Perjantai, Tammikuu 25, 2008 - 20:23Moskovan valtionyliopistoon ei suunnitella avattavaksi teologista tiedekuntaa

(Interfax) – ”Moskovan valtiolliseen yliopistoon ei ole suunnitelmissa avata teologista tiedekuntaa”, sanoi yliopiston rehtori Viktor Sadovnichij.

”Uskonto on yksityisasia ihmisille ja siihen ei ole tarvetta kajota,” hän mainitsi haastattelussaan Moskovsky Komsomolets -lehdelle perjantaina 25.1.

Rehtori muistutti, että yliopiston Pyhän Tatjanan kotikirkko rakennettiin uudelleen muutama vuosi sitten nimenomaan paikaksi, jossa toimitettiin panihida kuuluisan venäläisen kirjailijan Nikolai Gogolin muistoksi.

”Siitä huolimatta yliopisto on yhä maallinen oppilaitos ja me emme avaa teologista tiedekuntaa,” sanoi Sadovnichij.

Samalla hän kuitenkin kertoi, että on myös toki keskustelu mahdollisuudesta yhdistää teologisia aiheita ja tutkimuksia filosofisiin tutkimuksiin.

”Kuitenkin tämäkin on vielä keskustelujen alainen asia ja tästä aiheesta on olemassa erilaisia näkemyksiä,” huomautti rehtori Sadovnichij.

Myös Suomessa on käyty julkisuudessa pientä keskustelua teologisten tiedekuntien olemassaolosta yliopistoissa. Keskustelun avasi entinen ulkomisisteri, kansanedustaja Erkki Tuomioja puheenvuorossaan Skepsis ry:n 20-vuotisjuhlissa itsenäisyyspäivänä. (kts. -> uutinen asiasta)

Ortodoksi.net

Suomalaista keskustelua aiheesta:

-> Teologisen opetuksen ja tutkimuksen paikka
-> Tuomioja on väärässä

Ei kommentteja | Luokka: Venäjä, Kotimaa

Perjantai, Tammikuu 25, 2008 - 12:07Vainojen uhrien muistopäivä 27.1.

Suomessakin vietetään vuosittain vainojen uhrien muistopäivää, joka tänä vuonna osuu ortodoksien tuomiosunnuntaiksi ja luterilaisten kynttilänpäiväksi eli sunnuntaiksi 27. päivä tammikuuta. Euroopan parlamentti antoi vuonna 1995 suosituksen yleiseurooppalaisesta käytännöstä, jonka mukaisesti jokaisessa EU:n jäsenmaassa tulee viettää holokaustin muistopäivää. Laajaa eurooppalaista tapaa noudattaen on Suomessakin valtioneuvoston kanslian päätöksellä vietetty muistopäivää vuodesta 2002 alkaen. Kyseinen päivä, 27.1. on Auschwitzin kuolemanleirin vapauttamisen vuosipäivä.

Päivä syntyi siis alkuaan juutalaisvainojen muistopäiväksi, mutta on vuosien saatossa laajentunut tarkoittamaan kaikkien vainojen uhreja. Ortodokseilla on tuona päivänä muisteltavana muiden ohessa aivan oma erillinen kansanryhmänsä, armenialaiset ja heidän kansanmurhansa, jonka he kokivat vuosien 1915 - 1917 turkkilaisten aikaanpanemassa kansanmurhassa.

Kansanmurhasta käsitteenä ja tapahtumana on kiistelty vuosikausia, koska Turkki kiistää tuon niin koko termin kuin myös teon ja monin eri tavoin vaikeuttaa niiden ihmisten työskentelyä, jotka käyttävät tuota termiä tai puhuvat asiasta. Turkissa asiasta puhuminen ja kirjoittaminen johtaa suuriin vaikeuksiin ja asioita käsitelleitä ihmisiä on pahoinpidelty, jopa murhattu vielä viime vuosinakin.

Armenian kansanmurha, jota kutsutaan myös armenialaisten holokaustiksi, on siis ajanjakso, joka merkitsi miljoonien armenialaisten joukkokarkotuksia ja murhia nuorturkkilaisten viranomaisten toimesta vuosina 1915 – 1917 ottomaanien valtakunnassa Turkissa.

Kts. aihetta käsittelevä uutinen Ortodoksi.netistä -> uutinen 16.12.2007

Ortodoksi.net

-> Armenia kartalla

Ei kommentteja | Luokka: Armenia, Israel, Kotimaa

Perjantai, Tammikuu 25, 2008 - 11:34Radioliturgia Kouvolasta 27.1.

Tuomiosunnuntaina 27.1.2008 YLE radio 1 lähettää ortodoksisen liturgian Ristin ylentämisen kirkosta Kouvolasta klo 11.00 - 12.00. Liturgian toimittaa rovasti Leo Huurinainen. Kirkkokuoroa johtaa kanttori Kari Päivinen.

Lue Ortodoksi.netistä radioliturgian saarna:

-> saarna Tuomiuosunnuntaina 27.1.2008

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Hartausohjelmat

Torstai, Tammikuu 24, 2008 - 18:51Georgialla ja Venäjällä kiistoja kirkkopoliitiikassakin

(Interfax) - Äskettäin uudelleen valitun Georgian presidentin Mikheil Saakašvilin lupaus palauttaa Kaukasuksella sijaitsevan Abhasian pyhätöt Georgian ortodoksisen kirkon jurisdiktionin alaisuuteen on Venäjällä leimattu valheeksi ja perättömäksi.

”Abhasian kirkko ei ole liittymässä Georgiaan eikä Georgian kirkkoon, Saakašvilillä ei ole oikeutta julistaa, että Abhasian kirkko tahtoo palata Georgian huomaan,” sanoo isä Vissarion Aplia, Suhumin ja Abhasian hiippakunnan pappi. Papin sanojen mukaan Saakašvilin lupaus on ”valhe ja valhe pitää aina tuomita.”

Abhasiassa on 144 ortodoksista kirkkoa, tosin vain 20 niistä on toiminnassa.

Abhaasit eivät missään nimessä itse halua kuulua Georgian patriarkan alaisuuteen, ja georgialaisia siellä ei tällä hetkellä ole sen jälkeen, kun abhaasit ajoivat heidät pois 1990-luvulla. Mustanmeren ja Kaukasuksen välissä sijaitseva Abhasia on käytännössä itsenäinen (kuitenkin kansainvälisesti tunnustamaton) alue. Muodollisesti se kuuluu yhä Georgiaan. Abhasian pääkaupunki on Suhumi.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Georgia, Venäjä

Torstai, Tammikuu 24, 2008 - 7:37Kreikka vaatii Turkkia kunnioittamaan uskonnollisia vähemmistöjä

(STT-Reuters-AFP) - Kreikan pääministeri Kostas Karamanlis aloitti keskiviikkona 23.1.2008 harvinaiseksi luonnehditun valtiovierailun Turkkiin. Edellisestä vastaavasta vierailusta on kulunut jo vuosikymmeniä, se tapahtui vuonna 1959.

Pääministeri Karamanlis vaati heti kolmipäiväisen vierailunsa aluksi Turkkia kunnioittamaan uskonnollisia vähemmistöjä, joilla hän lähinnä tarkoitti ortodokseja sekä parantamaan välejään jaetun Kyproksen kreikkalaisosan kanssa. Näin Turkki voisi Karamanlisin mielestä lähentyä paremmin EU:ta.

Karamanlisin mielestä Turkin olisi esimerkiksi avattava uudelleen Istanbulin lähialueella sijaitseva Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin aiemmin ylläpitämä Halkin (Heybeliadan) ortodoksinen teologinen koulu ja seminaari. Sen vuonna 1971 tapahtunut sulkeminen on siitä alkaen katkeroittanut laajalti Kreikan uskonnollisia tahoja.

Pääministeri Karamanlisin ja hänen seurueeseen kuuluvan Kreikan ulkoministeri Theodora Bakoyannisin on määrä tavata myös Ekumeenisen patriarkaatin edustajia perjantaina.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Turkki, Kreikka