Kirkkomme kirkolliskokous maallikoiden ja papiston edustajineen on varsin ortodoksinen hallintomalli ainakin jos on uskominen Venäjän 1917/18 kirkolliskokousta käsitelleitä esitelmiä pari viikkoa sitten New Yorkissa. Vuosisadan vaihteen Venäjän kirkko oli suurin paikalliskirkko ja sillä oli käytössään myös ylivertainen teologinen osaaminen. Vuosien valmistelutyön jälkeen 1917/18 kirkolliskokous itsessään edusti sitä, mitä paras ortodoksian tuntemus uskoi ja koki oikeaksi. Venäjän vallankumouksen takia kokous jäi kesken ja sen viitoittamat periaatteet jäivät osittain elämään vain Pohjois-Amerikan ja Länsi-Euroopan ortodoksien piirissä.

Oma kirkolliskokouksemme seuraa edellä kuvattua mallia. P. Vladimirin seminaarissa New Yorkissa järjestetyssä seminaarissa nousi kysymys teologisista/kanonisista päätöksistä. Vastaajan mukaan 1917/18 kirkolliskokous piti myös teologisia kysymyksiä koko kirkolliskokoukselle kuuluvina. Tämä onkin luontevaa, koska jos Jumalan kansa kokonaisuudessaan kantaa vastuuta kirkon elämästä, olisi erikoista siirtää nk. teologiset kysymykset omana ryhmänään pois kirkolliskokoukselta. Teologiset kysymykset ovat kirkon elämän ytimessä ja niissä tarvitaan laajaa ja teologiseen tietämykseen perustuvaa päätöksentekoa. Miksi koko paikalliskirkkoa edustava kokous olisikaan vain ”hallinnollisten” asiain käsittelijä? Ortodoksisen perinteen mukaista ei ole jakaa kirkon elämää maallisiin ja hengellisiin asioihin. Miksi sitten teemme niin kirkolliskokouksessa?

isä Rauno Pietarinen