Keskiviikko, Joulukuu 26, 2007 - 10:16Jotkut protestantitkin innostuvat Neitsyt Mariasta
Tennessean.com - Toinen joulupäivä, joulukuun 26. päivä on ortodoksisessa kirkossa Jumalansynnyttäjän juhlapäivä. Joulun aikaan, Maria, Jeesuksen äiti on esillä kaikkialla. Hän näkyy maailmalla juhlakulkueissa, joulukorteissa, joulukuvaelmissa ja -näytelmissä. Monissa maissa Kristuksen syntymää kuvaavat seimet hahmoineen ovat asetetut näytteille, mutta muutamassa viikossa ne ja niiden mukana Maria häviävät sitten joulun jälkeen protestanttisista kirkoista. Jouluvaatteet laitetaan varastoon, seimet viedään pois ja Maria unohdetaan seuraavaan jouluun saakka.
Tarmokas protestanttiryhmä kirjailijoita ja opettajia yrittää muuttaa tämän käytännön. Kirjoillaan ”The Real Mary” (Todellinen Maria) ja ”Mary for Evangelicals” (Maria evankelisille) ja artikkeleillaan sellaisissa sanomalehdissä kuten esimerkiksi Christianity Today (Kristillisyys tänään) ja Christian Century (Kristillinen vuosisata), he ovat yrittäneet taivutella protestantteja tajuamaan ja hyväksymään Mariaa.
”Se on ollut työlästä.” sanoo Scot McKnight, ”The Real Mary”-kirjan tekijä. ”Maria on ristiriitoja herättävä hahmo. Koska Mariaa pidetään roomalaiskatolisessa kirkossa ”Jumalan äitinä” ja ortodoksisessa kirkossa Teodokoksena, Jumalankantajana, hän on yhä tarkoituksellisesti tabu eräitten protestanttisten kirkkojen joukossa,” sanoo McKnight, North Parkin yliopiston Uuden testamentin tutkimuksen professori Chigagosta.
”Osalla protestantteja on jääräpäinen asenne puhuttaessa Mariasta,” hän sanoo. ”Olen kaikkialla yrittänyt saada protestantit uskomaan, mitä Raamattu sanoo Mariasta.” Se, mitä Raamattu sanoo, voi yllättää monet protestantit.
Ortodoksi.net
Lue koko artikkeli englanniksi internetistä: www.tennesean.com
Ei kommentteja | Luokka: Yhdysvallat