Tiistai, Huhtikuu 29, 2008 - 9:42Israelin poliisi esti pääsyn Pyhälle Tulelle
Jerusalem Inter-Church Centre (JIC) - Jerusalemin kreikkalainen ortodoksinen kirkko on tuominnut edustajansa isä Issa Musleh’in välityksellä Israelin poliisin toimet kristittyjä kohtaan lauantaisessa pyhän tulen seremoniassa.
Isä Musleh’in mukaan poliisin käytös Kristuksen hautakammiota lähestyviä uskovaisia kohtaan oli törkeää ja suhteetonta. Tuhansien ihmisten, joista suurin osa paikallisia, pääsy estettiin vanhaan kaupunkiin ja joitakin hakattiin. Joissakin tapauksissa poliisien hakkaamat ihmiset olivat jopa naisia ja vanhuksia.
Isä Musleh lainasi patriarkka Teofilius III sanoja kertoen, että “hän ei hyväksy tällaisia toimia seurakuntaansa kohtaan. Kreikkalainen ortodoksinen kirkko tulee toimimaan yhdessä muiden kirkkojen kanssa lopettaakseen tällaiset tapahtumat ja taatakseen ihmisille uskonnonvapauden”.
Isä Musleh lisäsi, että rukoileminen on kaikkien ihmisten oikeus, eikä kenelläkään ole oikeutta estää ihmisiä suorittamasta rituaalejaan ja uskonnollisa velvotteitaan, ei erityisesti Jerusalemissa. Hän myös varoitti, että Teofiliuksen johtama patriarkaatti ei tule hyväksymään enempää uskonnonvapauden rajoittamista seurakunnissaan.
Ortodoksi.net