Torstai, Toukokuu 22, 2008 - 20:37Euroopan parlamentin selonteko ekumeenisesta patriarkaatista ja muista ei-islamilaisista vähemmistöistä Turkissa

(Archon News – Bryssel, Belgia) Euroopan parlamentin julkaisemassa raportissa myönnetään, että Turkki evätessään ekumeenisen patriarkaatin ”kulttuurillisen ja hengellisen merkityksen” sekä myös sen ”uskonnollisen jurisdikstionin (toimivallan) Turkin rajojen ulkopuolella” uhkaa tämän ”instituution selviämistä.”

EP:n ulkoasiain valiokunnan (komitean) pyynnöstä joukko eurooppalaisten opintojen keskuksen (Center for European Studies) professoreja ja tutkijoita kokosi - apunaan asiakirjoja Turkin hallituksen toimista mm. jatkuvista vainoista ja rajoituksista ei-islamilaisten uskonnollisten ryhmien parissa - raportin ”Uskonnonvapaus Turkissa: Uskonnollisten vähemmistöjen tilanne”.

Raportti, joka valmistui myöhään helmikuussa, alkaa historiallisella katsauksella vähemmistöjen tilanteista esimerkkeinä armenialaiset, juutalaiset ja kreikkalaisortodoksiset yhteisöt.

Se tarkastelee historiallisia tapahtumia, jotka johtivat kreikkalaisen yhteisön jäsenmäärän vähenemiseen ja ekumeenisen patriarkaatin omistamien kiinteistöjen sulkemiseen. Raportti toteaa:

Valtion epäilyttävä asenne on vaikuttanut kreikkalaiseen kirkkoon ja sen korkeimpaan auktoriteettiin, Konstantinopolin patriarkaattiin. Turkin valtio ei tunnusta patriarkaattia juridisena oikeushenkilönä. Yksi tällä hetkellä eniten keskusteltu tapaus on luultavasti Halkin pappisseminaari, joka suljettiin vuonna 1971. Turkin viranomaiset ovat tehneet selväksi, että he noudattavat asiassa vastavuoroisuuden periaatetta, mikä tarkoittaa sitä, että kreikkalaisen vähemmistön tilanne on riippuvainen Kreikan islamilaisen vähemmistön tilanteesta.”

Raportti toteaa Turkin kannasta ekumeenisen patriarkaatin “ekumeenisesta” luonteesta seuraavaa:

”Kun kreikkalaisortodoksinen patriarkaatti väittää sen ekumeenisen luonteen johtuvan johtajansa asemasta – ”primus inter pares” (‘ensimmäinen vertaistensa joukossa’) – ortodoksisessa maailmassa, sen sijaan Turkin valtio on kieltäytynyt tunnustamasta patriarkan hengellistä johtajuutta maailman laajuisessa ortodoksisessa maailmassa ja valtio pitää häntä vain Turkissa olevan kreikkalais-ortodoksisen vähemmistön johtajana.”

Valtion viranomaiset ovat usein väittäneet, että patriarkaatin ekumeenisen luonteen tunnustaminen saattaisi johtaa sellaiseen lopputulokseen patriarkaatin oikeudellisessa asemassa, että patriarkka asetettaisiin valtion päämiehen kaltaiseen asemaan. Kaikki erityiset tämän kaltaiset asemat on kielletty Turkissa viranomaisten toimesta, koska he katsoneet niiden olevan ristiriidassa sekularismin periaatteen kanssa ja takaporttina kreikkalaismieliselle agitaatiolle ja siksi sitä pidetään uhkana kansalliselle turvallisuudelle. Turkin kansallismieliset ovat nähneet patriarkaatin ekumeenisen luonteen vaatimuksissa todisteita sen poliittisesta suuntautumisesta.

Se oli myös pelkoa siitä, että patriarkaatti ei ehkä tyytyisi rajoittumaan pelkkiin uskonnollisiin kysymyksiin, vaan osallistuisi myös poliittisiin toimiin, joista turkkilainen delegaatio oli kirjoittanut v. 1923 Lausannessa pyytäessään patriarkaattia poistumaan. Kun Lausannen sopimus ei sisällä mitään nimenomaista mainintaa patriarkaatin asemasta, sitä käytetään samalla niin ekumeenisen arvon puolustajien kuin vastustajienkin pääasiallisena lähteenä.

Kesäkuun 26. päivä vuonna 2007 Turkin korkeimman oikeuden vetoomustuomioistuin (Yargitay) päätti (2007/5603) kysymyksen patriarkaatin ekumeenisesta luonteesta niin, että Fanarin kreikkalainen patriarkaatti (Fener Rum Patrikhanesi) oli vain Turkissa olevan kreikkalaisen vähemmistön kirkollinen edustaja ja että sille oli myönnetty oikeus jäädä Turkkiin ja että se on Turkin lainsäädännön alainen. Päätöksessä määrätään, että vähemmistölle ei ole myönnetty mitään erityisiä oikeuksia tai etuoikeuksia ja samalla kiistetään sen omien kansalaisten rikkoneen perustuslaillista tasa-arvoa. Viitaten Lausannen sopimukseen tuomioistuin julisti, että siinä ei ole mitään erityistä mainintaa patriarkaatista ja siinä ei ole mitään oikeudellisia perusteita väitteelle ekumeenisen patriarkaatin asemasta.

Tämä valtion kieltävä vastaus patriarkaatin kulttuurillisesta ja hengellisestä merkityksestä ja vaikutusvallasta ja uskonnollisesta jurisdiktionista Turkin ulkopuolella oleviin alueisiin päätöksenä riskeeraa – kun samalla vielä koko asiaa tarkastellaan kummallisesti Kreikan turkkilaisen vähenevään vähemmistöön yhdistettynä – instituution säilymisen. Kun samalla otetaan huomioon kreikkalaisten Turkin kansalaisten vähäinen määrä maassa, heidän on entistä vaikeampaa täyttää ne vaatimukset, joista määrätään vuosien 1923 ja 1970 asetuksissa, koskien esimerkiksi sitä, että patriarkan on oltava Turkin kansalainen kuin myös niiden, jotka hänet valitsevat sekä niiden, jotka suorittavat kirkollisia tehtäviään Turkissa.

Tämä on sekularismin turkkilaista tulkintaa, joka ei anna uskonnollisille instituutioille mitään mahdollisuutta lailliseen asemaan. Turkin valtion kielteinen kanta patriarkaatin oikeudelliseen asemaan johtaa samalla sen “ei-tunnustukselliseen” asemaan omistusoikeudessa. Omistus pitää rekisteröidä säätiöpohjaiseksi. Kuitenkin omaisuutta saattaa olla vielä riistettynä pois sen alkuperäisestä tarkoituksesta. Patriarkaatilla ei ole laillisia keinoja etsiä oikeudellisia toimia tällaisia rikkomuksia vastaan.

Raportissa todetaan vielä:

“Halkin pappisseminaarin sulkeminen vuonna 1971 on lähes pysäyttänyt Turkissa asuvien kreikkalaisen nuorison koulutuksen papeiksi. Armenialainen seminaari suljettiin vuonna 1974. Turkin valtiota pitäisi kannustaa hoitamaan tämä kiireellinen uskonnollisen yhteisön pappiskysymys kuntoon.”

Euroopan parlamentin raportti on kokonaisuudessaan luettavissa internetistä osoitteesta:

www.europarl.europa.eu/activities/committees/studies/download.do?file=20808

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Ortodoksinen maailma, Turkki

Torstai, Toukokuu 22, 2008 - 17:36Euroopan parlamentti huomioi ortodoksisen pääsiäisen eriaikaisuuden vuoden 2009 kokousjärjestelyissä

(Infotag, Moldova azi – Chişinău) Ensimmäistä kertaa EU:n historiassa, ortodoksinen vanhan kalenterin mukainen pääsiäinen tulee huomioiduksi Euroopan parlamentin kokousaikojen ja asialistojen järjestelyissä Romanian sosiaalidemokraattien vetoomuksesta, jonka se teki sosialistien, liberaalien ja kansanpuolueen tukemana, Info-Prim Neo raportoi.

EP:iin tulee nyt ortodoksisen pääsiäisen jälkeinen ns. II pääsiäispäivä vapaaksi mepeille, EU:n parlamentaarikoille. Tämän vuoksi täysistunto alkaa huhtikuussa 2009 tiistaina. 21. päivä ja päättyy perjantaina 24. huhtikuuta.

Neljässä EU-maassa (Bulgaria, Kreikka, Kypros, Romania) , joissa on väestönä noin 40 miljoonaa asukasta, ortodoksien määrä vaihtelee 78 % ja 98 % välillä. Myös eräissä muissa EU-maissa (mm. Tsekki, Latvia, Liettua) on ortodokseja, jotka noudattavat juliaanista kalenteria ja juhlivat sen mukaista pääsiäistä.

Samalla esityksen allekirjoittajat esittivät vetoomuksen siitä, että EP pitäisi kiinni periaatteesta olla suosimatta jotain uskonnollista vakaumusta suhteessa muiden vähemmistöjen laillisiin oikeuksiin.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Euroopan unioni, Ortodoksinen maailma

Torstai, Toukokuu 22, 2008 - 16:49Vatikaani edelleen epävarma Rooman paavin ja Moskovan patriarkan kohtaamisesta

(Moskova – Interfax) Vatikaani ei pysty sanomaan, milloin Rooman paavi Benedictus XVI ja Moskovan ja koko Venäjä patriarkka Aleksei II voivat kokoontua, paavillisen neuvoston kardinaali Kasper kertoi torstaina tiedotusvälineille. ”Kokous pidetään sopivana ajankohtana,” kardinaali sanoi. “Tämä ei ole tällä hetkellä tärkein kysymys kirkkojen välisessä yhteistyössä,” hän sanoi lisäten, että “he olisivat mielellään mukana näissä kokousjärjestelyissä todistamassa kristillisistä arvoista maallistuvassa yhteiskunnassa.”

Kardinaalin mielestä kirkkojen välinen vuorovaikutus on edistynyt ja hän korosti tarvetta poistaa keskinäisiä väärinkäsityksiä ja lisätä toistensa tuntemista. Hänen mielestään vuorovaikutuksen lopullinen päämäärä on kirkon ykseys.

Rooman ensisijaisuus ja jotkin muut opinkappaleet ovat tärkeimmät esteet keskinäiselle kirkkojen lähestymiselle, kardinaali sanoi. Hän lisäsi, että asioita estämässä on olemassa myös erilaisia väärinkäsityksiä, ennakkoluuloja ja jopa keskinäistä asioista piittaamattomuutta.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Vatikaani, Venäjä

Torstai, Toukokuu 22, 2008 - 11:29Moskovan patriarkaatti: Bartolomeos tarvitsee Aleksein kutsun Ukrainan vierailuun

(Moskova – Interfax) Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos I voi osallistua Ukrainassa tapahtuvaan Venäjän kastamisen 1020-vuotisjuhlallisuuksiin vain Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksei II:n kutsusta, Moskovan patriarkaatin edustaja sanoi keskiviikkona.

”Kirkon sääntöjen mukaan Moskovan patriarkka on ainoa auktoriteetti, joka voi kutsua Konstantinopolin patriarkan osallistumaan kristinuskon Venäjälle saapumisen 1020-vuotisjuhlallisuuksiin,” Moskovan patriarkaatin ulkoisten suhteiden osaston edustaja, rovasti Nikolai Balashov kertoi tiedotusvälineille. Hänen mukaansa ”pysyvän ja yleisesti hyväksytyn kirkon perinteen mukaan paikalliskirkon johtaja voi vierailla toisen paikalliskirkon jurisdiktionin alaisella alueella vain tämän jälkimmäisen paikalliskirkon johtajan kutsusta.”

Äskettäisessä Konstantinopolin patriarkaatin delegaation tapaamisessa Kiovassa Ukrainan presidentti Viktor Juštšenko esitti kutsun patriarkka Bartolomokselle osallistua heinäkuussa järjestettäviin juhlallisuuksiin ja kehotti Ukrainan ortodokseja ”lähestymään Konstantinopolin patriarkaatin Äiti Kirkkoa.”

Venäjän ortodoksisen kirkon edustaja kertoi tiedotusvälineille, ettei hän ”tiedä Ukrainan viranomaisten saaneen suostumusta Bartolomeoksen kutsumiseen Moskovan patriarkaatilta eikä myöskään Ukrainan ortodoksiselta kirkolta, joka on autonominen Moskovan patriarkaatin alainen kirkko Ukrainassa.”

Isä Nikolai muistutti, että Venäjän ortodoksien kirkko ollut kahdenvälisissä keskusteluissa Konstantinopolin patriarkaatin kanssa Ukrainan tilanteesta ja tämä vuoropuhelu on ollut ajoittain ongelmallinen. ”Uskomme, että tiettyä estettä vuoropuhelun onnistuneelle kehitykselle on eräitten Konstantinopolin hierarkkien asenteissa Ukrainan skismaattisiin kirkkoyhteisön ulkopuolisiin ryhmiin, jotka ovat ristiriidassa kirkon sääntöjen kanssa,” haastateltava totesi tiedotusvälineille.

Hän on vakuuttunut siitä, että ”paikallisen ortodoksisen kirkon tulisi toteuttaa yhteisiä tavoitteita nykyisten skismojen voittamiseksi, tapahtuivatpa ne missä tahansa.”

Ukrainan ortodoksien kirkollinen tila on sekava. Maassa toimii niin Moskovan patriarkaatin alainen ortodoksinen kirkko kuin itsenäiseksi julistautunut oma erillinen patriarkaatti, jonka asema ei kuitenkaan ole vakaa. Näiden lisäksi maassa toimii ns. uniaatteja eli itäistä ortodoksista riitusta noudattava katolinen, Rooman paavin alainen kirkko. Näiden lisäksi muualla, Ukrainan maan rajojen ulkopuolella toimii erillisia ukrainalaisia kirkkoja esimerkiksi Amerikan ukrainalainen ortodoksinen kirkko ja samanlainen myös Kanadassa, jotka kumpikin kuuluvat Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen eli jurisdiktioon.

Ortodoksi.net

Katso Ortodoksi.netin aikaisempi uutinen samasta aiheesta:
-> Juštšenko kusuu ekumeenisen patriarkan Venäjän kastamisen 1020-vuotisjuhliin

Ei kommentteja | Luokka: Ukraina, Venäjä

Keskiviikko, Toukokuu 21, 2008 - 11:51Juštšenko kutsuu ekumeenisen patriarkan Venäjän kastamisen 1020-vuotisjuhliin

(Kiova – Interfax) Ukrainan presidentti Viktor Juštšenko on kutsunut Konstantinopolin ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen mukaan Venäjän kastamisen 1020-vuotisjuhlallisuuksiin.

Juštšenko esitti patriarkalle menevän kutsun tiistaina 20.5. Kiovassa vierailleelle Konstantinopolin patriarkaatin delegaatiolle, presidentin lehdistöpalvelusta kerrotaan.

Ukrainan presidentti esitti samalla kiitollisuutensa Konstantinopolin patriarkaatille sen ponnisteluista vakiinnuttaa ortodoksista kirkkoa. ”Tuemme kaikin voimin teidän ponnistelujanne kristillisessä maailmassa”, presidentti sanoi. ”Ukrainalaisten ortodoksien yhteisö ja valtio ovat vakuuttuneita siitä, että meidän täytyy edetä kohti kirkollista sopimusta ja lähestyä Konstantinopolin patriarkaatin Äiti Kirkkoa,” Juštšenko sanoi huomauttaen, että “Ukraina onkin jo edennyt tällä tiellä.”

Delegaatio ilmaisi kiitollisuutensa mahdollisuudesta tutustua Ukrainaan, sen ortodoksiseen kirkkoon ja sen odotuksiin ja toiveisiin suhteiden lujittamisesta ja sanoi tämän prosessin olevan tehokas, kun kaikki osapuolet ovat valmiita osallistumaan siihen.

Delegaatio myös kertoi Ukrainan presidentin ponnisteluista virallisena osapuolena hänen avustaessaan tätä prosessia ilman, että siihen olisi liitetty mitään poliittisia jännitteitä.

Samaan aikaan Venäjän ortodoksinen kirkko on ilmaissut huolensa useaan otteeseen siitä, että sen mielestä Konstantinopolin patriarkaatti väliintulollaan näissä Ukrainan kirkollisissa asioissa astuu Venäjän ortodoksisen kirkon jurisdiktionin kanonisen toimivallan alueelle.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Ukraina, Turkki, Venäjä