Maanantai, Kesäkuu 30, 2008 - 15:07Tutkimus pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen oppilaista
(Ortodoksi.net) - TM Irina Karvonen on esitellyt Joensuun yliopistossa tulevaan väitöskirjaansa perustavan lisensiaattitutkimuksensa ”Pyhän Aleksanteri Syväriläisen oppilaat historiallis-kriittisen tutkimuksen valossa”.
Tutkimuksessa on selvitetty kysymystä, millä perusteella 1900-luvun alussa esitetty ns. Aleksanteri Syväriläisen koulukunta muotoutui ja mistä 1500-luvulta alkanut traditio sai vaikutteita ja miten tuo traditio kasvoi 1900-luvulle tultaessa.
Tätä koskeva lisensiaattiväitös ”Pyhän Aleksanteri Syväriläisen oppilaat historiallis-kriittisen tutkimuksen valossa” esitettiin tämän vuoden alussa ja se muodostaa tulevan Irina Karvosen väitöskirjatutkimuksen perustavan pohjatyön. Ohjaajana on ollut Teologisen tiedekunnan kirkkohistorian professori Matti Kotiranta. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimi professori Jukka Korpela Joensuun yliopiston historian laitokselta.
Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen ”koulukunnan” muotoutumisesta luotu kuva haluttiin nähdä osana, ei niinkään karjalaista, vaan venäläistä hagiografista perinnettä. Varsinkin 1800-luvulla vallinnut valtionationalismi oli otollista aikaa myös pyhimyskulttien jälleen- ja uudelleenrakentamiselle. Tällöin sai alkunsa tendenssi korostaa niiden pyhittäjien arvoa, jotka olivat perustaneet oman luostarinsa.
Lisensiaatin tutkimuksessa on osoitettu, että keskeinen rooli kulttien jälleenrakentamisprosessissa ei ollut vain Aunuksen hiippakunnalla, kuten aiemmin on luultu, vaan ennen kaikkea Valamon luostarilla.
Ortodoksi.net
Ei kommentteja | Luokka: Kotimaa