Maanantai, Kesäkuu 23, 2008 - 11:48Uniaateille ehtoollisyhteys sekä ortodoksiseen että katoliseen kirkkoon Ukrainassa

CWNews - Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Batholomeos pitää hyvänä ratkaisuna Ukrainan katolisen kirkon ehdotusta “kahdenvälisestä ykseydestä”, jossa Bysantin katoliset kirkot eli niin kutsutut uniaatit olisivat ehtoollisyhteydessä sekä Konstantinopoliin että Roomaan.

Patriarkka Bartolomeoksen mukaan kahdenvälinen ykseys loisi samankaltaisen tilanteen kuin kristillisessä maailmassa vallitsi ensimmäisellä vuosituhannella, ennen idän ja lännen kirkkojen erkaantumista. Patriarkka Bartolomeos sanoi, että Konstantinopolin äitikirkko pitää oviaan avoimina kaikkien entisten poikien ja tyttärienstä paluulle.

Bartolomeos huomautti, että ykseys vaatisi asian tarkempaa tutkimista ja että tärkeitä eroavaisuuksia tulee voittaa. Hänen mukaansa tärkeitä askeleita on jo otettu, tärkeimpänä näistä vuoden 1054 ekskommunikaatioiden purkaminen. Patriarkan mukaan teologien etsiessä ratkaisua kysymyksiin, ihmisten tulee kohdata ruohonjuuritasolla.

Ukrainan kirkollinen tilanne on ollut sekava, sillä kolmen ortodoksisen ryhmittymän lisäksi maassa on paljon itäistä riittiä noudattavia roomalaiskatolisen kirkon jäseniä.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Ukraina, Turkki, Eurooppa, Aasia

Kommentointimahdollisuutta ei ole.