Lauantai, Tammikuu 26, 2008 - 13:43Opetusministeri sallisi seurakunnan valitsemisen vapaasti
Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) sallisi seurakuntalaisten valita vapaasti oman seurakuntansa. Opetusministerin mielestä luterilasta kirkkoa koskevaa kirkkolakia olisi tämän vuoksi muutettava. Sarkomaa puhui 26.1. Helsingissä Suomen uskonnonopettajien liiton juhlaseminaarissa.
Ajatuksia vapaasta valinnasta seurakuntaan liittymisen osalta on luterilaisen kirkon puolella esittänyt myös Espoon hiippakunnan piispa Mikko Heikka puhuessaa ns. henkilöseurakunnista. Tämä olisi paikkasidonnaisuudesta vapaa yhteisö, johon liityttäisiin elämäntapojen ja arvojen perusteella. Tämä vaihtoehto on nähty yhtenä keinona torjua luterilaisen kirkon jäsenkatoa ja näin kirkko vastaisi paremmin asiakkaittensa tarpeisiin. Saman alueen seurakuntien on ajateltu tässä mallissa profiloituvan eri tavoilla. Yksi seurakunta sovittaisi sanomansa ja keinonsa sen levittämisessä enemmän nuorille, toinen taas vanhemmille.
Suomen ortodoksisen kirkon puolella asiasta ei ole käyty suurempaa keskustelua, vaikka kirkkokeskeinen seurakuntarakenne on yleistä useissa ortodoksissa maissa, joissa seurakunta muodostuu usein kirkon (kirkkorakennuksen) ympärille ja kuka tahansa voi liittyä seurakunnan jäseneksi, vaikkei asuisikaan oman kirkon (seurakunnan) läheisyydessä. Seurakuntien profiloituminen em. markkinahenkisellä tavalla ei kuitenkaan sopine ortodoksiseen kirkkoon.
Ministeri Sarkomaa otti myös omalta osaltaan kantaa viimeaikoina käytyyn keskusteluun uskontokasvatuksen osasta yhteiskunnassa, kun hän juhlaseminaarissa pitämässään puheessa korosti uskontokasvatuksen merkitystä osana laajaa yleissivistystä. Hänen mukaansa kirkon ja koulujen yhteistyö on tärkeää oman uskonnon opetuksen kehittämisessä.
Ortodoksi.net
Ei kommentteja | Luokka: Kotimaa