Tiistai, Elokuu 12, 2008 - 8:10Venäjä suitsee uskonnollisia tiedotusvälineitä

(Moskova – Interfax) Kun viime aikoina venäläisessä internet-tiedottamisessa on totuttu siihen, että juuri venäläiset tiedotusvälineet – esimerkiksi Venäjän kirkkoa lähellä olevassa tietotoimisto Interfaxissa – ovat kertoneet uskonnollisissa uutisissaan ”hyvä ettei metrin tarkkuudella patriarkka Aleksein teot, sanat ja päivän toimet” sekä kaikki mahdolliset jopa aggressiiviseksi propagandaksi laskettavat materiaalit erilaisista kirkkokiistoista, nämä samat tietotoimistot vaikenevat nyt tyystin - ainakin englanninkielisillä sivuillaan.

Syykin selvisi venäjänkielisiltä sivuilta: maan eräänlainen sensuurivirasto, massamedioita valvova Rossvjazkomnadzor (Россвязькомнадзор) on edellyttänyt tässä sotatilanteessa tietotoimistot noudattamaan lakeja ja välttämään sellaista materiaalia, joka tukee ääriliikkeitä tai aiheuttaa kansallista tai uskonnollista epäsopua. Hieman erikoiseksi ulkopuolisten tarkkailijoiden silmin katsottuna asian tekee se, että samaa pykälää ei ole edellytetty noudatettavaksi aikaisemmin esim. Ukrainan kirkkokiistatilanteessa tai muissa vastaavissa tilanteissa, joissa on selvästi myös lietsottu esim. uskonnollista epäsopua.

Tässä yhteydessä etenkin tapahtumat Etelä-Ossetiassa ovat olleet Rossvjazkomnadzor-toimiston hampaissa ja se kiinnitti huomiota tiukan valvonnan tarpeeseen. Tiedotusvälineitä käsketään ”välttämään käyttämästä tiedotusvälineitä ääri-materiaalin levittämiseen, mikä muun muassa voi sisältää viitteitä sosiaalisesta, rotuun kohdistuvasta, kansallisesta tai uskonnollisesta vihasta, yksipuolisesta propagandasta omasta paremmuudesta tai toisen osapuolen alentamisesta tai yksipuolisesta sosiaalisesta, rodullisesta, etnisestä, uskonnollisesta tai muusta kielellisestä asenteesta uskontoon.”

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Venäjä

Maanantai, Elokuu 11, 2008 - 20:39Moldovan Transnistria ja Georgian Etelä-Ossetia koetaan samanlaisiksi ongelmiksi ortodoksisessa Moldovassa

(Moldova Azi / Info-Prim Neo – Chisinau, Moldova) Myös Moldovassa ihmetellään julkisesti maan hallituksen ja maan suuren ja vaikutusvaltaisen ortodoksisen kirkon vaikenemista Georgian ja Venäjän konfliktissä.

Kymmenittäin moldovalaisen liberaalipuolueen (PL / Partidului Liberal) kannattajia protestoi Moldovan pääkaupungissa Chisinaussa Venäjän suurlähetystön edessä. He ilmaisivat myötätuntonsa nyt venäläisten kanssa konfliktissa olevien georgialaisten ortodoksien puolesta ja tuomitsivat moldovalaisten viranomaisten puutteelliset reaktiot asian suhteen.

Mielenosoittajat kantoivat Georgian lippuja ja julisteita. ”Olemme solidaarisia Georgian kansalle, siksikin kun meillä on sama ongelma, Transnistrian ongelma. Ihmettelemme, miksi Moldovan hallitus vaikenee, koska imperiumi on imperiumi: Georgia tänään, Moldova voi olla seuraava,” PL -puolueen johtaja Mihai Ghimpu totesi tiedotusvälineille.

Kysyttäessä, odottaako hän jotain lausuntoa venäläisiltä lähetystövirkailijoilta, liberaalien johtaja totesi, että ”imperialistit tarkastelevat pieniä kansoja ylhäältä päin.” - ” On suuri häpeä ajatella, että ongelmat ratkaistaan 2000-luvulla panssariajoneuvoilla,” hän sanoi.

Myös toinen Moldovan puolue MAE (Miscarea Actiunea Europeana) ilmaisi syvän huolensa tilanteesta Georgiassa, joka on joutunut Venäjän joukkojen invaasion kohteeksi tuossa itsenäisessä maassa. ”Kremlin orkesteroimat veriset näyttämöt Azerbaidžanissa, Georgiassa ja Moldovan tasavallassa toistavat itseään,” puolueen lausunnossa todetaan.

Myös MAE pahoittelee, etteivät Moldovan viranomaiset ole reagoineet ”Venäjän aggressioon GUAM-järjestön jäsenmaata Georgiaa vastaan” (GUAM = Georgian, Ukrainan, Azerbaidžanin ja Moldovan muodostama järjestö). ”Chisinaun hiljaisuus paljastaa sen osallisuuden Kremlin kanssa”, julkilausumassa sanotaan.

MAE kehottaa parlamenttia, hallitusta ja turvallisuusneuvostoa kokoontumaan viipymättä ja tuomitsemaan Venäjän federaation aggressiivinen teon Georgian kansaa vastaan ja antamaan selkeä tuomion Venäjän entisiin neuvosto-siirtomaihinsa kohdistamalle imperialistiselle politiikalle.

”Entisten neuvostovaltojen samoin kuin USAn, EU:n, NATOn, Etyjin ja YK:n täytyy muuttaa radikaalisti politiikkaansa jäätyneitten konfliktien ratkaisemisessa entisen Neuvostoliiton alueella”, MAE:n lausunnossa todetaan. Lausunnossa todetaan vielä, että “Venäjä, aggressiivisen hyökkääjän asemassa, on vaarantanut roolinsa rauhanturvaajana. Todellinen ratkaisu näihin konflikteihin on mahdollista vain YK:n aktiivisten ja neutraalien kansainvälisten rauhanturvajoukkojen alaisuudessa”, MAE uskoo.

Ortodoksi.net

Katso aikaisempia Ortodoksi.netin uutisia Transnistriasta ja Moldovasta:
-> Moldovan kirkko taiteilee ”veitsen terällä”
-> Moldovassa varaudutaan mahdolliseen jurisdiktiomuutokseen

Ei kommentteja | Luokka: Georgia, Moldova

Sunnuntai, Elokuu 10, 2008 - 21:57Moskovan patriarkka kehottaa lopettamaan verenvuodatuksen Etelä-Ossetiassa

(Interfax.ru) Moskovan patriarkka Aleksij II kehottaa Etelä-Ossetian konfliktin osapuolia palaamaan neuvottelupöydän ääreen. “Kuultuani sotatoimista Tskhinvalissa ja sen ympäristössä kehotan osapuolia lopettamaan sotimisen ja palaamaan keskustelun tielle”, Aleksij II sanoo tiedotteessaan. “Etelä-Ossetiassa vuotaa veri ja ihmisiä kuolee, mikä tekee sydämeni murheelliseksi. Toisiaan vastaan kätensä kohottavien joukossa on ortodoksisia kristittyjä. Yhteen ottavat ortodoksiset kansat, jotka Jumala on kutsunut elämään veljeydessä ja rakkaudessa.” Aleksij II kehottaa “vihan sokaisemia” pysähtymään ja estämään konfliktin laajeneminen ja ryhtymään neuvotteluihin, joissa kunnioitetaan sekä osseettien että georgialaisten perinteitä, näkökulmia ja toiveita. Georgian patriarkka Ilia II on jo aikaisemmin kehottanut osapuolia rauhaan. Niinpä Aleksij II ilmoittaakin Venäjän kirkon olevan valmis yhdistämään voimansa Georgian kirkon kanssa rauhan saavuttamikseksi. ”Auttakoon meitä tässä Jumala, joka ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala”, Aleksij II kirjoittaa.

Ortodoksi.net/MN

Ei kommentteja | Luokka: Georgia, Venäjä

Perjantai, Elokuu 8, 2008 - 13:37Athos-vuorelle P. Johannes Kronstadtilaisen ikoni

(Interfax.ru) Pietarin hiippakunta lahjoittaa P. Johannes Krostadtilaisen ikonin Athos-vuorella sijaitsevalle venäläiselle Panteleimonin luostarille. Ikoni saapuu Athos-vuorelle lauantaina, jolloin Panteleimonin luostari viettää temppelijuhlaansa. Ikonissa ei ole vasemmassa kädessä ehtoollismaljaa niin kuin tavallisesti P. Johannes Kronstadtilaisen ikonissa on, koska Athoksella ei ole tapana kuvata ehtoollismaljaa ikonissa, vaan Pyhä Raamattu. Tavanomainen vihreä tausta on vaihdettu punaiseksi kuvaamaan P. Johannes Kronstadtilaisen “pääsiäismäisyyttä”. Kyseessä on ensimmäinen kerta historiassa, kun Venäjän kirkosta lähetetään mitään vastaavaa vanhaan Panteleimonin luostariin. Yleensä kulkusuunta on ollut päinvastoin, ja Panteleimonin luostarista on tuotu pyhiä esineitä Venäjälle. Athoksella ei tätä ennen ole ollut P. Johannes Kronstadtilaisen ikonia. Akatistos P. Johannes Kronstadtilaiselle on kuitenkin laadittu Athos-vuorella, ja hänen papillisia vaatteitaan tuotiin Athos-vuorelle hänen kuolemansa jälkeen.

Ortodoksi.net /MN

Ei kommentteja | Luokka: Kreikka, Venäjä

Perjantai, Elokuu 8, 2008 - 12:13Venäläinen arkkipiispa vaatii tulitaukoa Etelä-Ossetiaan

(Stavropol – Interfax) Myös Moskovan patriarkaattiin kuuluvan Stavropolin ja Vladikavkazin arkkipiispa Feofan on ilmaissut kantansa pahenevasta tilanteesta Etelä-Ossetian taisteluissa.

Arkkipiispa vaatii väkivaltaisuuksien välitöntä lopettamista, arkkipiispan ilmoituksessa todetaan perjantaina 8.8. Hänen mukaansa kiistanalaiset kysymykset ovat erittäin monimutkaisia ja vaikeita ja ne voidaan ja ne pitää ratkaista neuvottelupöydän ääressä käyttäen maalaisjärkeä ja kunnioittaen kansainvälisiä säädöksiä. ”Mikään muu lähestymistapa asiaan ei ole hyväksyttävää,” arkkipiispan julkilausumassa korostetaan.

”Etelä-Ossetiassa on nyt surua, kuolemaa ja tuhoa. Maassa on lukuisia siviiliuhreja, tuhoutuneita asuinalueita ja infrastruktuuria. Tässä tilanteessa vaaditaan välitöntä tulitaukoa!” ilmoituksessa sanotaan. Arkkipiispa ilmoittaa halukkuutensa osallistua sovitteluun verenvuodon ja vihollisuuksien lopettamiseksi.

”Tänään Etelä-Ossetiassa on humanitaarinen katastrofi,” arkkipiispa toteaa. ”Loputtomat pakolaisvirrat menevät Venäjän federaation alueelle. Ihmiset ovat joutuneet jättämään rakkaansa, kotinsa ja lähimmäistensä haudat asuinalueilleen taistelujen vuoksi.”

Stavropolin ja Vladikavkazin arkkipiispa Feofan viittaa julkilausumassaan siihen, että ”ihmisen elämä on Jumalan lahja – se on tärkeä arvo ja luovuttamaton ihmisoikeus ja siksi millään poliittisilla näkökohdilla ei voida perustella vihamielistä käyttäytymistä joka kaiken lisäksi kohdistuu naisiin, vanhuksiin ja lapsiin.”

 


(Moskova - Interfax) Myös Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksei II on liittynyt niiden joukkoon, jota kehottavat osapuolia malttiin ja istumaan neuvottelupöytään. “Olen selvittänyt aseellista selkkausta Tskhinvalissa ja sen ympäristössä ja kehotan vastakkaisia osapuolia tulitaukoon ja uusiin neuvotteluihin,” patriarkan julkilausumassa sanotaan. Viitaten katolikos-patriarkka Ilja II:n rauhan kehotukseen, myös Alesei II kohdistaa “hartaan pyyntönsä” niille “jotka ovat sokeita vihollisuuksissaan.”

“Lopettakaa, älkää antako veren virrata enää! Älkää antako tämän päiväisen konfliktin kiehua yli äyräittensä. Näyttäkää viisautenne ja rohkeutenne: tulkaa neuvottelupöydän ääreen kunnioittamaan perinteitä, Georgian ja Ossetian kansojen tulevaisuuden käsityksiä ja toiveita.”

Patriarkka totesi, että Venäjän kirkko on valmis yhteistyössä Georgian kirkon kanssa auttamaan rauhan aikaan saamisessa.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Georgia, Venäjä