Sunnuntai, Elokuu 10, 2008 - 15:57Apostoli Andreaksen reliikki varastettu

The Boston Globe - Pyhän apostoli Andreaksen reliikki on varastettu Massachusettsin Kristuksen kirkastumisen kirkosta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Reliikkiä säilytettiin sitä varten tehdyssä hopeisessa rasiassa, joka oli lasikuvun alla puisella korokkeella.

Varkauden huomasi isä Demetri Costarakis tullessaan kirkkoon maanantaiaamuna. Kaksituhatta vuotta vanha apostoli Andreaksen luu on kulkenut sukupolvelta toiselle jo pitkään. Se annettiin Massachusettsiin Kreikasta kuusi vuotta sitten.

Poliisilla on joitakin vihjeitä varkaudesta. Heidän mukaansa reliikin varastajia kiinnosti sen hopeinen rasia. Samassa yhteydessä kirkosta varastettiin myös kullattu ehtoollismalja.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Yhdysvallat, Amerikka

Tiistai, Heinäkuu 29, 2008 - 19:16IOCC – apua tarvitaan Irakin konfliktien repimille alueille Sadr Cityyn

(Baltimore - goarch.org / IOCC) Kansainvälinen ortodoksinen kristillinen avustusjärjestö (IOCC), Baltimoressa perustettu humanitaarisen avun järjestö on julistanut uuden avunpyynnön Irakissa heikoissa asemissa olevien ja etenkin Bagdadin köyhimmissä oloissa ja tiheästi asutussa Sadr Cityssä elävien perheiden ruoan ja jokapäiväisen elämisen edellytysten turvaamiseksi.

Apua on saatu myös YK:n humanitaaristen asioita koordinoivasta toimistosta (OCHA) ja tällä avustuksella voidaan auttaa noin reilua 2000 heikossa asemassa olevaa perhettä tuolla pääasiassa shiia-muslimien asuttamalla alueella.

IOCC:n viimeisimmän ohjelman tavoitteena on auttaa irakilaisia tarjoamalla sodasta kärsineille perheille korkeita proteiinipitoisuuksia sisältäviä elintarvikkeita vähentääkseen aliravitsemusta ja antaa heille vähintään kolmen kuukauden tarpeeseen hygieniatuotteita. Yksi neljästä alle viisivuotiaasta lapsesta Irakissa on kroonisesti aliravittu.

Sadr Cityssä jakelun piirissä ovat alhaisen tulotason perheet, yksinäisten ihmisten kotitaloudet, orvot, vanhukset, työkyvyttömät ja sisäiset siirtolaiset (pakkosiirtyneet).

”Sodan ja yleisen taloudellisen taantuman seuraukset ovat pahentaneet 12-vuotisen taloudellisten pakotteiden vaikutuksia ja ne ovat vaikeuttaneet Irakin omaa elintarviketurvallisuutta,” George Antoun, IOCC:n alueellinen johtaja kertoo. “Yli 60 % irakilaisista perheistä on täysin riippuvaisia hallituksen elintarvikeohjelmasta ja tämän lisäksi Irakin hallitus on ilmoittanut lopettavansa tämän ohjelman joittenkin kansalaisten osalta tänä vuonna.”

IOCC on aikaisemminkin työskennellyt Sadr Cityssä ja tekee yhteistyötä paikallisten viranomaisten kanssa tarvikkeiden jakamisessa. IOCC:n viimeisimpään aikaisemmin tänä vuonna toteutettuun avustuserään Irakissa sisältyi juuri elintarvike- ja hygieniatarvikkeita noin 3000 perheelle niin Bagdadissa kuin myös Mosulissa.

IOCC, joka perustettiin vuonna 1992 Amerikan kanonisten ortodoksisten piispojen pysyvän konferenssin (SCOBA) viralliseksi humanitaarisen avun toimistoksi, on toteuttanut yli 275 miljoonan dollarin hätäapu- ja kehitysohjelmia 33 maassa ympäri maailmaa. IOCC on myös jäsenenä kansainvälisessä kirkkojen yhteisessä toimintajärjestössä Action by Churches Together (ACT) International.

IOCC:n kotisivut ovat osoitteessa: www.iocc.org

Ei kommentteja | Luokka: Irak, Yhdysvallat

Torstai, Heinäkuu 10, 2008 - 9:40Venäjän ortodoksinen kirkko kritisoi anglikaaneja naispiispakysymyksessä

(MOSKOVA - RIA Novosti) - Venäjän ortodoksinen kirkko kritisoi keskiviikkona Englannin kirkon päätöstä hyväksyä naispiispuus ja totesi, että se voi laukaista kirkon jakautumisen sekä vaurioittaa sen suhteita muihin tunnustuskuntiin.

Englannin kirkon päättävä elin, synodi, äänesti päätöksestä myöhään maanantaina koko päivän kestäneen väittelyn jälkeen, jonka yhteydessä yli 1.000 jäsentä uhkasi erota kirkosta asian vuoksi.

“Päätös on kova isku anglikaaniselle yhteisölle, koska se tulee syventämään olemassa olevia sisäisiä ristiriitoja”, totesi isä Igor Vizhanov Moskovan patriarkaatista.

“On valitettavaa, että radikaaliliberaalien pyrkimykset alkavat hallita anglikaanista yhteisöä”, Vizhanov sanoi. “Päätöksellä on jatkossa valitettava vaikutus kristittyjen välisiin suhteisiin, kun Englannin kirkko ajelehtii pois apostolisesta traditiosta”.

Ympäri maailmaa saapuvat anglikaanipiispat kokoontuvat myöhemmin tässä kuussa Lambeth-konferenssiin (joka 10. vuosi pidettävä piispainkokous, suom.huom.) keskustelemaan yhdysvaltalaisen homoseksuaalin piispaksivihkimisestä ja samansukupuolisten avioliittojen siunaamisesta Kanadassa.

Kannanotto noudattelee samoja linjoja kuin Vatikaanin tiistainen vastine. Pyhä Istuin kutsui ratkaisua historialliseksi irtisanoutumiseksi kristillisestä opista, joka ajaa roomalaiskatolilaisia ja anglikaaneja eroon toisistaan.

Vizhanov sanoi, ettei naisia ole koskaan kirkon historiassa vihitty piispoiksi. Traditiolla on hänen mukaansa syvät juuret ja syvällinen teologinen sanoma, jota ei voida muutella yhteiskunnallisten näkökohtien mukaan.

Hän totesi, että Kristus valitsi vain miehiä apostoleikseen, vaikka naiset seurasivatkin häntä ja kuulivat ensimmäisinä hänen ylösnousemuksestaan. Vizhanov painotti, että idän ortodoksisella kirkolla on useita naispyhiä, joita se kutsuu apostoleinvertaisiksi, koska he ovat merkittävällä tavalla levittäneet kristinuskoa ja todistaneet siitä.

“Naiset voivat olla kirkollisen yhteisön aktiivisia jäseniä monin muin tavoin”, hän sanoi.

Canterburyn arkkipiispa tri Rowan Williams, sanoi synodille, että hän oli “sitoutunut naisten vihkimiseen” ja että olisi kirkkoa halventavaa, jos naiset torjuttaisiin.

Naispappeus hyväksyttiin 450-vuotiaassa Englannin kirkossa vuonna 1992. Noin kuudennes virassa olevista papeista on naisia.

Maanantainen päätös tarvitsee vielä uudelleen synodin hyväksynnän ja jos se menee läpi, ensimmäinen naispuolinen anglikaanipiispa voitaisiin vihkiä vuoden 2012 jälkeen.

Ortodoksi.net /S

Ei kommentteja | Luokka: Kanada, Iso-Britannia, Yhdysvallat, Amerikka, Venäjä

Torstai, Kesäkuu 26, 2008 - 10:33Tulipalon uhka väistymässä Platinan luostarissa Kaliforniassa

Platinan luostarin munkkeja evakuoinnin aikana (http://www.redding.com/news/2008/jun/25/blazes-threaten-west-shasta-towns/)

(Ortodoksi.net-RH)  Kalifornian Platinan ortodoksiluostarin lähellä riehuva maastopalo on siirtymässä poispäin luostarista. Luostarille ei näyttänyt 25.6. olevan välitöntä tulipalon uhkaa. Luostarin veljestö on toistaiseksi evakuoituna Reddingissä. Kuvassa veljestöä evakuoinnin aikana. Lisää tietoa: http://westsrbdio.org/prayer_appeal/st_herman_of_alaska_monastery.html, http://www.redding.com/news/2008/jun/25/blazes-threaten-west-shasta-towns/

Ei kommentteja | Luokka: Yhdysvallat, Luokittelematon

Keskiviikko, Kesäkuu 25, 2008 - 11:30Ortodoksiluostari Kaliforniassa evakuoitiin metsäpalojen takia

P. Herman Alaskalaisen luostari, Platina, Kalifornia

(Ortodoksi.net-RH) Pyhälle Herman Alaskalaiselle nimetty ortodoksinen miesluostari Platinassa pohjois-Kaliforniassa on jouduttu evakuoimaan alueella riehuvien metsäpalojen takia. Samalla alueella sijaitsevan p. Ksenian skiitan nunnat ovat myös valmiustilassa mahdollista evaukointia varten. Pohjois-Kaliforniassa riehuu lähes 900 metsäpaloa viime päivien rajujen ukonilmojen seurauksena. Kun munkit evakuoitiin p. Hermanin luostarista, paikalla oli niin sankasti savua, että oli jo vaikeaa nähdä eteensä ja hengittää, kertoo isä Michael Boyle, jonka seurakuntaan Reddingiin munkit evakuoitiin.

P. Hermanin luostari kuuluu USA:n ja Kanadan serbialaisen ortodoksikirkon länsi-Amerikan hiippakuntaan. Hiippakunnan piispa Maksim pyytää kaikilta ortodokseilta esirukouksia tuhoutumisuhan alla olevan luostarin puolesta.

Ei kommentteja | Luokka: Yhdysvallat