Lauantai, Huhtikuu 11, 2009
Suuri lauantai, radiossa 11.4.09
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.
Tänään suurena lauantaina olemme itse asiassa keskellä pääsiäistä. Vanhan tavan mukaan voimme nimittäin puhua kolmipäiväisestä pääsiäisestä, johon kuuluvat pitkä perjantai, suuri lauantai ja pyhä pääsiäinen. Toisin kuin joskus kuulee sanottavan, ortodoksinen kirkko ei ole ylösnousemuksen kirkko siten, että se jättäisi pitkän perjantain risteineen jotenkin sivuun. Ylösnousemusta ei voi olla ilman ristiä. Nuo kaksi nivoutuvat yhteen tavalla, joka selviää vain tämän päivän, suuren lauantain avulla.
Jumala tahtoi tulla ihmiseksi pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Päätökseen sisältyi myös ajatus vapaaehtoisesta kuolemasta. Siis voidakseen olla yhteydessä kanssamme, Jumala tuli ihmiseksi. Voidakseen sitten kokea kaiken samoin kuin me, Kristus tahtoi myös kuolla, vaikka Hän oli ihmisten joukossa ainoa, jonka ei olisi tarvinnut kuolla. Mutta ollakseen siis kaikessa paitsi synnissä, meidän kaltaisemme, hän otti kuoleman vapaaehtoisesti päälleen.
Kuolemaan tuomittiin Hänet, joka paransi sairaat, ruokki nälkäiset ja herätti kuolleet ja oli ainoa synnitön. Jo tämä oli suuri tragedia, mutta vielä kauemmaksi tällaisesta inhimillisestä oikeudenmukaisuus-ajattelusta Kristuksen kohtalon vie se tosiasia, että Hän, joka on itse luonut kaiken ja on elämä ja elämänantaja, suostuu kuolemaan. Siis elämä suostuu kuolemaan! Ja elämä, joka aina kohoaa rakkaudesta, antautuu nyt kuolemaan, mikä alkuperältään on rakkaudettomuuden seuraus. Elämä antautuu kuolemalle; rakkaus vaikenee rakkaudettomuuden edessä. On vain hiljaisuus, syvä, odottava hiljaisuus, jolle toivon antaa jumalallisen rakkauden voima vailla Jumalaa olevan rakkaudettomuuden edessä; elämän ylevyyden loisto kuoleman alhaisen pimeyden keskellä.
Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan on niin suuri, että Hän ei jätä yhtään inhimillisen elämän surua, tuskaa, ahdistusta tai kohtaloa kokematta itse, voidakseen olla meidän mukanamme kaikissa tilanteissa: ei vain kärsimyksessä vaan myös kuoleman varjojen keskellä.
Ja tänään, jonkinlaiseksi pyhien välipäiväksi muuttuneena suurena ja pyhänä lauantaina Kristus on haudassa. Tämä on erikoinen päivä:
Samalla kun ruokakauppojen pysäköintialueet täyttyvät autoista, niin Jumalan Poika, maailman elämä, makaa kuolleena haudassa ja täyttää tuonelan elämällä.
Matkustavaiset pysähtyvät huoltoasemille tai sukulaisten luo lepäämään, ja juuri nyt Jumalan Poika lepää haudassa herättääkseen kaikki aikojen alusta kuolleet.
Moni ihminen etsii mielelleen hiljaisuutta ja ahdistukseensa vapahdusta, mutta samaan aikaan syvä hiljaisuus on asettunut koko maailman päälle kun Vapahtajan kuolema meidät kuolemasta vapahtaa.
Tässä samassa lomailun ja ostosten maailmassa on juuri nyt meneillään jotakin sanoin kuvaamatonta ja kuitenkin kaikkien ulottuvilla olevaa.
Maailman luotuaan Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä ja asetti sapatin. Tänään, annettuaan meille uuden mahdollisuuden eli päätettyään uuden luomisen, Jumala jälleen lepää, mutta nyt uudessa kalliohaudassa. Käsittämätöntä ja kuitenkin niin todellista. Melkein unohtunutta ja kuitenkin sukupolvi toisensa jälkeen meitä ihmisiä elähdyttävää. Niin kaukana moralisoivasta uskonnollisuudesta. Niin erilaista kuin ”ei saa sitä” tai ”ei saa tätä”.
Kun ensi yönä ylösnousemuksen kirkas juhla alkaa pimeyden keskellä, voi jokainen sydämessään tunteva ihminen kokea muutoksen todellisuuden. Se, mikä vielä eilen oli ristin ja kärsimyksen maailma, vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden maailma, pahuuden ja kiusaamisen maailma, valheen ja tuhon maailma; se ei tämän päivän aikana katoa vaan se muuttuu Jumalan valtakunnan läsnäoloksi, ylösnousemuksen illattomaksi päiväksi, Pääsiäisen iankaikkiseksi riemuksi. Meidän kristittyjen kasteemme, Kristukseen pukeutumisemme, saa nyt varsinaisen merkityksensä. Mekin olemme osalliset tuosta ylösnousemuksesta. Me, Jumalan kuvaksi luodut ihmiset olemme saaneet taas uuden mahdollisuuden rakastaa ja tulla rakastetuiksi; uuden mahdollisuuden nousta alhaisuudesta kunnian korkeuteen, hämärästä kirkkauteen.
Tuota tämä lauantai odottaa. Luomakunta vaikenee; kaikki on valmiina; 2000 vuoden ajan julistettu ilosanoma on taas osoittava voimansa. Rakkaudella ja ymmärryksellä niitäkin kohtaan, joille Jumalaa ei ehkä ole, me ensi yönä lausumme Kristus nousi kuolleista, Totisesti nousi!
Rukoilkaamme.
Hän, syvyyksien sulkija, on nyt kuolleena.Ja kuolematon lasketaan niin kuin kuolevainen tuoksuvin yrtein peitettynä liinakääreissä hautaan.Murehtivat naiset tulivat voitelemaan Häntä ja tunnustivat: Tämä sapatti on korkeasti siunattu, sillä kuolon unessa nyt lepäävä Kristus on nouseva ylös kolmantena päivänä. Aamen.