Isä Raunon blogi

Jos suuri paasto voidaan nähdä koko elämämme pienoismallina ja ohjenuorana ortodoksiseen elämään, voidaan suuresta viikosta erottaa kaksi päivää, jotka ovat samanlainen Ohjenuora. Ne ovat suuri torstai ja lauantai. Toki jokaisella päivällä on liturginen sanomansa, joka nousee Raamatun ja liturgisista teksteistä, mutta eri suunnasta katsottuna torstai ja lauantai opettavat meille uutta.

Nämä päivät ovat joulu- ja teofania -aaton kaltaisia odotuksen päiviä. Ja luonnostaan meidän elämämme on odotusta. Monella tapaa olemme ”sitku”-ihmisiä. Odotamme alati aikaa, jolloin voimme todella elää: opiskelemaan pääsy, ammattiin pääsy, kokemuksen karttuminen, parempi asema, eläkkeelle pääsy jne. Ihminen odottaa siksi, että hän on kadottanut elämän punaisen langan, joka alkaa paratiisista ja johtaa paratiisiin. Odotus ei täyty, jos täyttymystä etsii muualta kuin Jumalasta.

Suuren viikon vaara on tunteenomainen suru Jeesuksen kärsimyksistä. Suru pitäisi olla siitä, että meillä itsellämme on ”pallo hukassa”. Me, Jumalan kansa, kuninkaallinen papisto, Hänen omansa; mekin olemme olleet huutamassa Jeesusta ristille ja samalla olemme kadottaneet kyvyn odottaa Kristusta. ”Maranatha – tule Herra”, kuului ensimmäisten Kristittyjen rukous.

Suurena torstaina ja lauantaina ehtoopalvelus ja liturgia on määrätty toimitettavaksi  iltapäivällä. Siten koko päivä on Jumalan valtakunnan odotusta. Päivästä tulee koko elämämme ikoni tai pienoismalli. Kristityn elämä on valtakunnan odottamista. Odotuspäivien liturgiat meillä vielä odottavat ajankohtansa asettumista. On niin paljon helpompi toimittaa ne aamulla, mutta silloin (ainakin lauantaina) koko iltapäivä avautuu marketissa käymiselle, TV:lle, lehtien lukemiselle, ulkoilulle ja muulle ajankululle. Ei mihinkään syntiin, mutta asioihin, jotka eivät koskaan voi tyydyttää sisässämme olevaa kaipuuta Kotiin.

Palmusunnuntai on itsenäisyyspäivämme, koska me tänä päivänä ”lapsukaisten tavoin kantaen voitonmerkkejä, huudamme” kuoleman voittajalle: Hoosianna! Palmusunnuntaina me, Jumalan kansa tervehdimme kuningastamme, joka saapuu aasinvarsan selässä.

On oikein ja kohtuullista, että tämä karjalaisten, kolttien, somalialaisten, venäläisten – ja myös suomalaisten kristittyjen itsenäisyyspäivä on juuri nyt, tuon suurenmoisen viikon edellä. Seuraavan viikon aikana nimittäin se valtakunta, johon me kasteen kautta kuulumme, tulee uudelleen lähelle. Kristinuskon suuria virheitä on ollut sysätä Jumalan valtakunta niin kauas tulevaisuuteen, että edes yksikään optio ei sinne yllä. Kristuksen kärsimykset, kuolema, haudassa oleminen ja ylösnousemus nimittäin tuovat Jumalan valtakunnan tähän aivan meidän lähellemme. 

Onhan se meitä lähellä, koska se on sisäisesti meissä. Munkki Serafim kirjoitti Ortodoksiviestissä helvetistä, joka on meissä kaikissa. Sinne –meidän elämäämme – Kristus laskeutui ja nyt sisällämme onkin Jumalan valtakunta.

Palmusunnuntaina valtakunnan kuningas saapuu ja näinä päivinä Hän pyytää saada muuttaa taas kerran sisäisen pimeytemme valoksi. Siksi tänään me, Hänen joukkonsa olemme voitonmerkit käsissämme tervehtineet Häntä kuninkaanamme ja Jumalanamme.