Vuoden 2011 kirkolliskokouksessa hyväksyttiin ns. hallinnonuudistustyöryhmän raportti, jonka perusteella muutoksiin ryhdytään. Asiaa oli käsitelty jo edellisessä kirkolliskokouksessa 2010. Mietintöön voi tutustua lähemmin Ort.fi.sivuilla:
-> Mietintö
Kirkollishallituksen kollegio päätti kokouksessaan 24.1.2012 toimeenpanna kirkolliskokouksen päätöksen hallinnon kehittämisestä.
Oleellisimpia ja näkyvimpiä muutoksi tulee olemaan muun muassa:
- Kirkolliskokouskausi pidennetään nelivuotiseksi.
- Hiippakuntaneuvostot lakkautetaan.
- Kirkolle muodostetaan uusi kirkollishallitus sekä kirkon palvelukeskus ja sen johtoryhmä.
- Seurakuntahallinnon uudistamisen lähtökohtana on paikallistason päätösvallan lisääminen niin toiminnallisissa kuin taloudellisissakin kysymyksissä – tavoitteena on pyhäkkökeskeisyys.
- Matkapapit ja -kanttorit liitetään omien alueidensa seurakuntien työntekijöiksi ja kirkollishallitus maksaa vastaavan avustuksen näille seurakunnille.
Monet muutokset edellyttävät lakitasoisten säädösten muuttamista. Näistä muutoksista ensimmäisenä aloitetaan palvelukeskuksen muodostaminen.
Uusi hallintomalli perustuu viidelle perusperiaatteelle. Nämä ovat:
1) Kirkon ydintoimintoihin keskittyminen.
2) Piispan aseman vahvistaminen hengellisenä johtajana ja papiston hengellisenä ohjaajana.
3) Päätöksenteon säilyttäminen mahdollisimman lähellä seurakuntalaisia.
4) Hyvän hallinnon periaatteiden noudattaminen niin seurakunta-, hiippakunta- kuin keskushallinnossakin.
5) Palvelevan johtamisen periaatteiden noudattaminen kaikilla hallinnon tasoilla.
Osa muutoksista toteutetaan nyt, osa myöhemmin porrastetusti. Etenemistä voi tarkastella lähemmin raportista.
Suomen ortodoksisen kirkon hallinnon kehittämistarpeet nousevat mm. vuonna 2009 hyväksytystä kirkon strategiasta. Käytettävissä olevat taloudelliset ja inhimilliset voimavarat muodostavat myös osaltaan selkeitä rajoituksia.
Suomen ortodoksisen kirkon strategia määrittelee kirkon arvoiksi rakkauden, totuuden, vapauden, yhteisöllisyyden ja luovuuden. Kirkon yhtenä suurena haasteena nähdään toimiminen vahvana arvovaikuttajana ja rohkeana eettisenä suunnannäyttäjänä yhteiskunnassa.
Ortodoksi.net
24.1.2012
Kts. -> Kirkolliskokous 2011: Hallinon kehittämisen suunnitelma