Keskiviikko, Heinäkuu 23, 2008 - 11:52Ortodoksinen kirkko huolestunut anglikaanisen kirkon tilasta
(Interfax –Lontoo) Lontoossa on alkamassa maailman anglikaanisten piispojen nk. Lambeth-konferenssi, joka kokoontuu kerran kymmenessä vuodessa. Kokousta boikotoi noin 200 piispaa protestina Anglikaanisen kirkon liberalistisille pyrkimyksille.
Suomesta kokoukseen osallistuu Helsingin ortodoksisen hiippakunnan piispa, metropoliitta Ambrosius kansainvälisen ortodoksis-anglikaanisen teologisen dialogikomission jäsenenä ja ekumeenisena vieraana eräiden muiden eri kirkkojen edustajien kanssa.
Venäjän ortodoksisen kirkon päämies, patriarkka Aleksei II on lähettänyt kokoukselle viestin, jossa hän sanoo kaikkien kokouksen osallistujien kantavan suuren historiallisen vastuun siitä, että heidän on tehtävä päätöksiä perinteisen kristilliseen moraaliin perustuvan Raamatun tulkinnan ja sellaisen suuntauksen välillä, jossa synti ja sallivuus otetaan osoittamaan rakkautta ja suvaitsevaisuutta.
Patriarkan mielestä konferenssin päätöksillä on erittäin tärkeä merkitys kristitylle maailmalla ja etenkin kristillisten kirkkojen välisille suhteille ja anglikaanisen kirkon pysymiselle tässä yhteisössä. Anglikaanisella kirkolla on aikaisemmin ollut hyvät ja lämpimät suhteen ortodoksisen kirkon kanssa ja siksi ortodoksit ovat suuresti huolestuneita anglikaanisen kirkon tilanteesta.
Lambeth-konferenssi kestää elokuun 4. päivään asti ja tarkkailijat uskovat anglikaanisen kirkon joutuvan ristiriitojen vuoksi sisäiseen kiistaan. ”Anglikaaninen kirkko on kuilun reunalla. Tosiasiassa skisma, kiista on jo melkein muodostunut ja kaksi sataa puuttuvaa piispaa osoittaa sen,” Venäjän ortodoksisen kirkon tarkkailija, Wienin ja Itävallan piispa Ilarion sanoi tietotoimistoille.
Hänen mukaansa monet Afrikan anglikaanisista piispoista, esimerkiksi kaikki Nigerian piispat, päättivät boikotoida konferenssia osoittaakseen protestinsa Anglikaanisen kirkon liberaaleja suuntauksia vastaan. ”Anglikaanien skisma kuvastaa tietyllä tavalla koko kristillisen maailman tilannetta. Polarisaatio perinteisen ja liberaalin kristillisyyden välillä tulee ehdottomammaksi ja nyt Anglikaanisen kirkon on päätettävä näiden kahden vaihtoehdon välillä,” piispa Ilarion sanoi. ”Valitettavasti valinta on jo tehty ja äskettäinen anglikaanisen yleisen synodin päätös naispiispuudesta todistaa sen,” piispa Ilarion arvelee.
Ortodoksi.net
Ei kommentteja | Luokka: Ortodoksinen maailma