Perjantai, Heinäkuu 11, 2008 - 19:15Ukrainan kirkollisessa elämässä ”kuohuu” pelottavasti juhlien alla
(Kiova – Interfax - Ortodoksi.net) Ukrainan kirkollisesta elämästä on luettavissa maailman tiedotusvälineissä ihmeellisiä uutisia, jotka kertovat maan venäläisen ja ukrainalaisen kansanosien nationalistisista kiistoista, nyt siirrettyinä myös ortodoksisen kirkon elinpiiriin.
Kaikki nivoutuu tavalla tai toisella suurvenäläiseen nationalismiin, joka on hivuttautunut entisen Neuvostoliiton alueelle jääneisiin ortodoksisiin kirkkoihin aiheuttaen useassa maassa ortodoksisen kirkon jakautumisen Venäjän ortodoksisen kirkon alaisiin seurakuntiin ja maan omaan ortodoksiseen kirkkoon kuuluviin seurakuntiin. Sama ilmiö on ollut havaittavissa Ukrainan lisäksi myös Georgiassa ja siitä irtaantumista suunnittelevissa Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa sekä Moldovassa ja Virossa. Ajoittain samaa kiistaa on ollut muuallakin maailmassa niin Euroopassa kuin esimerkiksi Kiinassa.
Muutamia päiviä sitten mm. tietotoimisto Interfaxin välityksellä saatiin lukea ns. Kiovan patriarkaatin, epäkanonisen ja itsenäiseksi julistautuneen ukrainalaisen kirkon johtajan (patriarkka) Filaretin (Mikhailo Denisenko) kieltävän Rus-nimen käytön moskovalaisilta ja venäläisiltä. Häntä häiritsi suuresti se, että venäläiset ovat omineet sanan tarkoittamaan itseään. Filaretin mielestä 900- ja 1000-luvuilla Rusien valtakuntaan kuului nykyinen Ukraina, osa Valko-Venäjää, Baltian maat ja osa Puolaa. Hänen mielestään silloin ei ollut mitään Moskovaa, joka muodostui vasta 1400-luvulla, kun syntyi Moskovan ruhtinaskunta. Tällä väitteellään hän perustelee Venäjän tai paremminkin Rusin kasteen 1020-vuotisjuhlallisuuksien pitämistä juuri Kiovassa, Ukrainassa.
Samaan aikaan myös muualla Ukrainassa kiehuu. Venäjänkielisessä ja Venäjä-mielisessä itäisessä Ukrainassa sijaitsevassa Ukrainan neljänneksi suurimmassa kaupungissa Donetskissa kuohuu voimakkaasti kirkollisessa elämässä. Donetskissa sijaitsevat Ukrainan hiilikaivokset ja se on erittäin teollistunutta aluetta, joka erottui omaksi alueekseen jo maallisessakin politiikassa, kun kiisteltiin Ukrainan presidenttiydestä – lännen tukema uudistusmielinen Viktor Juštšenko vastaan kommunistinen tukema, venäjänkielinen Viktor Janukovitš.
Donetskin ortodokseja on kehotettu tulemaan 12.7. kaupungin keskustaan Leninin aukiolle keskustelemaan suunnitelmasta suojata pyhää Svjatogorskin Lavraa ”antikristus” Viktor Juštšenkolta. Ukrainan presidenttiä vaaditaan asetettavaksi anateemaan ja estämään häneltä luostarin häpäiseminen. ”Mitä juhlaa voi Saatanan palvelija juhlia ortodoksisessa kirkossa?” he kysyvät ja jatkavat: ”Uniaatit ovat tulossa luostariin pitämään yhdistävää kokoustaan ja he tuovat mukanaan ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksenkin, joka ei aseta mitään epäilyksenalaiseksi ja haluaa tuoda skismaattisen patriarkaatin Venäjän ortodoksista kirkkoa loukkaamaan”.
Donestkissa uskotaan, että uskonnollinen sota alkaa Ukrainassa. ”Meidän ei pidä seisoa osattomina ja katsoa, kun antikristuksen laumat häpäisevät maamme. Jos olemme hiljaa tänään, niin huomenna ne repivät meidät palasiksi. Tulkaa ortodoksit. Kukaan ei auta meitä, meidän on itse suojeltava venäläistä ortodoksisuutta, emmekä saa antaa lavraa (luostaria) pahalle, emme antaa sen häpäistä ikonejamme, pyhän Johannes Erakon reliikkejä ja pyhää Venäjän maata. Potkaiskaamme vihollinen pois Venäjän maalta ja kauaksi kirkoistamme”, sanotaan ukrainalaisten Donetskin alueen ortodoksien julkilausumassa.
Ortodoksi.net