Maanantai, Kesäkuu 16, 2008 - 8:22Ortodoksiset kohteet löytyvät nyt myös navigaattorista ja nettikartasta

Ortodoksi.net on julkaissut sivuillaan yleiseen autonavigaattoriin ja Google Earth -ohjelmaan sopivat tiedostot, jotka opastavat matkustavia Suomen ortodoksisen kirkon eräisiin yleisimpiin kohteisiin. Näistä ns. POI-kohteista (point of interest / mielenkiintoiset kohteet) löytyvät useimmat Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista, kirkoista ja hallinnollisista kohteista sekä muista mielenkiintoisista kohteista, kuten esimerkiksi luostareista. Karttatietoihin on myös merkitty aukioloaikoja ja puhelinyhteystietoja.

Navigaattoritiedot on tehty yhdelle yleisimmistä autonavigaattorimalleista ja sen lisäksi tiedot voi siirtää omalle tietokoneelle Google Earth -ohjelmalla katseltavaksi. Joitain kohteita vielä puuttuu, mutta ne lisätään mukaan, kun saamme selville kohteiden tarkat paikkatiedot seurakunnista tai aktiivisilta matkaajilta. Tiedostoja tullaan päivittämään jatkossakin ja ne voi ladata aina uudestaan.


Google Earth -ohjelmalla on mahdollisuus päästä joillakin paikkakunnilla erittäin tarkkaankin navigaatioon, mutta joissain paikoissa ilmaisohjelman karttapohjat ovat hieman sumeita. Silloin on parasta katsella ohjelmaa tie- ja katukarttana.

Tiedostot voi ladata Ortodoksi.netin sivuilta (www.ortodoksi.net) ilmaiseksi, mutta niitä ei saa käyttää kaupalliseen toimintaan eikä liittää linkkeinä muille internetsivuille ilman tekijöiden lupaa. Karttatiedostot ja asennusohjeet löytyvät osoitteesta: www.ortodoksi.net/navi/

Ortodoksi.net -sivusto on vapaaehtoisten ylläpitämä suomalainen ortodoksinen sivusto, joka tarjoaa tietoa ortodoksisuudesta ja ortodoksisesta kirkosta. Sivuilta löytyvät muun muassa ortodoksinen kuuden kielen sanakirja, ortodoksinen kirjallisuusluettelo, ortodoksisuuden tietopankki, liturgisia tekstejä, ortodoksisia nettilehtiä, ikonigalleria, virtuaalikirkko ja ortodoksisia uutisia maailmalta. Näiden lisäksi Ortodoksi.netin sivuilla on paljon muutakin tietoa ortodoksisuuteen liittyvistä aiheista. Ortodoksi.net kuuluu päivittäisen kävijämäärän (n. 1000 kävijää/vrk) mukaan mitattuna suurimpiin ortodoksisiin medioihin Suomessa.

Sivuston perusti pääsiäisenä 2005 mikkeliläinen ryhmä aktiivisia ortodokseja. Sivusto laajensi vapaaehtoisuuteen perustuvaa ylläpitäjäryhmäänsä viime keväänä noin 10 – 15 henkeen ympäri Suomen. Mukana on eri ammattialojen edustajia opettajista ja papeista, tietokonealan ja tiedotuksen asiantuntijoihin. Kaikki toimivat talkoohengessä, sillä sivusto ei saa pysyvää ja säännöllistä avustusta toiminnalleen mistään, vaan toiminta kustannetaan yhä pääosin perustajien toimesta.

Ortodoksi.net

Lisätietoja:

Ortodoksi.net / Hannu Pyykkönen, mp, 044 794 2405, s-posti: hannu (at) ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Kotimaa

Kommentointimahdollisuutta ei ole.