Lauantai, Joulukuu 29, 2007 - 10:17Arkkipiispa Kristodulos katsoo silmästä silmään kuolemaa

(Kathimerini) - Kreikan ortodoksisen kirkon päämies, Ateenan ja koko Kreikan arkkipiispa Kristodulos muistutti uskovaisia, että kuoleman on ”kaikkien ihmisten kohtalo”, jouluna julkaistussa viestissään. Arkkipiispa sanoi, että kuoleman pelkoa tasapainottaa ”avun ja lohdutuksen löytäminen kristinuskosta”.

Arkkipiispa Kristoduloksen, joka kärsii vatsaan levinneestä maksasyövästä, oma terveys kohentui hieman eilen, kun hänen lääkäriryhmänsä kokoontui arkkipiispan kotona Ateenassa.

Kirkon viranomaisten mukaan 68-vuotiaan arkkipiispan kunto on ollut yleensä ottaen huonompi viime päivinä, koska hänen maksansa lähes lopetti toimintansa ja hän itse kärsii ajoittaisista muistihäiriöistä.

Kirkon viranomaiset järjestivät lounaan kirkkonsa päämiehen kotona Palaio Psychicossa lääkäriryhmälle, joka on ollut mukana Kristoduloksen hoitamisessa siitä saakka, kun sairaus diagnosoitiin viime kesänä syöväksi.

Kristodulos siirtyi sairauden hoitamisen vuoksi USA:han, mutta hoidot peruutettiin, kun lääkärit löysivät vatsaan levinneen syövän ja arkkipiispa palasi takaisin Kreikkaan.

Kreikkalais-amerikkalainen lääkäri, joka vastasi leikkauksesta, Andreas Tzakis, oli myös Ateenassa eilen.

”Tapasin hänet erittäin hyvässä psyykkisessä kunnossa,” sanoi Tzakis.

”Huomioon ottaen sen, mitä hän on käynyt läpi, on ihmeellistä, että hän on ylläpitänyt moraaliaan, henkistä selkeyttään ja hänen fyysistä kuntoaan,” hän lisäsi.

Arkkipiispa ei osallistunut kuitenkaan lounaalle lääkäreiden kanssa, mutta hän keskusteli heidän kanssaan.

Kirkon vanhimmat yrittivät jälleen kerran väheksyä sitä keskustelua, joka on virinnyt vanhempien pappien keskuudessa koskien sitä, kuka tulee korvaamaan Kristoduloksen.

Kreikkalainen kirkon päämiehellä on merkittävä osa ekumeenisessa historiassakin. Hän toivotti tervetulleeksi paavi Johannes II:n Kreikkaan vuonna 2001.

Arkkipiispa Kristodulos tapasi paavi Benedictus XVI:n joulukuussa 2006. Nämä kaksi kristittyä johtajaa allekirjoittivat yhteisen lausuman myöntäen sitoutumisensa kristittyjen ykseyteen.

Yhteisessä lausumassaan paavi ja arkkipiispa vakuuttivat silloin, että “yhteisen velvollisuuden tulee voittaa rakkaudella ja uskolla monet vaikeudet ja menneisyyden tuskalliset kokemukset.” - ”Täydellisen kristillisien ykseyden etsintä,” he sanoivat, ”pitää vahvistaa kristillisen sanoman uskottavuutena suunnattomien sosiaalisten mullistusten ja aikalaistemme suuren hengellisen etsinnän aikana.”

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Kreikka

Lauantai, Joulukuu 29, 2007 - 10:00Uudenvuoden rukoushetki Kouvolasta 31.12.

Maanantaina 31.12.2007 tulee YLE radio 1:n kanavalta uudenvuoden rukoushetki, klo 18.00-18.40 Kouvolasta, Ristin ylentämisen kirkosta.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Hartausohjelmat

Perjantai, Joulukuu 28, 2007 - 16:58Kristillinen rauhanpalkinto Suomen ekumeenisen neuvoston maahanmuuttaja- ja turvapaikkatoiminnalle

KT/Suomen kristillinen rauhanliike 28.12.2007 - Suomen kristillinen rauhanliike on myöntänyt vuoden 2008 rauhanpalkintonsa Suomen ekumeeniselle neuvostolle (SEN) ja sen Kirkot ja maahanmuuttajat-ohjelmalle. Ohjelma on erityisesti vuoden 2007 aikana herättänyt keskustelua maamme pakolaispolitiikasta ja turvapaikkakäytännöistä sekä saattanut ulkomaalaisviranomaiset, kirkot ja kansalaisjärjestöt avoimeen keskusteluun keskenään.

Kirkot ja maahanmuuttajat -ohjelman mukaisesti maamme kirkot ja kristilliset yhteisöt ovat jo vuodesta 1997 vaihtaneet kokemuksiaan maahanmuuttajien parissa tehtävästä työstä sekä järjestäneet koulutusta maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita auttaville yksityisille henkilöille ja kirkkojen työntekijöille.

Kirkkojen maahanmuuttaja- ja turvapaikkatoiminta tuli laajemmin tunnetuksi, kun SEN julkaisi kymmenvuotisen maahanmuuttajatyönsä koosteena Kirkko turvapaikkana -julkaisun toukokuussa 2007. Julkaisu oli vastaus seurakunnista vuosien mittaan tulleisiin pyyntöihin saada ohjeita niin hengellisesti kuin juridisestikin vaativiin tilanteisiin, joissa hädässä oleva ihminen hakee turvaa kirkosta.

SEN järjesti elokuussa 2007 yhdessä Ulkomaalaisviraston kanssa viranomaisten, eri uskontojen ja kirkkojen seminaarin turvapaikkakysymyksistä. Kirkkojen seuraava seminaari turvapaikkakäytännöistä pidetään Kuopiossa 14. tammikuuta 2008.

Maahanmuuttajatyö ja turvapaikkatoiminta ovat merkittävä osa maamme kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen rauhantyötä, jonka kautta myös viranomaisille välittyy tarpeellista tietoa eri maiden ihmisoikeustilanteesta ja Suomeen hakeutuneiden pakolaisten tulevaisuuden uhista ja toiveista.

Ekumeeninen neuvosto vahvistaa yhteistyötä

Suomen ekumeeninen neuvosto on maassamme toimivien kirkkojen, kristillisten yhteisöjen ja seurakuntien yhteistyöelin. Sillä on 11 jäsenkirkkoa ja -yhteisöä ja 20 tarkkailijaa, joista neljä lukeutuu kirkkoihin tai kristillisiin yhteisöihin ja 17 järjestöihin. SEN:n puheenjohtajana toimii arkkipiispa Jukka Paarma (lut.) ja pääsihteerinä isä Heikki Huttunen (ort.).

Suomen kristillinen rauhanliike jakaa palkintonsa vuosittain uudenvuodenpäivänä, jota vietetään myös kirkkojen rauhanpäivänä. Palkinto on jaettu vuodesta 1982 lähtien.


Lisätietoja:
Suomen kristillinen rauhanliike, puheenjohtaja Risto Pontela, puh. 040 557 3592.

SEN:n maahanmuuttaja- ja turvapaikkaohjelmasta kerrotaan verkko-osoitteessa: www.ekumenia.fi

SKR:n rauhanpalkinnon ovat aikaisemmin saaneet:

1982 Erastus ja Magdalena Shamena
1983 Emmaus-yhteisö
1984 Seurakuntasanomat
1985 Valamon luostari
1986 Aino-Kaarina Mäkisalo
1987 palkintoa ei jaettu
1988 Furaha-kuoro
1989 Demokraattiset lakimiehet
1990 Martti Miettinen ja Rauno Pietarinen
1991 Martti Ahtisaari
1992 Veli-Matti Hynninen
1993 Kehitysmaakauppaliike
1994 Folke Sundman
1995 Kirkon ulkomaanavun Baltian työ
1996 Life and Peace -instituutin Somalian työ
1997 Pietarsaaren Betania-baptistiseurakunta
1998 Familia Club r.y.
1999 Mikko Kuustonen
2000 MoniTori-lehti
2001 Munib A. Younan
2002 Viittakiven opisto
2003 Jaakko Hämeen-Anttila
2004 Harri Holkeri
2005 Helena Kekkonen
2006 Jorma K. Miettinen
2007 Lyömätön linja Espoossa -toiminta

Ei kommentteja | Luokka: Kotimaa

Torstai, Joulukuu 27, 2007 - 18:30Moldovassa riidellään joulukuusistakin

BBC / Ortodoksi.net - Joulukuusesta on muodostunut keskeinen riitelyn kohde Moldovan tasavallan ”entisen-venäläisen” presidentin ja maan pääkaupungin ”entisen-romanialaisen” pormestarin välille Chisinaussa.

Kansalliset viranomaiset eivät sallineet pormestari Dorin Chirtoacan pystyttää joulukuusta pääkadulle tavanomaiseen paikkaansa hallituksen palatsin eteen ja valaista kuusi joulukuun 25. päiväksi. Pormestari pystytti kuitenkin joulukuusen, mutta se katosi ”tuntemattomien henkilöiden” toimesta seuraavan yön aikana.

Hallitus ilmoitti virallisesti, että joulua vietetään vasta tammikuun 7. päivä ja valtakunnallinen joulukuusi pystytetään tuohon juhlaan kansallisen yhteyden aukiolle uudenvuoden alla ja valaistaan vasta silloin, siis joka tapauksessa 25. joulukuuta jälkeen. Tuolla aukiolla kuusi nyt sitten seisookin lamput asennettuina, mutta pimeinä – tarkassa poliisivartiossa.

Moldovassa vietetään joulua virallisesti ns. vanhan kalenterin eli juliaanisen kalenterin mukaan, samoin kuin Venäjällä, tammikuun 7. päivänä. Sen sijaan naapurivaltiossa Romaniassa joulua vietettiin tiistaina joulukuun 25. päivänä ns. korjatun vanhan kalenterin mukaisesti. Pormestari Chirtoaca, 29-vuotias Euroopan nuorin pormestari, tahtoi kuitenkin paljastaa valaistun joulukuusen maanantaiksi kaupungintalon lähistölle. Kuusi onkin nyt paikallaan valaistuna ja moldovalaista nuorisoa kisailee kuusen ympärillä.

Aikaisemmin, kun kaupunkia on hallinnut kommunistinen pormestari, ongelmaa ei ole ollut. Nyt asiat ovat toisin. Riita on nostanut samalla jännitteitä myös Moldovan ja Romanian välillä.

Moldovan ortodoksinen kirkko on yhä osa Venäjän ortodoksista kirkkoa ja se noudattaa siis venäläistä, vanhaa juliaanista kalenteria. Moldova oli aiemmin osa Neuvostoliittoa.

Entiset romanialaiset ja entinen EU-oppositio tahtovat joulunviettoajaksi joulukuun 25. päivän. Presidentti Vladimir Voronin on samalla joutunut katkeraan kiistaan Romanian kanssa sen selkeästi kieltäytyessä tunnustamasta erilaista moldovalaista identiteettiä ja kieltä. Presidentti Voronin on sanonut valittavansa Romanian asenteesta Euroopan unioniin. Hän myös uhkasi kieltää Bessarabian kirkon, siis osan Romanian ortodoksisen kirkon toiminnasta Moldovassa sen jälkeen, kun patriarkaatti Bukarestissa ilmoitti aikeistaan perustaa kolme uutta hiippakuntaa Moldovaan keskuspaikkoinaan Balti, Kantemir ja Dubasari.

Kiista Chisinaun joulukuusista korostaa läntisten ja itäisen suuntausten puolesta käytävää yhteenottoa Moldovassa. Erillinen ns. Transnistrian separatistinen alue on yhä virallisesti osa Moldovaa, mutta pääasiassa venäjänkielisten ihmisten asuttamaa ja se äänesti vuonna 2006 liittymisestään Venäjään.

Surullista asiassa on se, että kirkko on mennyt heikkouttaan mukaan tähän politiikkaan. Moldovassa, kuten kai monessa muussakin kirkossa entisen Neuvostoliiton vaikutusalueella, kirkon johtohenkilöt helposti ajattelevat, että on niin mukavaa ”istua voiman oikealla puolella.” Kun jotkut sitten yrittävät irrottautua tästä, he kohtaavat monenlaisia vaikeuksia. Näin kävi eilen mm. Romaniasta kotiinsa Moldovaan palaavalle Bessarabian metropoliitta Petrulle, joka joutui rajalla perusteelliseen noin kahden tunnin tarkastukseen, koska ”hänen epäiltiin salakuljettavan huumausaineita.” Huumausaineita ei löytynyt ja metropoliitta pääsi sitten tuntien jälkeen jatkamaan matkaansa kotiin.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Moldova, Romania

Torstai, Joulukuu 27, 2007 - 13:46Kosovon itsenäisyys voi johtaa uusiin murhenäytelmiin

YLE / Interfax - Samaan aikaan kun Serbian hallitus uhkailee länsimaita Kosovo-kiistassa diplomaattisuhteiden katkaisemisella, EU-jäsenyyden ja NATO-jäsenyyden neuvottelujen jäädyttämisellä, myös ortodoksinen kirkko on reagoinut voimakkaasti asiaan.

Serbian ortodoksisen kirkon patriarkan ollessa vakavasti sairas, muut serbialaiset piispat ovat osallistuneet keskusteluun ja tuominneet Kosovon itsenäistymispyrkimykset.

Nyt myös Venäjän patriarkka Aleksei II otti kantaa asiaan torstaina 27.12.2007. ”Toive julistaa Kosovo itsenäiseksi johtaa uusiin murhenäytelmiin,” patriarkka sanoi Moskovassa.

”Serbialaiset ovat kärsineet näistä murhenäytelmistä, koska monien Kosovon ja Metohijan asukkaiden on pitänyt paeta kodeistaan uudelleen sijoitettaviksi,” Aleksei sanoi.

“Tänään Kosovon tulevaisuutta ovat ratkaisemassa ihmiset, jotka eivät koskaan ole olleet Kosovossa tai jotka eivät tiedä, kuinka pyhä tämä maa on serbialaisille. Ajatelkaa Kosovoa alueena, joka on täynnä siskojemme ja veljiemme verta,” hän sanoi.

Aleksei sanoi kovasti sairaan Serbian patriarkka Pavlen olevan ”suuri rauhanaatteen kannattaja, joka Jugoslavian alueella tapahtuneen verenvuodatuksen alusta alkaen on rukoillut joka päivä näkevänsä vihollisuuksien rauhoittumisen.”

Aleksei toivoi, että serbeillä jatkossa olisi vähemmän kärsimyksiä ja vähemmän tuskaa.

”Auttakoon Jumala meitä niin, että tämä vuosi olisi rauhallinen ja luova ja olkoon Jumalan siunaus serbialaisten mukana,” patriarkka Aleksei sanoi.

Ortodoksi.net

Ei kommentteja | Luokka: Serbia, Venäjä, Eurooppa