Sunnuntai, Elokuu 10, 2008 - 15:57Apostoli Andreaksen reliikki varastettu

The Boston Globe - Pyhän apostoli Andreaksen reliikki on varastettu Massachusettsin Kristuksen kirkastumisen kirkosta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Reliikkiä säilytettiin sitä varten tehdyssä hopeisessa rasiassa, joka oli lasikuvun alla puisella korokkeella.

Varkauden huomasi isä Demetri Costarakis tullessaan kirkkoon maanantaiaamuna. Kaksituhatta vuotta vanha apostoli Andreaksen luu on kulkenut sukupolvelta toiselle jo pitkään. Se annettiin Massachusettsiin Kreikasta kuusi vuotta sitten.

Poliisilla on joitakin vihjeitä varkaudesta. Heidän mukaansa reliikin varastajia kiinnosti sen hopeinen rasia. Samassa yhteydessä kirkosta varastettiin myös kullattu ehtoollismalja.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Yhdysvallat, Amerikka

Perjantai, Elokuu 8, 2008 - 13:37Athos-vuorelle P. Johannes Kronstadtilaisen ikoni

(Interfax.ru) Pietarin hiippakunta lahjoittaa P. Johannes Krostadtilaisen ikonin Athos-vuorella sijaitsevalle venäläiselle Panteleimonin luostarille. Ikoni saapuu Athos-vuorelle lauantaina, jolloin Panteleimonin luostari viettää temppelijuhlaansa. Ikonissa ei ole vasemmassa kädessä ehtoollismaljaa niin kuin tavallisesti P. Johannes Kronstadtilaisen ikonissa on, koska Athoksella ei ole tapana kuvata ehtoollismaljaa ikonissa, vaan Pyhä Raamattu. Tavanomainen vihreä tausta on vaihdettu punaiseksi kuvaamaan P. Johannes Kronstadtilaisen “pääsiäismäisyyttä”. Kyseessä on ensimmäinen kerta historiassa, kun Venäjän kirkosta lähetetään mitään vastaavaa vanhaan Panteleimonin luostariin. Yleensä kulkusuunta on ollut päinvastoin, ja Panteleimonin luostarista on tuotu pyhiä esineitä Venäjälle. Athoksella ei tätä ennen ole ollut P. Johannes Kronstadtilaisen ikonia. Akatistos P. Johannes Kronstadtilaiselle on kuitenkin laadittu Athos-vuorella, ja hänen papillisia vaatteitaan tuotiin Athos-vuorelle hänen kuolemansa jälkeen.

Ortodoksi.net /MN

Ei kommentteja | Luokka: Kreikka, Venäjä

Perjantai, Elokuu 8, 2008 - 12:13Venäläinen arkkipiispa vaatii tulitaukoa Etelä-Ossetiaan

(Stavropol – Interfax) Myös Moskovan patriarkaattiin kuuluvan Stavropolin ja Vladikavkazin arkkipiispa Feofan on ilmaissut kantansa pahenevasta tilanteesta Etelä-Ossetian taisteluissa.

Arkkipiispa vaatii väkivaltaisuuksien välitöntä lopettamista, arkkipiispan ilmoituksessa todetaan perjantaina 8.8. Hänen mukaansa kiistanalaiset kysymykset ovat erittäin monimutkaisia ja vaikeita ja ne voidaan ja ne pitää ratkaista neuvottelupöydän ääressä käyttäen maalaisjärkeä ja kunnioittaen kansainvälisiä säädöksiä. ”Mikään muu lähestymistapa asiaan ei ole hyväksyttävää,” arkkipiispan julkilausumassa korostetaan.

”Etelä-Ossetiassa on nyt surua, kuolemaa ja tuhoa. Maassa on lukuisia siviiliuhreja, tuhoutuneita asuinalueita ja infrastruktuuria. Tässä tilanteessa vaaditaan välitöntä tulitaukoa!” ilmoituksessa sanotaan. Arkkipiispa ilmoittaa halukkuutensa osallistua sovitteluun verenvuodon ja vihollisuuksien lopettamiseksi.

”Tänään Etelä-Ossetiassa on humanitaarinen katastrofi,” arkkipiispa toteaa. ”Loputtomat pakolaisvirrat menevät Venäjän federaation alueelle. Ihmiset ovat joutuneet jättämään rakkaansa, kotinsa ja lähimmäistensä haudat asuinalueilleen taistelujen vuoksi.”

Stavropolin ja Vladikavkazin arkkipiispa Feofan viittaa julkilausumassaan siihen, että ”ihmisen elämä on Jumalan lahja – se on tärkeä arvo ja luovuttamaton ihmisoikeus ja siksi millään poliittisilla näkökohdilla ei voida perustella vihamielistä käyttäytymistä joka kaiken lisäksi kohdistuu naisiin, vanhuksiin ja lapsiin.”

 


(Moskova - Interfax) Myös Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksei II on liittynyt niiden joukkoon, jota kehottavat osapuolia malttiin ja istumaan neuvottelupöytään. “Olen selvittänyt aseellista selkkausta Tskhinvalissa ja sen ympäristössä ja kehotan vastakkaisia osapuolia tulitaukoon ja uusiin neuvotteluihin,” patriarkan julkilausumassa sanotaan. Viitaten katolikos-patriarkka Ilja II:n rauhan kehotukseen, myös Alesei II kohdistaa “hartaan pyyntönsä” niille “jotka ovat sokeita vihollisuuksissaan.”

“Lopettakaa, älkää antako veren virrata enää! Älkää antako tämän päiväisen konfliktin kiehua yli äyräittensä. Näyttäkää viisautenne ja rohkeutenne: tulkaa neuvottelupöydän ääreen kunnioittamaan perinteitä, Georgian ja Ossetian kansojen tulevaisuuden käsityksiä ja toiveita.”

Patriarkka totesi, että Venäjän kirkko on valmis yhteistyössä Georgian kirkon kanssa auttamaan rauhan aikaan saamisessa.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Georgia, Venäjä

Perjantai, Elokuu 8, 2008 - 10:42Georgian kirkon päämies kehottaa osapuolia rauhaan

(Tbilisi, Georgia – Interfax) Georgian ortodoksisen kirkon päämies, katolikos-patriarkka Ilja II ilmaisi suuren huolensa Etelä-Ossetian tilanteesta.

Hän vaatii niin Georgian viranomaisia kuin Etelä-Ossetian osapuolia ja kaikkia ihmisiä, joille ihmisen elämä on arvokas ja jotka kunnioittavat rauhanomaista kehitystä maailmassa tekemään kaikkensa taistelujen lopettamiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi rauhanomaisesti.

Hänen mielestään Georgian johdolla on halua ratkaista konflikti rauhanomaisesti. Patriarkka toivoo, että samaa halua löytyisi myös Etelä-Ossetiasta ja he eivät toimillaan enää pahentaisi tilannetta. ”Georgian ja Ossetian kansoja ei sido ainoastaan vuosisatoja vanha ystävyys ja perhesiteet vaan myös yhteinen kristinusko. Siksi meidän täytyy elää rauhassa ilman veren vuodatusta,” Ilja sanoo tiedotteessaan.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Georgia

Torstai, Elokuu 7, 2008 - 15:02Kirkonmiehet mukana Etelä-Ossetian poliittisissa kiistoissa

Etelä-Ossetian piispa kehottaa ihmisiä torjumaan ”Georgian agressioita”.

(Tshinval, Etelä-Ossetia – Interfax) Etelä-Ossetiaan äskettäin perustetun Alanian hiippakunnan venäläinen piispa Georgij on kehottanut alueen ihmisiä suojelemaan kaikin mahdollisin tavoin perheitään ja rakkaimpiaan.

”Olemme jälleen kerran saaneet kokea ’Georgian huolenpitoa’ – loppumatonta nöyryytystä, solvauksia, herjauksia, terroria ja siviilien ammuskelua. Georgia on osoittanut meidän ihmisiämme kohtaan ’tällaista rakkautta ja huolenpitoa’ jo 18 vuoden ajan,” Etelä-Ossetian informaatio- ja lehdistökomitean nettisivuilla torstaina julkaistussa mielipiteessä kerrotaan.

Piispa kehotti eteläossetialaisia ”antamaan täyden tukensa niille voimille, jotka suojaavat heidän kotejaan, lapsiaan, naisiaan, vanhempiaan ja ystäviään ja palvelevat ihmisiä ja Isänmaata kaikin mahdollisin taidoin ja valmiuksin.” Näillä voimilla piispa mahdollisesti tarkoitti myös alueen kiistoihin sotkeutuneita venäläisiä joukkoja.

”Rukoilemme Jumalan ja pyhän Gregorios Voittajan suojelusta ja apua taistelijoillemme ja Jumalansynnyttäjän suojelusta ja holhousta kaupungeillemme ja kylillemme levottomassa kotimaassamme.”

Etelä-Ossetiassa toimii sekä Venäjän että Georgian ortodoksiseen patriarkaattiin kuuluvia hiippakuntia ja seurakuntia samoilla alueilla.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Georgia, Venäjä