Lauantai, Lokakuu 27, 2007 - 20:37Iisalmessa juhlittiin omaa temppeliä ja muisteltiin ortodoksisia siirtokarjalaisia
Iisalmessa vietettiin viikonvaihteessa 26. - 27.10.2007 sekä oman ortodoksisen temppelin Pyhän profeetta Eliaan kirkon 50-vuotisjuhlaa ja samalla karjalais-ortodoksisen siirtolaisväen asuttamisen 60-vuotisjuhlaa.
Pääjuhlallisuudet alkoivat perjantaina 26.10.juhlakirjan julkistamisella, ehtoopalveluksella ja konsertilla ja jatkuivat lauantaina 27.10. liturgialla ja pääjuhlalla, jossa juhlapuhujana oli FT, Joensuun yliopiston Suomen historian professori Tapio Hämynen.
Juhlassa kuten myös palveluksissa esiintyi Valamon kvartetti ja mukana oli muitakin venäläisiä vieraita. Ansioituneille seurakuntalaisille jaettiin ansiomerkkejä. Pyhän Karitsan ritarikunnan ansiomerkin saivat Väinö Torvinen, Silja Pehkonen ja Outi Heusala. Tervehdyspuheita juhlassa esittivät niin luterilaisen seurakunnan ja Iisalmen kaupungin edustajat kuin myös eräät paikalliset ja poliittiset vaikuttajat: siirtokarjalaisten asuttamistyön aikanaan käytännössä toteuttaneen, maa- ja metsätalousministeriön osastopäällikön, myöhemmin oman puolueensa SMP:n puheenjohtajan Veikko Vennamon puolueen jatkajan, Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sekä pohjoissavolainen vaikuttajahahmo, eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen.
Pyhän profeetta Eliaan kirkko on yksi niistä monista 1950-luvun jälleenrakennuskauden pyhätöistä, jotka tänä ja ensi vuonna täyttävät 50 vuotta. Koska erittäin suuri osa siirtokarjalaisista asutettiin Savoon ja Iisalmen ympäristöön, kirkosta rakennettiin hieman muita sen aikaisia rakennettavia ortodoksisia kirkkoja suurempi, jotta siellä olisi voitu viettää erilaisia siirtokarjalaisten juhlia ja tilaisuuksia.
Tuolle noin 10 vuoden pituiselle jälleenrakentamiskaudelle ajoittuu 13 uuden kirkon, 44 rukoushuoneen, 19 pappilan tai muun virka-asunnon rakentaminen sekä 20 hautausmaan perustaminen. Mittavan jälleenrakentamisen avulla uudet ortodoksiset seurakunnat saivat toimivat ja pysyvät ulkoiset puitteet, joten uusi seurakunnallinen ja kirkollinen elämä, uusilla paikkakunnilla sotien ja menetysten jälkeen oli mahdollista alkaa.
Sotien seurauksena evakkoon joutui eri puolille Suomea noin 430 000 ihmistä. Heille ja muille sodissa kotinsa menettäneille pystyttiin osoittamaan uusi asuinpaikka, jossa oli edes jonkinlaiset elämisen mahdollisuudet. Noiden 430 000 evakon joukkoon sisältyi noin 50 000 ortodoksisen ihmisen joukko. Tuo ryhmä edusti silloin noin kahta kolmasosaa koko Suomen ortodoksisen kirkon jäsenmäärästä. Savoon noista evakoista sijoitettiin noin 50 000 ja melkoinen osa heistä oli ortodokseja.
Iisalmen seurakunta on viettänyt tätä juhlavuottaan erilaisten asioiden ympärillä. Vuoteen on kuulunut pääjuhlan lisäksi konsertteja, juhlakirja, näyttelyjä, luentoja ja erilaisia tilaisuuksia lukuisasti. Juhlakirja “Matkalla” julkistettiin kuluvalla viikolla ja sen aiheet koostuvat arkkipiispa Leon, metropoliitta Panteleimonin, Iisalmen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran, rovasti-isä Elias Huurinaisen, nuorten tutkijoiden Heli Kanasen ja Salla Remeksen sekä Niilo Kuikan kirjoittamista artikkeleista evakkoajasta.
© Ortodoksi.net
Katso lisätietoja: Pr. Eliaan kirkko 50-vuotta / Karjalais-ortodoksinen asutus Savossa 60-vuotta
Ei kommentteja | Luokka: Kotimaa
Andreas Larikka
Mikael Sundkvist
Ion Durac