Isä Raunon blogi

Oman ekumeenisen patriarkaattimme pohjoinen ulottuvuus voidaan ymmärtää Suomea tarkoittavana ja eteläinen Kreetaa. Näin ainakin eurooppalaisessa yhteydessä. Patriarkka Bartolomeoksen suuresti rakastamat Suomi ja Kreeta ovat kohdanneet syyskuun alussa omassa kirkossamme, kun kreetalaisen Hrysopigin luostarin kolme nunnaa igumenia Theoksenin kanssa ovat vierailleet Suomessa.

Hrysopigin  nunnaluostari Haniassa on Jumalan ihme. Kohta Hanian piispaksi tultuaan 1970-luvun puolivälissä metropoliitta Irineos antoi kolmelle nunnalle entisen munkkiluostarin, joka oli ollut autiona toisesta maailmasodasta lähtien. Yksi kolmesta, sisar Theosemni johti luostaria vuoteen 2000 saakka, jolloin hän kuoli. Nykyinen igumenia Theokseni ja myös Suomessa ollut sisar Thearesti ovat perustajanunnia.Luostarin hengellisenä isänä toimii edelleen piispa Irineos, joka on nyt koko Kreetan esipaimen. Hengellisenä tukena oli myös ohjaajavanhus Porfirios (+1991), joka kauan sitten kehotti nunnia hankkimaan lisämaata uudelle luostarille kaupungin ulkopuolelta vuorilta. Tuolloin sisaria oli kahdeksan, ja he ihmettelivät ohjetta. Uusi luostari rakennettiin ja otettiin käyttöön vuosi sitten. Sisaria on nyt 40 ja isä Porfirioksen ohje osoittautui oikeaksi.

Igumenia Theokseni kertoi luostarista seurakuntaillassa Joensuussa ja erikseen seminaarin opiskelijoille seminaarin kirkossa, molempien omien luostariemme johtajille, Lintulassa myös koko sisaristolle, sävelhartauden yleisölle Ilomantsissa ja ehtoopalvelukseen kokoontuneille Tapiolassa. Hrysopigi on luomuviljelyksen uranuurtaja Kreikassa. Yli 20 vuoden ajan nunnat ovat paitsi luomuviljelleet hedelmiä ja oliiveja, myös opettaneet koululaisille ja opiskelijoille luonnon kunnioittamista ja ympäristötietoisuutta. Luostarin ikonimaalaamo ja kirkkotekstiiliompelimo ovat kansainvälisesti tunnettuja ja tunnustettuja. Luostari myös julkaisee hengellistä kirjallisuutta, erityisesti isä Porfiriokseen liittyvää.

Kreetalaisten nunnien pyhiinvaellus Suomessa tapahtui arkkipiispa Leon kutsusta.  Joka vuosi suuri joukko sekä ortodoksi-pyhiinvaeltajia että muun uskoisia suomalaisia matkailijoita vierailee luostarissa. Kaikki otetaan rakkaudella vastaan. Igumenian mielestä meidän tulee kohdata kaikki ihmiset, joita Jumala luoksemme lähettää. Igumenia onkin Haniassa ja koko Kreetalla erittäin kunnioitettu  ja pidetty henkilö, jolta monet ihmiset ovat saaneet viisaita neuvoja ja lohdutusta elämäänsä. Luostaria johtaessaan hänen periaatteensa on tavata jokainen sisar päivittäin – tai ainakin puhua puhelimella, jos sisar sattuu olemaan kuuliaisuustehtävänsä takia luostarin ulkopuolella. Näiden enkelielämään vihittyjen naisten vierailu maassamme oli suuri ilo ja siunaus kaikille, joilla oli mahdollisuus tavata heidät.

Isä Rauno Pietarinen

Ortodoksisen teologian keskeinen huomio on, että maailma on Jumala-keskeinen. Luoja on kaiken keskipiste ja mitta. Ihminen taas on luotu Jumalan kuvaksi ja Hänen kaltaisuuttaan varten. Siksi on ymmärrettävää, mutta ei hyväksyttävää, että ihmisellä on kiusaus asettua Jumalan asemaan. Tämä ei tarkoita joitakin hirmuhallitsijoita vaan meidän kaikkien käsitystä elämästä. On niin helppoa tehdä ihmisestä kaiken mitta.

Meille pohjoismaisille ortodokseille tuo kiusaus on erityisen suuri. Yhteiskuntamme toimivat hyvin ja kansalaisilla on vapaus toteuttaa itseään kaikin mahdollisin keinoin. Hyvä niin. Mutta oman kirkkomme opetus Jumala-keskeisyydestä on kirkon perustehtävän kannalta välttämätön. Ekumeenisessa kanssakäymisessä ortodoksit ovat saaneet arvokkaita vaikutteita, mutta samalla joutuneet pohtimaan onko perusasetelma sopusoinnussa sen kanssa, mitä oma perinteemme edellyttää. Meillä on myös jopa aktiiviseen ateismiin ulottuvat suuret mediat, jotka päivästä toiseen julistavat hyväksi kaiken sen, mikä ihmistä itseään viehättää. Jos se niille suodaan vapaamielisyyden nimissä,  toimeliasta uskonnonvastaisuutta ei kuitenkaan pitäisi suoda.

Jumalanpalveluselämämme pitää yllä Jumala-keskeisyyttä, mutta jää jo käytännön syistä varsin ohueksi suurelle osalle kirkkomme jäseniä. Kirkon hengelliseen perinteeseen liittyvä opetus taas saattaa olla moneen kertaan toistettua, jo tyhjäksi käynyttä fraseologiaa. Kun tilausta on, on esiin noussut sekä kreikkalaista että venäläistä luostarihengellisyyttä, jotka molemmat pahimmillaan jäävät irrallisiksi saarekkeiksi keskellä suomalaista elämää. Niillä kun ei aina ole ollut lähtömaassakaan ulottuvuutta paikalliseen kulttuuriin.

Puuttuuko meiltä elävä ja luova teologinen pohdinta? Teologian kuuluisi olla ensin Jumalaa pohtivaa mystistä ponnistelua. Nyt tuntuu kuin sen tilalle olisi tullut ihmistä pohdiskelevaa yhteiskunnallista ääneen ajattelua, missä Jumalalle on varattu oma pieni siivunsa. Eikö ortodoksien kuuluisikin ikonografian tavoin säilyttää kiintopiste Jumalassa, olimmepa ekumeenisessa kanssakäymisessä tai suomalaisen kulttuurin keskellä. Me tarvitsemme elävää jumalanpalvelusperinnettä ja luovaa, traditiolle uskollista Jumala-keskeistä teologiaa, joka kykenee vuorovaikutukseen paikallisen kulttuurin kanssa.

Isä Rauno Pietarinen

 Olin Iljan päivänä (20.7.) Raumalla Ilomantsin ortodoksisen kuoron kanssa. Kyseinen kuoro on 1950-luvulla perustettu ry, joka on viime vuodet toiminut  eri puolilla maata esiintyvänä sisälähetyskuorona. Se ei siis nykyisellään ole seurakuntakuoro ja laulajatkin ovat eri puolilta maata. Rekisteröidyt yhdistykset voivat tällä tavoin muokata toimintalinjaansa  omien sääntöjensä puitteissa.

Ilomantsin ortodoksinen kuoro lauloi viime vuonna Savonlinnassa ja Kuivajärven praasniekassa. Tänä vuonna ohjelmassa on ollut Mikkelin viikonloppu, nyt Rauma ja syksyllä vielä sävelhartaus Ilomantsin p. Elian kirkossa. Matkansa kuoro kustantaa itse ja vastaanottava taho on yleensä tarjonnut majoituksen ja ruoan.  Raumalla hyvänä isäntänä toimi paikallinen ortodoksisuuden monitoimimies ja ikonimaalari Antti Narmala, jonka kotona saimme majoittua.

Rauman viikonloppuna kuoro piti sävelhartauden, lauloi vigilian ja liturgian sekä esitti joitakin kappaleita liturgian jälkeisen kirkkomusiikkiamme esittelevän luennon yhteydessä. Todellista sisälähetystyötä siis. Mutta niin tekevät raumalaisetkin. Rauman tiistaiseura on esimerkillisellä tavalla avautunut ympäristöönsä. Vanhan puu-Rauman keskellä sijaitseva rukoushuone on raumalaisten ortodoksien keskus, jonne tiistaiseura on onnistunut saamaan monia uusia ortodokseja.  Hienoa!

Yksi kipinä toiminnan avoimuudelle tuli aikoinaan silloisen Helsingin metropoliitta Leon puheesta Rauman rukoushuoneen 40-vuotisjuhlassa. Esipaimen oli todennut uuden ajan koittaneen ja nyt tarvittavan ulospäin suuntautuvaa toimintaa. Piispan sanat muuttuivat Rauman tiistaiseurassa teoiksi ja tulokset ovat vaikuttavia. Turun seurakuntaa voi onnitella pitsikaupungin aktiivisesta ryhmästä.

Ilomantsin ortodoksiselle kuorolle Rauman tiistaiseuran toimintaan tutustuminen antoi uskoa ja toivoa. Raumalaiset taas kertoivat saaneensa vierailusta hengellistä virkistystä. Kaiken ytimenä olivat tietenkin jumalanpalvelukset. Tämä on kirkkomme piirissä toimivien yhdistysten luonnollisin toimintatapa.

Isä Rauno Pietarinen

Saavuin Pietariin vanhan helluntain alla, torstaina (12.6.) ja majoituin Optina-Pustin –luostarin edustustoon.

Perjantaina aamupäivällä lähdin Aleksanteri Nevskin lavraan. Portilla kysyin isä Nasaria (luostarin johtaja) ja minut ohjattiin erääseen rakennukseen. Siellä vanhempi henkilö kertoi, ettei hän voi mitenkään tietää isä Nasarin olinpaikkaa tai puhelinnumeroa. Paikalle tullut nuorempi mies vei minut kerroksen ylemmäs isä Nasarin luo. Kävimme veljestön kahviossa maistelemassa luostarin leipomon kaalipiiraita. Isä Nasari kertoi lavran remontin edistymisestä ja kutsui minut helluntain palveluksiin.

Matkustin metrolla Sennajalle ja kävelin pyhän Nikolaoksen kirkolle. Kysyin kirkkomummolta isä Bogdan Soikoa ja hän ohjasi minut vahtimestarin luo. Isä Bogdanille soittaminen oli vahtimestarin mukaan ehdottomasti mahdotonta – aivan kiellettyä. Aikani intettyäni pääsin protodiakonin pakeille. Onneksi hän oli tuttu ja vei minut viereisen rakennuksen toiseen kerrokseen, missä isä Bogdan lopetteli yksin lounasta suurehkossa ruokasalissa. Söin ja keskustelimme mm. arkkipiispa Paavalista. Isä Bogdan on tulossa arkkipiispan elämää käsittelevään seminaariin Suomeen loppuvuodesta. Hän kutsui minut seuraavaksi aamuksi vainajien muistoliturgiaan.

Aamulla palasin kahdeksaksi p. Nikolaoksen kirkolle. Liturgia oli juhlava ja vainajien nimiä luettiin paljon. Väkeä ei ollut kovin runsaasti, koska monet olivat maalla tai kaupungin hautausmailla. Kuoro lauloi hyvin, ja opin, että vain esimies saa pitää käsikirjaa alttaripöydällä, muut eivät. Söimme liturgian jälkeen minulle jo tutussa ruokasalissa. Mukana oli kolme henkeä Ukrainan Pietarin konsulaatista. Heille isä Bogdan kehui Suomea, erityisesti sen puhtautta, ekologisuutta ja kansan rehellisyyttä. Ilmassa oli entisaikojen ystävyyden tunnelmaa.

Ehdin käydä puoli tuntia majapaikassa vaihtamassa paidan ja lähdin Lavraan helluntaivigiliaan. Siellä oli metropoliitta Vladimirin lisäksi hengellisen akatemian rehtori arkkipiispa Konstantin ja Pietarhovin piispa Markell. Pappeja oli yli 20. Lähdin kahden ja puolen tunnin jälkeen nukkumaan palatakseni aamulla liturgiaan. Se kesti kolme tuntia, sitten ehtoopalvelus polvirukouksin reilusti lyhenneltynä ja lounas. Isä Nasari antoi siunauskirjan amerikkalaiselle suklaatehtailijalle (Jali?), joka on lahjoittanut luostarille paljon suklaata.

Illalla tapasin igumeni Rostilavin, joka johtaa Optina-Pustin –luostarin edustustoa Pietarissa. Hän on taitava valokuvaaja ja organisaattori. Valtava kirkko, joka neuvostoaikana toimi jäähallina, näyttää taas kirkolta. Pietarin ja Viipurin väliltä on ostettu 300 hehtaarin maatila, minne rakennetaan kirkkoa ja kunnollisia majoitustiloja. Sinne tulee munkkeja ja mm. suomalaisille tarjotaan mahdollisuutta järjestää siellä leirejä. Kyllä, siellä on myös järvi. Kaupungissa edustustolla on oma kirkollinen korkeakoulu, jossa on 800 opiskelijaa. Juuri tätä isä Arkadi johtaa. Kaikkiaan edustustolla on 300 palkattua työntekijää. Pääluostari kaukana Moskovan takana ei tue edustustoa, vaan tuki kulkee Pietarista pääluostariin. Isä Rostislav löi edustuston leiman maahantulokorttiini ja hyvin tuntui kotimatkalla rajalla kelpaavan.

Maanantaina oli Pyhän Hengen päivä ja liturgia hengellisen akatemian alakerran käytävän kappelissa, koska kirkko on ollut jo vuoden remontissa. Arkkipiispa Konstantin pyysi minua puhumaan juhlassa. Aikaisemmin olin kyllä puhunut venäjäksi, mutta vain paperista. Lounaalla pyysin erästä pappia kirjoittamaan muutamat ajatukseni paperille ja näin saatoin pitää juhlan alussa lyhyen puheen. Olin saanut luvan poistua kesken juhlan ja lähdimme isä Arkadin kanssa Tsarskoje Seloon, missä tahdoin nähdä Fedorovskin katedraalin ja ”linnoituksen”, jonka entisöinti oli edennyt vain hieman 10 vuodessa. Piispa Markellia emme löytäneet, vaikka etsimme. Sen sijaan katedraali oli kohonnut raunioista loistokkaaksi pyhäköksi.

Tiistaina palasin junalla Suomeen. Olin nauttinut mahdollisuudesta olla palveluksissa ajattomasti. En antautunut arvioimaan musiikkia, kirkkopolitiikkaa tai yhteiskuntajärjestelmien keskinäistä paremmuutta. Olin kylässä, vieraana ja silti kotona. Tarkkailin kiinnostuneena ja hengitin vapaasti liturgisesti tutussa miljöössä (tosin tarkkana, ettei jää yhtään piispallisen palveluksen kumarrusta väliin). Näin elävää uskoa ja uskollisuutta perinteelle. Ja kolmessa liturgiassa uskovan kansan kanssa me yhdessä ”näimme totisen valkeuden, otimme vastaan taivaallisen Hengen, löysimme totisen uskon…” (kiitosveisu pyhän Ehtoollisen jälkeen).

Isä Rauno Pietarinen

Olen Kyproksella ortodoksien ja luterilaisten kansainvälisessä oppikeskustelussa. Dialogi alkoi vuonna 1981 ja koko 30 hengen joukko kokoontuu kahden vuoden välein. Välivuosina on työryhmän kokous, jossa 10 henkeä valmistelee seuraavaa täysistuntoa.

Viime vuoden työryhmän kokous oli Joensuussa arkkipiispa Leon kutsumana. Lokakuinen Joensuu oli jättänyt myönteisiä muistoja monen mieleen, koska kommentteja tulee edelleen päivittäin.Nyt käsittelemme jo toista kertaa eukaristiaa. Paljon yhteistä on löytynyt. Luterilainen puoli on korostanut, että heidänkin opetuksensa mukaan ylimääräisiä ehtoollisaineita ei saa heittää pois palveluksen jälkeen, vaan ne on nautittava kunnioituksella loppuun.

Tässä kokouksessa joudumme ottamaan kantaa siihen, siirrymmekö seuraavaksi pappeuden käsittelyyn. Siinä on odotettavissa paljonkin toisistaan poikkeavia kantoja. Toinen mahdollisuus on laajentaa kirkko-opillista perustaa ja käsitellä mm. pappeutta tuossa yhteydessä.

Kokouksen puitteet ovat upeat. Kirkon omistama hotelli meren rannalla tarjoaa ainakin uintimahdollisuuden. Aika kuluu kyllä hyvin työnkin ääressä.

isä Rauno Pietarinen