Torstai, Helmikuu 28, 2008 - 23:17Moldovassa varaudutaan mahdolliseen jurisdiktiomuutokseen

(Infotag) - Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksei II on ylentänyt Tiraspolin ja Dubossaryn piispa Justinianin arkkipiispan arvoon.

ap. Justinian
Arkkipiispa Justinian
(valokuva © Venäjän ortodoksinen kirkko)

Moskovan patriarkaatin internetsivujen mukaan Venäjän ortodoksinen kirkko on päättänyt palkita Justinianin merkittävistä ponnistuksista ortodoksisuuden lujittamiseksi Transnistriassa, Moldovasta erkaantuneella separatistisella ja itsenäiseksi julistautuneella alueella, jonka itsenäisyyttä ei tosin ole yksikään valtio virallisesti tunnustanut. Kuluneiden kymmenen piispana olovuoden aikana ortodoksisten seurakuntien lukumäärä Transnistriassa on kolminkertaistunut. Luostareita ja teologisia kouluja on avattu, tosin ei ihan ongelmitta. (kts. aihetta käsittelevä artikkeli Moldovasta)

Alueen kartta
Alueen kartta

Moldovan tasavallassa ei ole tällä hetkellä ainuttakaan piispaa, jolla olisi arkkipiispan arvo. Justinianista tuli siellä siis toiseksi korkein henkilö kirkon hierarkiassa ja hänet ohittaa kirkollisessa arvossa vain Chisinaun ja koko Moldovan metropoliitta Vladimir. Näin siis Venäjän kirkon alaisessa ortodoksisessa kirkossa, Romanian alaisessa Bessarabian autonomisessa ortodoksisessa kirkossa on myös oma metropoliittansa ja tuossa tehtävässä toimii piispa Petru. Kuitenkin kyseessä on siis kaksi eri jurisdiktioihin kuuluvaa ortodoksista kirkkoa.

mp. Vladimir
Metropoliitta Vladimir
(valokuva © Venäjän ortodoksinen kirkko)

Kuten edellä linkistä aukeavassa artikkelissa kerrotaan, Justinian ei ole ollut suinkaan ristiriidaton henkilö ko. alueella. Mutta Venäjän kirkon huomattavalla tuella hän on suorittanut tehtävänsä niin, että se palkitsee hänet siis nyt arkkipiispan arvolla. Tilanteeseen lienee vaikuttanut myös voimakkaasti Moldovan kirkon kokonaistilanne ja Venäjän harjoittama kirkkopolitiikka.

Epävirallisten tietojen mukaan Moskova on tyytymätön metropoliitta Vladimirin työhön ja aktiivisuuteen ja epäilee häntä toiveista saada Moldovan kirkolle autokefalia, täydellinen itsenäisyys. Siksi teoreettisesti hänen korvaamisensa venäläismielisellä Justinianilla vahvistaisi Venäjän kirkon asemaa Moldovassa ja tämä voisi tulla myös kilveksi Romanian ortodoksisen kirkon tukeman Bessarabian metropoliittakunnan vaikutusvaltaa ja laajenemisyrityksiä vastaan.

Tällainen käytäntöhän on ollut tavanomaista Venäjän ortodoksiselle kirkolle etenkin silloin, kun on ollut oletettavissa jonkun alueen irtaantuminen siitä ja joko liittymällä toiseen patriarkaattiin tai kokonaan itsenäistymällä. Viimeksi samanlainen manööveri nähtiin Euroopassa Sourozhin metropoliitta Anthony Bloomin perustamassa hiippakunnassa Iso-Britanniassa, jossa piispa Basil vaihdettiin vuonna 2006 laittamalla hänet pikaisesti eläkkeelle ja hänen tilalleen tuli uusi moskovamielinen piispa, kun Basil haaveili liittymisestä Konstantinopolin patriarkaattiin.

Uusi arkkipiispa Jusitinia (siviilinimeltään Vladimir Octsinnikov) syntyi 1961 Vladimirskajan oblastissa keski-Venäjällä. Hän opiskeli alkuaan historiaa Ivanovon valtion yliopistossa Venäjällä ja on sen jälkeen kohonnut munkkeudesta arkkipiispaksi kirkollisessa hierarkiassa, alkuaan siis Venäjällä, nyt vuodesta 1998 alkaen Transnistrian separatistisella alueella Moldovassa.

Tuon vuonna 2001 huhtikuussa tapahtunut ja edellä olevan linkin artikkelissa mainittu nimitys seminaarin johtajaksi jouduttiin sitten voimakkaan vastustuksen vuoksi peruuttamaan kolmen kuukauden kuluttua. Lokakuussa 2001 Jusinian sai Moldovan tasavallan kansalaisuuden.

Ortodoksi.net

Katso muita Ortodoksi.netin uutisia Transnistriasta.

Ei kommentteja | Luokka: Moldova, Venäjä

Kommentointimahdollisuutta ei ole.