Sunnuntai, Kesäkuu 29, 2008 - 10:23Venäjän piispain kokous vastustaa totaalista kontrollia

(Moskova – Interfax) Moskovassa kokoontunut Venäjän kirkon piispain kokous ei pidä hyväksyttävänä tunkeutumista yksityiseen elämään kerättäessä ihmisten henkilötietoja.

”Juuri uskovaisten kohdalla ihmisten vapaus tarkoittaa, että henkilön pitää tietää, kun hän on tunnistamisen kohteena, mitä henkilökohtaisia tietoja valtio kerää, rekisteröi ja käyttää,” kokouksen päätöksessä sanotaan.

Kokouksen osanottajat katsovat, ”ettei voida hyväksyä tällaisia ihmisten sijainnin ja toimien sähköisen rekisteröinnin keinoja ja metodeja, jotka olisivat tunkeutumista heidän yksityiseen elämäänsä ja tekisivät mahdolliseksi täydellisen valvonnan ja henkilön hallinnan.”

Ortodoksisessa ihmisoikeuksien lausumassa, jonka piispain kokous hyväksyi kokouksensa viime päivinä, todetaan, että yksityisen elämän, maailman katsomuksen ja henkilökohtaisen tahdon ei pitäisi olla ”totaalisen kontrollin, täydellisen valvonnan kohteena”.

”Yhteiskunnassa on vaara, että asiantuntijat, poliittiset voimat, taloudelliset ja tiedotukselliset valtaryhmät manipuloivat ihmisten valintoja ja mielipidettä. Tiedon kerääminen, keskittäminen ja käyttäminen henkilökohtaisen elämän kaikilla alueilla on jätettävä tekemättä, jos siihen ei saada henkilön suostumusta. Niissä tapauksissa, kun se on välttämätöntä isänmaan puolustamiseksi, moraalin säilyttämiseksi, terveyden edistämiseksi, kansalaisten laillisten etujen ja oikeuksien suojelemiseksi sekä myös rikosten ehkäisemiseksi ja oikeudenmukaisuuden saavuttamiseksi, henkilötietoja voidaan kerätä ilman kyseisen henkilön suostumusta,” kokouksen ihmisoikeuksien lausumassa sanotaan.

Ortodoksi.net

Katso muitakin piispain kokousta käsitteleviä Ortodoksi.netin uutisia:
-> Moskovan patriarkaatti kirjoittaa päivitetyn ortodoksisen katehesiksen
-> Venäjän kirkon piispain kokous vastustaa kommunismin ajan asioiden penkomista
-> Venäjän kirkon piispain kokous laittaisi piispa Diomidin viralta
-> Venäjän piispainkokous vastustaa kirkon sisäisistä ongelmista keskustelua internetissä
-> Venäjän piispainkokous kanonisoi neljä pyhää
-> Venäjän ortodoksisen kirkon piispojen kokous alkaa Moskovassa

Ei kommentteja | Luokka: Venäjä

Kommentointimahdollisuutta ei ole.