Lauantai, Kesäkuu 28, 2008 - 11:08Venäjän kirkon piispain kokous laittaisi piispa Diomidin viralta

(Moskova –Interfax) Piispojen kokouksen viimeisessä istunnossa kokous päätti, että Venäjän ortodoksisen kirkon Anadyrin ja Tšukotkan piispa Diomid pitäisi laittaa viralta.

Ehdoton piispain kokouksen enemmistö (kolmen pidättäytyessä äänestämästä) äänesti ”piispa Diomidin papillisten oikeuksien pois ottamisesta” johtuen hänen tottelemattomuudestaan hierarkkeja kohtaan. ”Piispain kokous kehottaa Diomidia välittömästi katumaan ja lopettamaan aktiivisuutensa. Jos hän kieltäytyy, kokouksen päätös tullaan panemaan toimeksi,” eräs kokouksen osanottaja kertoi.

Piispainkokous vahvisti myös määräajan tälle katumukselle – sen on tapahduttava ennen seuraavaa pyhän synodin istuntoa.

Piispainkokouksen raportin mukaan, kokouksen osanottajat sanoutuvat ehdottomasti irti Diomidin aktiivisuudesta asioissa, jotka ”loukkaavat kanonisia sääntöjä … ja inspiroivat kiusauksiin Kirkon elämässä.”

Piispainkokous laittoi viralta myös igumeni Iljan (Jempulev), aiemman piispa Diomidin kumppanin ja äskettäisen papeille lähetetyn avoimen kirjeen kirjoittajan – ryhmän papit kieltäytyivät rukoilemasta patriarkka Aleksein puolesta liturgiassa.

Viimeisten puolentoista vuoden aikana piispa Diomid on tehty useita esityksiä Venäjän kirkon tarpeesta eristäytyä (kirkon ja valtion erottamisesta) ja kieltäytymisestä vuoropuhelusta valtion viranomaisten sekä muiden uskontojen ja tunnustuksien kanssa.

Piispainkokouksen ensimmäisenä päivänä Diomidin seuraajat järjestivät protesteja ja kulkueita Kristus Vapahtaja -kirkon luona tukeakseen piispa Diomidia. Heitä vastaan oli paikalle komennettu pahamaineisena Putinin tukijoina kyseenalaista mainetta maailmalla Viron kiistassa niittäneen Nashi –nuorisojärjestön edustajia, jotka kantoivat plakaatteja ”Kädet irti Hänen Pyhyydestään” (=patriarkka Aleksista) ja ”Emme pelkää salaisia numeroita” (=666). Kohtaus päätyi julisteiden repimiseen ja käsirysyyn eri ryhmien välillä.

Piispa Diomidin asemasta on keskustelu hänen ollessaan estynyt kokoukseen osallistumisesta – piispa on valittanut pahoinvointia kokouksen aikana. Ptraiarkaatti on ollut ärtynyt piispan poissaolon syistä ja metropoliitta Kirill – Moskovan patriarkaatin kirkkojen välisten suhteiden osaston johtaja – kertoi lehdistölle, että ” piispa Diomidin esittämä syy poissaoloonsa on riittämätön”.

Ortodoksi.net

Katso myös Ortodoksi.netin uutinen 19.6. aiheesta:
-> Tšukotkan piispa kehottaa ortodokseja välttämään matkapuhelimia ja Venäjän passeja

Ei kommentteja | Luokka: Venäjä

Torstai, Kesäkuu 26, 2008 - 20:19Rodoksen pan-ortodoksisen valmistelevan komitean lehdistötiedote 20.6.

Me ortodoksisten kirkkojen edustajat, jotka osallistumme pan-ortodoksisen, tulevassa lokakuussa Konstantinopolissa kokoontuvan kirkkojen päämiesten synaksista valmistelevan komitean työhön, ilmaisemme hämmästyksemme niistä Moskovan patriarkaatin kirkkojen välisten suhteiden osaston lehdistötoimiston lausunnon epätarkkuuksista, jotka koskeva Venäjän kirkon delegaation vetäytymistä komitean työstä.

Tapahtumat eivät tapahtuneet niin, kuin ne on kuvattu edellä mainitussa lausunnossa. Kaikki edustajat ovat ilmaisseet olevansa surullisia Venäjän kirkon delegaation päätöksestä kävellä ulos kokouksesta ja edustajat kehottivat heitä jäämään tähän kokoukseen todeten, että Viron ongelmaa ei selvitetä Rodoksella, vaan neuvotteluissa kahden patriarkaatin – ekumeenisen patriarkaatin ja Moskovan patriarkaatin – kesken.

Lisäksi kokouksen puheenjohtaja vetosi Moskovan patriarkaatin delegaatioon todeten, että merkitseekö heidän mukanaolonsa Rodoksen valmistelutoimikunnan kokouksessa Moskovan patriarkaatin muuttunutta mielipidettä ja aikooko patriarkaatti osallistua päämiesten synaksikseen, joka tapahtuu tulevassa lokakuussa, vai aikovatko he olla läsnä tarkkailijoina. Sen asemasta he kuitenkin päättivät, että on parempi heille kävellä ulos kokouksesta. Olemme pahoillamme tästä yrityksestä vääristää näitä tapahtumia.

Rodos 20. päivänä kesäkuuta 2008

(Lähde: www.ec-patr.org / vapaa käännös / Ortodoksi.net)

Katso myös:
-> Ortodoksi.netin uutinen 21.6.

Ei kommentteja | Luokka: Ortodoksinen maailma

Torstai, Kesäkuu 26, 2008 - 16:57Kreikan kirkolle valittiin uusia metropoliittoja

(Ateena - ecclesia.gr) Kreikan kirkon pyhä synodi kokoontui 24.6. HP Ateenan ja koko Kreikan arkkipiispa Hieronymoksen johdolla ensin liturgiaan, joka pidettiin Pamegistoi Taksiarhesin (suom. Enkelijoukkojen)  kirkossa Petrarkin luostarissa. Sen jälkeen pyhä synodin jäsenet jatkoivat valitsemalla äänestäen Kreikan kirkkoon uusia metropoliittoja. Arkkimandriitta Teofilos (Manolatos) (synt. 1963) valittiin Lefkadan metropoliitaksi (49 äänellä), Osios Loukasin luostarin johtaja, arkkimandriitta Georgios (Matzouranis) (synt. 1952) valittiin aikaisemmin arkkipiispan johtaman Theban ja Livadian metropoliitaksi, kun taas arkkimandriitta Kalinikos ( Nikolaos Demenopoulos) (synt. 1959) valittiin Paronaksian metropoliitaksi (44 äänellä).

Uudet Kreikan metropoliitat
Uudet metropoliitat (vasemmalta oikealle)
Georgios, Teofilos ja Kalinikos
(kuva © Kreikan ortodoksinen kirkko)

Uusien piispojen vihkiminen ja tehtävään asettaminen tapahtuu arkkipiispa Hieronymoksen ja kaikkien Kreikan hierarkkien toimesta niin, että

- perjantaina 27.6. vihitään Lefakadan ja Ithakan metropoliitta Teofilos Ateenan katedraalissa,
- lauantaina 28. kesäkuuta vihitään Theban ja Livadian metropoliitta Georgios pyhässä Osios Loukasin luostarissa, Viotiassa ja
- maanantaina 30. kesäkuuta vihitään Paronaksian metropoliitta Kalinikos Ateenan katedraalissa.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Kreikka

Torstai, Kesäkuu 26, 2008 - 15:59Venäjän piispainkokous vastustaa kirkon sisäisistä ongelmista keskustelua internetissä

(Moskova – Interfax) Paraikaa Moskovassa koolla olevat Moskovan patriarkaatin piispainkokouksen osallistujat ovat huolissaan siitä, että papiston jäsenet keskustelevat usein kirkon sisäisistä ongelmista internetissä.

”Tällainen käytäntö on ristiriidassa moraaliselta kannalta katsoen ja kirkon kanonien suhteen, eikä sitä tulisi pitää hyväksyttävänä, vaan se pitäisi tuomita,” kokouksen virallisilla internetsivuilla kerrotaan työryhmien työn tuloksista raportoitaessa.

Vaihtoehtona tällaiselle suuntaukselle, että todistaa “elävän kommunikaation puutteesta Kirkossa”, työryhmä ehdottaa pidettäväksi enemmän seminaareja ja papiston kokouksia hiippakunnissa, missä voitaisiin keskustella enemmän kirkon elämän akuuteista kysymyksistä ja työstää yhteisiä kannanottaja niihin.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Venäjä

Torstai, Kesäkuu 26, 2008 - 10:33Tulipalon uhka väistymässä Platinan luostarissa Kaliforniassa

Platinan luostarin munkkeja evakuoinnin aikana (http://www.redding.com/news/2008/jun/25/blazes-threaten-west-shasta-towns/)

(Ortodoksi.net-RH)  Kalifornian Platinan ortodoksiluostarin lähellä riehuva maastopalo on siirtymässä poispäin luostarista. Luostarille ei näyttänyt 25.6. olevan välitöntä tulipalon uhkaa. Luostarin veljestö on toistaiseksi evakuoituna Reddingissä. Kuvassa veljestöä evakuoinnin aikana. Lisää tietoa: http://westsrbdio.org/prayer_appeal/st_herman_of_alaska_monastery.html, http://www.redding.com/news/2008/jun/25/blazes-threaten-west-shasta-towns/

Ei kommentteja | Luokka: Yhdysvallat, Luokittelematon