Torstai, Toukokuu 22, 2008 - 16:49Vatikaani edelleen epävarma Rooman paavin ja Moskovan patriarkan kohtaamisesta

(Moskova – Interfax) Vatikaani ei pysty sanomaan, milloin Rooman paavi Benedictus XVI ja Moskovan ja koko Venäjä patriarkka Aleksei II voivat kokoontua, paavillisen neuvoston kardinaali Kasper kertoi torstaina tiedotusvälineille. ”Kokous pidetään sopivana ajankohtana,” kardinaali sanoi. “Tämä ei ole tällä hetkellä tärkein kysymys kirkkojen välisessä yhteistyössä,” hän sanoi lisäten, että “he olisivat mielellään mukana näissä kokousjärjestelyissä todistamassa kristillisistä arvoista maallistuvassa yhteiskunnassa.”

Kardinaalin mielestä kirkkojen välinen vuorovaikutus on edistynyt ja hän korosti tarvetta poistaa keskinäisiä väärinkäsityksiä ja lisätä toistensa tuntemista. Hänen mielestään vuorovaikutuksen lopullinen päämäärä on kirkon ykseys.

Rooman ensisijaisuus ja jotkin muut opinkappaleet ovat tärkeimmät esteet keskinäiselle kirkkojen lähestymiselle, kardinaali sanoi. Hän lisäsi, että asioita estämässä on olemassa myös erilaisia väärinkäsityksiä, ennakkoluuloja ja jopa keskinäistä asioista piittaamattomuutta.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Vatikaani, Venäjä

Keskiviikko, Toukokuu 21, 2008 - 7:31Moskovan patriarkaatti Ravennan sopimusta vastaan: paavin ensisijaisuus torjutaan

(Moskova – CWNews.com) Venäjän ortodoksinen kirkko on virallisesti hylännyt Ravennassa, Italiassa viime lokakuussa laaditun katolilais-ortodoksisen teologisen komission laatiman opillisen julkilausuman.

Ravennan kokouksessa saavutettiin yksimielisyys muiden muassa Rooman piispan perinteisesti nauttimasta ensisijaisuudesta muiden maailman piispojen joukossa niin idässä kuin lännessäkin. Vaikka sopimus nähtiin Vatikaanissa tärkeänä ekumeenisena maamerkkinä, kirkolliset viranomaiset varoittivat, että katolisilla ja ortodokseilla on silti erilainen näkemys ensisijaisuudesta. Itse Ravennan asiakirjakin korostaa ”asioiden ymmärtämisen eroja suhteessa siihen, millä tavoin niitä käytetään ja huomioiden asioiden hengellinen ja teologinen perusta”.

Venäjän ortodoksien sopimuksen hylkääminen ei ollut yllätys, sillä Moskovan edustajat olivat kriittisiä asiakirjaa kohtaan heti sen ilmestyttyä. Venäläiset sanoivat Ravennan sopimuksen epäsuorasti tunnustavan Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan ortodoksisen maailman johtajaksi samalla tavoin kuin paavi on roomalaiskatolisen maailman johtaja. Moskovan patriarkaatti, jonka mielipiteet ovat usein ristiriidassa Konstantinopolin kanssa, hylkäsi tämän ajatuksen.

Tammikuussa Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksei syytti, että Ravennan kokous oli ”tahallisesti sulkenut Moskovan patriarkaatin kokouksen ulkopuolelle.” Tosiasiallisesti Venäjän ortodoksisen kirkon edustajat poistuivat kokouksesta jo ennen keskustelujen alkamista protestina Viron ortodoksisen kirkon valtuuskunnan läsnäoloon kokouksessa. Venäjän ortodoksinen kirkko ei tunnusta Viron kirkon laillisuutta.

Ortodoksi.net

Katso aikaisempia uutisia aiheesta:
-> Ravenna

Ei kommentteja | Luokka: Vatikaani, Venäjä

Maanantai, Toukokuu 12, 2008 - 22:55Katolinen kardinaali Kasper vierailee Venäjällä oppiakseen enemmän ortodoksisesta elämästä

(Moskova – Interfax) - Katolisen kirkon kardinaali Walter Kasper, katolisen Kristillisen yhtenäisyyden paavillisen neuvoston puheenjohtaja vierailee Venäjällä myöhemmin tänä vuonna toukokuussa.

“Se on yksityinen vierailu, jonka kardinaali Kasper on itse pannut alulle tutustuakseen paremmin Venäjän ortodoksisen kirkon elämään ja sen hengelliseen todellisuuteen,” isä Igor Vjzhanov Moskovan patriarkaatin ulkoisten suhteiden osastosta kertoi haastattelussaan Interfax-uutistoimistolle.

Kardinaali Kasperin odotetaan tapaavan Venäjän kirkon ulkoisten suhteiden osaston päällikön, Smolenskin ja Kaliningradin metropoliitta Kirillin ja mahdollisesti Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksei II:kin.

“Voimme iloita muiden kristillisten kirkkojen kiinnostuksesta Kirkkomme elämään. Mielestämme tämä keskinäinen ystävällisen kiinnostuksen ja kunnioituksen osoittaminen auttaa laajentamaan vuoropuhelua,” isä Igor sanoi.

Ante Jozic, Vatikaanin Venäjän mission ensimmäinen sihteeri sanoi, että “tällainen vierailut ovat aina olleet tärkeitä kirkkojemme välisten suhteiden parantamisessa.”

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Vatikaani, Venäjä

Perjantai, Toukokuu 9, 2008 - 16:52Armenian ensimmäisen maailmansodan tapot kansanmurha

The Jerusalem Post - Armenian apostolisen kirkon johtaja otti osaa paavi Benedictus XVI:n julkiseen tapaamiseen keskiviikkona ja pyysi kaikkia maita tunnustamaan, että Turkki suoritti kansanmurhan armenialaisia kohtaan viime vuosisadan alussa.

Patriarkka ja katolikos Karekin II istui Benedictuksen rinnalla perinteisessä viikoittaisessa tapaamisessa pyhän Pietarin aukiolla. Se oli osa Vatikaanissa tapahtunutta tapaamista ja viimeisin korkeatason kontakti Armenian orientaaliortodoksien ja roomalaiskatolisten välillä.

Karekin pyysi, että kaikki maailman kansanmurhat, joita historian aikana on tapahtunut, tuomittaisiin. Useat maat tunnustavat ja tuomitsevat ottomaanisen Turkin tekemän kansanmurhan armenialaisia kohtaan.

Karekin ja Benediktus puhuivat myös kirkkojen ykseydestä ja ekumeenisista tavoitteista. He allekirjoittivat teologisen sopimuksen, jossa sovittiin suurimmat kristologiset kiistat, jotka ovat jakaneet kirkkoja 15 vuosisadan ajan. Yhteinen komissio tutkii tästä eteen päin ratkaisuja loppuihin teologisiin eroavaisuuksiin.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Armenia, Vatikaani, Eurooppa, Aasia

Keskiviikko, Huhtikuu 23, 2008 - 16:10Moskovan patriarkaatti uskoo strategiseen liittoon katolisen kirkon kanssa

Interfax - Ortodoksinen ja katolinen kirkko voisivat muodostaa strategisen liiton suojellakseen kristillisiä arvoja, Venäjän ortodoksisen kirkon edustaja piispa Ilarion kertoi.

“Meidän täytyy ymmärtää, että ortodoksinen ja katolinen kirkko eivät enää ole kilpailijoita. Me olemme liittolaisia. Kilpailuasetelma täytyy hävittää kertakaikkisesti. Jos me ymmärrämme sen, proselytismi loppuu”, piispa Ilarion sanoi.

Romanttinen ekumenia, joka personoituu Kirkkojen Maailman Neuvostoon ja Euroopan kirkkojen neuvostoon, ei ole elinkelpoinen, Ilarion kertoi. Tällaisessa tilanteessa olisi parempi muodostaa kahdenkeskisiä sopimuksia, esimerkiksi ortodoksien ja katolisten kesken.

“En tarkoita unionia, hallinnon yhdistämistä tai kompromisseja teologisessa opetuksessa, vaan strategista kumppanuutta”, piispa Ilarion lisäsi. Piispa Ilarionin mukaan yhteinen ortodoksis-katolinen rintama on tarpeellinen vastaamaan sekularismin haasteisiin, turvaamaan perinteistä kristillisyyttä ja käymään dialogia maailman muiden uskontojen kanssa.

Ilarion uskoo, että monet protestantit, toisin kuin ortodoksit ja katoliset, ovat luoneet kristillisyydestä kevyemmän version ilman apostolista suksessiota,  sakramenttejä, tiukkaa dogmaattista opetusta ja mikä tärkeää, he eivät vaadi pysymistä kristillisissä moraalissa arvoissa.  Sellaiset yhteisöt eivät Ilarionin mielestä pidä vuosisatoja vanhoja syntejä synteinä ja jopa edistävät niitä. Kun kristillinen yhteisö alkaa muokkaamaan uudelleen teologista tai moraalista opetustaan tehdäkseen kristillisyydestä modernia tai poliittisesti korrektia, se on suora tie hengelliseen kuolemaan, piispa Ilarion huomauttaa.

Ortodoksi.net 

Ei kommentteja | Luokka: Vatikaani, Venäjä, Eurooppa