Maanantai, Kesäkuu 16, 2008 - 15:58Viron uudet piispat

Viroon valittiin uusia piispoja äskeisen kirkolliskokouksen yhteydessä pidetyissä hiippakuntien kokouksissa, jossa Tarton sekä Pärnun ja Saaren hiippakuntien kokoukset toimittivat samalla piispan vaalin. Tarton ortodoksisen hiippakunnan piispaksi valittiin pappismunkki, isä Eelija Ojaperv ja Pärnun ja Saaren hiippakunnan piispaksi valittiin isä Aleksander Hopjorski.


Isä Eelija Ojaperv

Isä Eelija on syntynyt 11.toukokuuta 1977. Siviliinimeltään hän on Ott Ojaperv. Hän valmistui teologian maisteriksi Tarton yliopistosta 2003. Sen lisäksi hän on opiskellut italiankieltä ja kulttuuria Universita per Stranieri di Perugiassa, filosofian ja sematiikan opintoja Pietarin valtiollisen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa sekä venäjän kielen ja kulttuurin opintoja Voronezin valtiollisessa yliopistossa. Isä Eelija valmistelee tohtorin väitöskirjaa.Hänet on vihitty diakoniksi nimellä Eelija 2006 ja papiksi 2007. Isä Eelija on toiminut pappina Tarton hiippakunnassa mm. Arussaaren Herran taivaaseen astumisen seurakunnassa Viljandimaalla.Isä Eelija vihitään piispaksi ja asetetaan virkaansa tammikuussa 2009.


Isä Aleksander Hopjorski

Isä Aleksander Hopjorski on syntynyt 1964. Hänet on vihitty papiksi vuonna 2000. Isä Aleksander on palvellut siitä asti Tallinnan arkkihiippakunnassa Setomaalla Luhamaan Pyhän Hengen ja Meeksin Johannes Kastajan seurakunnissa seurakuntapappina. Opintoja hän on suorittanut Tarton yliopistossa ja Tallinnan Pyhän Platonin teologisessa seminaarissa.Isä Aleksander on määrä vihkiä piispaksi ja asettaa virkaansa Pärnussa Kristuksen kirkastumisen katedraalissa tammikuun 12. tai 13. päivänä.

Ortodoksi.net / Ari Sirviö / vys.fi

Ei kommentteja | Luokka: Viro

Kommentointimahdollisuutta ei ole.