Tiistai, Heinäkuu 29, 2008 - 19:16IOCC – apua tarvitaan Irakin konfliktien repimille alueille Sadr Cityyn

(Baltimore - goarch.org / IOCC) Kansainvälinen ortodoksinen kristillinen avustusjärjestö (IOCC), Baltimoressa perustettu humanitaarisen avun järjestö on julistanut uuden avunpyynnön Irakissa heikoissa asemissa olevien ja etenkin Bagdadin köyhimmissä oloissa ja tiheästi asutussa Sadr Cityssä elävien perheiden ruoan ja jokapäiväisen elämisen edellytysten turvaamiseksi.

Apua on saatu myös YK:n humanitaaristen asioita koordinoivasta toimistosta (OCHA) ja tällä avustuksella voidaan auttaa noin reilua 2000 heikossa asemassa olevaa perhettä tuolla pääasiassa shiia-muslimien asuttamalla alueella.

IOCC:n viimeisimmän ohjelman tavoitteena on auttaa irakilaisia tarjoamalla sodasta kärsineille perheille korkeita proteiinipitoisuuksia sisältäviä elintarvikkeita vähentääkseen aliravitsemusta ja antaa heille vähintään kolmen kuukauden tarpeeseen hygieniatuotteita. Yksi neljästä alle viisivuotiaasta lapsesta Irakissa on kroonisesti aliravittu.

Sadr Cityssä jakelun piirissä ovat alhaisen tulotason perheet, yksinäisten ihmisten kotitaloudet, orvot, vanhukset, työkyvyttömät ja sisäiset siirtolaiset (pakkosiirtyneet).

”Sodan ja yleisen taloudellisen taantuman seuraukset ovat pahentaneet 12-vuotisen taloudellisten pakotteiden vaikutuksia ja ne ovat vaikeuttaneet Irakin omaa elintarviketurvallisuutta,” George Antoun, IOCC:n alueellinen johtaja kertoo. “Yli 60 % irakilaisista perheistä on täysin riippuvaisia hallituksen elintarvikeohjelmasta ja tämän lisäksi Irakin hallitus on ilmoittanut lopettavansa tämän ohjelman joittenkin kansalaisten osalta tänä vuonna.”

IOCC on aikaisemminkin työskennellyt Sadr Cityssä ja tekee yhteistyötä paikallisten viranomaisten kanssa tarvikkeiden jakamisessa. IOCC:n viimeisimpään aikaisemmin tänä vuonna toteutettuun avustuserään Irakissa sisältyi juuri elintarvike- ja hygieniatarvikkeita noin 3000 perheelle niin Bagdadissa kuin myös Mosulissa.

IOCC, joka perustettiin vuonna 1992 Amerikan kanonisten ortodoksisten piispojen pysyvän konferenssin (SCOBA) viralliseksi humanitaarisen avun toimistoksi, on toteuttanut yli 275 miljoonan dollarin hätäapu- ja kehitysohjelmia 33 maassa ympäri maailmaa. IOCC on myös jäsenenä kansainvälisessä kirkkojen yhteisessä toimintajärjestössä Action by Churches Together (ACT) International.

IOCC:n kotisivut ovat osoitteessa: www.iocc.org

Ei kommentteja | Luokka: Irak, Yhdysvallat

Tiistai, Maaliskuu 4, 2008 - 12:44Mosulin kaldealaiskatolinen arkkipiispa on siepattu

(Patriarhia.ru) Kaldealaiskatolinen arkkipiispa Paulos Faraj Rahho siepattiin Irakin Mosulissa 29.2. Sieppaajat surmasivat arkkipiispan autonkuljettajan ja kaksi henkivartijaa. Sieppaus tapahtui arkkipiispan poistuessa Mosulin Pyhän Hengen kirkosta toimitettuaan ristin tien hartauden (Via Crucis). Joidenkin tietojen mukaan sieppaajat olisivat vaatineet arkkipiispasta maksettavaksi lunnaita, mutta eivät ole ilmoittaneet aikarajaa niiden maksamiseksi. Siepattu arkkipiispa on riippuvainen joka päivä otettavasta lääkityksestä. Irakin kristittyjen eri edustajat, paavi Benedictus XVI sekä myös jotkut imaamit ovat vedonneet arkkipiispan vapauttamiseksi. Arkkipiispa Paulos Faraj Rahho on aikaisemmin tuominnut jyrkästi kristittyjen Mosulissa kokemat vainot ja joutunut uhkausten kohteeksi. Viime vuoden kesäkuussa Mosulissa surmattiin kaldealaiskatolinen pappi Raghid Ghanni ja kolme alidiakonia.

Ortodoksi.net/MN

Ei kommentteja | Luokka: Irak

Perjantai, Tammikuu 18, 2008 - 21:02Yhdeksän kirkkopommitusta Irakissa vuoden alun jälkeen

(WORLD Magazine) Irakissa on vuoden alun jälkeen tehty yhdeksän pommihyökkäystä kristittyjä vastaan. Hyökkäykset tehtiin 6.1. ja 9.1. Pommi-iskuissa ei tällä kertaa onneksi kuollut ketään, mutta useita loukkaantui.

Ensimmäinen pommi-iskuaalto tapahtui sunnuntaiaamuna 6.1., kun pommi räjäytettiin ensin anglikaanisen kirkon ulkopuolella Bagdadissa ja heti viiden minuutin kuluttua siitä pommitettiin yhtä ortodoksista kirkkoa sekä kaldealaista luostaria, myös Bagdadissa. Iskuissa haavoittui kuusi henkeä. Iskujen ajankohta arveltiin valitun joko vanhan kalenterin jouluaatoksi tai presidentti Bushin Lähi-idän vierailun alkamispäiväksi. Samaan aikaan tehtiin pommi-iskuja myös maan pohjoisosissa lähellä muinaista Niniveä sijaitsevassa Mosulissa, jossa pommitettiin kahta kirkkoa sekä juuri orpokodiksi muutettua katolista hiippakuntakeskusta. Iskuissa ei loukkaantunut kukaan, mutta orpokodissa oli tapahtumahetkellä 30 lasta ja tuhot alueelle olivat suuret. Mosulin assyrialaisessa kirkossa neljä henkeä haavoittui, kun pommi räjähti kirkon ulkopuolella ihmisten tullessa kirkkoon jumalanpalvelukseen.

Seuraavan kerran terroristit iskivät 9.1. Kirkukissa Irakin pohjoisosissa pommitettiin kaldealaiskatolista ja syyrialaisortodoksista kirkkoa. Kummassakaan kukaan ei loukkaantunut. Pian iskujen jälkeen Mosulissa sijaitsevan katolisen kirkon seinälle ilmestyi kirjoitus, jossa varoitettiin kristittyjä käymästä kirkossa ja kehotettiin poistumaan Mosulista. Saman kirkon pappi Raghid Kanni ja kolme kirkon diakonia murhattiin vuosi sitten. Yksittäiset kristityt ovat myös saaneet iskujen jälkeen uhkauskirjeitä, joissa heitä on kehotettiin joko uskomaan Allahiin ja häneen profeettaansa Muhammediin tai poistumaan kaupungista, jolleivät halunneet joutua surmatuiksi. Kaldealaisten arkkipiispa Faraj Rahoo kommentoi pommi-iskuja ja piti niitä osana suunnitelmaa ajaa kristityt pois Irakista. ”Olemme asuneet Irakissa ennen islamia, mutta nämä muukalaiset, jotka tulivat kaupunkiin aiheuttavat kidnappauksia ja pommi-iskuja ja kylvävät kiihotusta irakilaisten sydämiin”, arkkipiispa Faraj sanoi. Viimeisen vuoden aikana militantit islamistiryhmät ovat ajaneet pois kristittyjä kokonaisista Bagdadin kaupunginosista uhkaamalla kidnappauksilla ja kuolemalla sekä keräämällä veroa ei-muslimeilta. Tuhansia kristittyjä on paennut Irakista kristittyjä vastaan tehtyjen hyökkäysten vuoksi maan miehittämisen jälkeen.

Ortodoksi.net/MN

Ei kommentteja | Luokka: Irak

Perjantai, Marraskuu 30, 2007 - 9:43Ortodoksinen pappi kidnapattu

BBC/ AsiaNews / CWNews - Turkissa lähellä Midyat’in kaupunkia Syyrian rajalla on kidnapattu syyrialais-ortodoksinen pappi Daniel Savci keskiviikkona iltapäivällä, kun hän oli matkalla seurakunnan kirkkoon. Hänen autonsa löydettiin hylättynä, jonka jälkeen paikallinen pappi sai puhelinsoiton, jossa vaadittiin 300 000 euron lunnaita, uhaten tappaa pappi, jos niitä ei maksettaisi.

Turkin kristillinen vähemistö on kokenut viime aikoina paljon hyökkäyksiä. Katolinen pappi ammuttiin viime vuonna, kolme protestanttia tapettiin keväällä ja vuonna 2005 syyrialais-ortodoksisen papin seuruetta heitettiin pommilla. Daniel Savci on Mor Yakup’in luostarista, joka sijaitsee Tur Abdin alueella. Alueella muslimit ja kristityt elävät rauhassa. Tällä hetkellä ei voida vielä sanoa, oliko tapauksen syynä uskonto. Turkissa epäillään, että Savci on joutunut turkkilaisten ja kurdien vihanpidon välikappaleeksi. Turkin media on hämmentänyt tilannetta keksimällä paljon epätosia asioita tapauksen ympärille.

Syyrialais-ortodoksinen kirkko on orientaaliortodoksinen kirkko, jossa on nykyään noin 25 000 jäsentä lähinnä Syyrian, Irakin, Turkin ja Libanonin alueilla. Tur Abdinissa asui 80-luvun alussa noin 65 000 ortodoksia, jotka olivat apostoli Juudaksen lähetystyön jatkajia. 80-luvulla useimmat ortodoksit joutuivat pakenemaan alueelta, joka oli ollut heidän esi-isiensä kotiseutua tuhansia vuosia. Nykyään alueella elää noin 2 500 ortodoksia, jotka puhuvat edelleen samaa kieltä kuin Jeesus puhui aikanaan.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Syyria, Turkki, Irak, Aasia

Torstai, Lokakuu 11, 2007 - 16:04Murhatut Armenian ortodoksit Irakin sodan kauppatavarana

Ortodoksinen Armenian apostolisen kirkon patriarkka Karekin II avasi puheellaan Yhdysvaltojen edustajanhuoneen kokouksen, jossa käsiteltiin aihetta: oliko turkkilaisten suorittama armenialaisten massamurha vuonna 1915 kansanmurha vai ei.

Presidentti Bush reagoi käsittelyyn voimakkaasti, sillä hänen ja hänen hallintonsa mielestä käsittely ja kansanmurhaksi tuomitseminen vaikeuttaa terrorin vastaista taistelua. Presidentti Bush on varoittanut kongressia hyväksymästä päätöslauselmaa.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen ulkoasiainvaliokunta hyväksyi keskiviikkona 10.10.2007 julkilausuman, jossa armenialaisten ensimmäisen maailmansodan aikainen joukkotuho määritellään kansanmurhaksi.

Katso lisää TV-uutisista (katseltavissa vain rajoitetun ajan):

-> http://areena.yle.fi/toista?id=860259

(11.10.2007)

Armenia kiitollinen Yhdysvaltojen tuesta Turkki ärsyyntynyt

Ylen TV-uutiset kertoo 11.10.2007 nettisivuillaan ja uutisissa, että Armenia on kiitellyt Yhdysvalloissa hyväksyttyä päätöslauselmaa, jossa armenialaisten joukkotuho ensimmäisen maailmansodan aikana leimataan kansanmurhaksi. Armenian ulkoministeriön mukaan edustajainhuoneen ulkoasianvaliokunnan eilinen päätöslauselma on hyvin tärkeä askel kohti oikeuden toteutumista.

Turkki tuomitsi keskiviikkona 10.10. nyky-Turkin edeltäjän Osmanien valtakunnan viimeisinä vuosina 1910-luvun puolivälissä tapahtuneen joukkotuhon leimaamisen kansanmurhaksi. Turkin hallitus sanoo kongressin päätöslauselman vahingoittavan Turkin ja Yhdysvaltain liittolaissuhdetta.

Myös presidentti Bush ja Yhdysvaltain hallitus on pahoitellut ulkoasiainvaliokunnan kannanottoa.

Kiitelty ja kiistelty päätöslauselmaehdotus menee seuraavaksi edustajainhuoneen täysistuntoon ja sen jälkeen senaatin käsiteltäväksi.

Turkilla on olennainen rooli Yhdysvaltain Irak-operaatiossa ja maa on Yhdysvalloille tärkeä Nato-kumppani. Yhdysvaltain presidentin mukaan armenialaisten kärsimyksiä kohtaan tunnetaan syvää myötätuntoa, mutta päätöslauselma ei ole oikea tapa käsitellä entisaikojen joukkosurmia.

Peruskiista koskee turkkilaisten syyllisyyttä armenialaisten karkotuksiin ja murhiin, joissa historiantutkijoiden mukaan kuoli todennäköisesti jopa 1,5 miljoonaa ihmistä.

Eräitten tulkintojen mukaan nuorturkkilainen hallinto halusi kostaa Venäjää vastaan kärsityt tappiot kristityille armenialaisille. Ne armenialaiset, joita ei surmattu, häädettiin Syyriaan nälkäkuolemaan.

Turkkilaiset ovat sitä mieltä, että uhrien määrä on liioiteltu, ja että kuolemat johtuivat sisällissodasta ja muista levottomuuksista. Ottomaanivaltakunnan parimiljoonainen armenialaisvähemmistö oli sodan loppuun mennessä käytännössä kuitenkin hävinnyt ja se lienee selvä tosiasia, jota ei voi kukaan kiistää.

Katso lisää TV-uutisesta (kyseinen uutinen alkaa kohdasta 04:45 eli 4 min 45 s alusta, katseltavissa vain rajoitetun ajan):

-> http://areena.yle.fi/toista?id=860881

© Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Armenia, Irak, Aasia