Teologian opiskelu on yhdistelmä hengellistä kasvua ja akateemista oppimista. Nämä kaksi kulkevat käsikädessä opiskeluaikana ja niiden tulee esiintyä yhdessä kaikessa kirkon työssä. Asiaosaaminen ilman aina uudistavan Hengen läsnäoloa on yhtä varmasti väärään johtava yhdistelmä kuin hengellinen ponnistelu ilman jatkuvaa oppimista. Jokaisen meidän tulee olla jatkuvassa katumuksen tilassa jossa mielemme muuttuu. Sitä tarkoittaa metanoia, katumus. Se merkitsee aina uudistumista ja tämä taas tarkoittaa muutosta. Jos me ortodoksit olemme periaatteessa vastahakoisia muutoksille, merkitsee se myös sitä, että kirkkomme jää paikoilleen, ei elä. Se lakkaa olemasta kirkko sinä päivänä, kun takin kääntäjistä puhuvat kaiken uudistumisen vastustajat saavat jäätävän tahtonsa läpi.

Katuvien eli muuttuvien eli uudistuvien yhteisö on kirkko. Siksi polyeleossa evankeliumin valon valaistessa uskovat ja paljastaessa heidän todellisen tilansa, luetaan psalmi 51, psalttarin suuri katumusveisu. Ja kaikki pyhien joukot kokoava seuraava rukous “Pelasta Jumala kansasi…” rakentaa eteemme Kristuksen kirkon, koska katuvien yhteisö on juuri se.

Mutta katuvan yhteisön ja metanoian  vastakohta on paranoia. Silloin ollaan mielen ulkopuolella. Tuollainen yhteisö ei uudistu eikä rakennu rakkaudessa, koska se on pelon ja epäluulon yhteisö. Se suhtautuu kaikkeen ensisijaisesti puolustuksellisesti ja sairaudessaan pelkää kaikkea vierasta ja uutta.

Ei kaikki uusi ole tarpeellista, mutta uudistuminen on. Jos uuden joukossa on paljon roskaa, ei se saa merkitä, että kaikki uusi on torjuttava. Elävä kirkko on avoimen kiinnostunut ja innostunut jokaisesta uudesta mahdollisuudesta palvella Jumalaa ja kirkastaa hänen luomakuntaansa. Toimiva kirkko ei lähtökohtaisesti sulje oviaan eikä etukäteen aseta reunaehtoja kohtaamisille. Kyllä; se voi joutua nolatuksi tai tavata tyhjän tai löytää alun, joka ei johda minnekään. Mutta nämä riskit on otettava. Helmeä ei löydy, ellei etsi. Hyvää kirjaa ei tule eteen, ellei lue myös huonoja.

Hengellinen kilvoitus ja akateeminen oppiminen ovat tärkeitä arvioitaessa tämän maailman asioita. Teologeja tarvitaan monille aloille. Mutta monen muun alan opiskelijan tai taitajan soisi opiskelevan myös teologiaa. Tieto ja taito yhdessä varmistavat kirkkomme tulevaisuuden. Riittävä määrä ymmärrystä tarvitaan, että kirkolla säilyy itseymmärrys omasta itsestään ja tehtävästään.

Työhön lähetetyt “apostolit” eivät voi itse valita, mitä eteen tulee. Sisäinen avoimuus auttaa näkemään Jumalan antamat mahdollisuudet. Mitä me olemme rajoittamaan hänen määrittelemäänsä skaalaa! Voisimmeko muka sanoa, että tämä ei minulle sovi? Ajatelkaa, jos eilisen juhlan apostoli Tuomas olisi sanonut “…minä ainakaan mihinkään Intiaan lähde”.

Jumalan luoma maailma on meille avoinna. Valmistautukaamme löytämään siitä kaikki se, mihin Jumalan käsi osoittaa.

 

isä Rauno Pietarinen