Torstai, Tammikuu 31, 2008 - 12:09Papille vankeutta nunnan ristiinnaulitsemisesta
AP - Entinen romanialainen pappi sai seitsemän vuoden vankeustuomion murhatessaan nunnan harjoittaessaan epäeettistä eksorkismia. Nunnalle laitettiin suukapula, hänet kiinnitettiin ketjuilla ristille ja hänelle ei annettu vettä eikä ruokaa päiviin.
Romanian koillisosan Tanacun luostarin nunna Irina Cornici, 23, kuoli nestehukkaan, uupumiseen ja tukehtumiseen. Cornicia oli aikaisemmin hoidettu skitsofrenian takia. Hän kertoi kuulleensa paholaisen puhuvan hänelle. Pappi Daniel Corogeanu ja neljä nunnaa päättivät kesäkuussa 2005 kokeilla eksorkismirituaalia, jonka Romanian ortodoksinen kirkko on tuominnut inhottavaksi.
Pappi Daniel Corogeanu ja neljä nunnaa saivat vankeustuomio, joiden pituus vaihteli viidestä seitsemään vuoteen. Tapaus sattui vuonna 2005, mutta valitusten jälkeen tuomio saatiin vahvistettua vasta eilen.
Romanian ortodoksinen kirkko on ollut kauhuissaan tapahtuneesta. Kirkko poisti Corogeanun pappisoikeudet ja erotti hänet ja nunnat ehtoollisyhteydestä. Romanian ortodoksinen kirkko on myös luvannut uudistuksia ja psykologisia testejä papeiksi aikoville. Corogeanu oli käynyt pappisseminaaria, mutta jätti sen kesken. Hän toimi kuitenkin pappina, koska alueella oli pula työntekijöistä. Pidätettäessä Corogeanu sanoi, että hän kärsii vankeustuomion, jos se on Jumalan tahto.
Ortodoksi.net