Saarna koepalveluksessa Joensuun p. Nikolaoksen kirkossa sunnuntaina 15.2.2009.

Raamatussa Jumala puhuttelee ihmistä monella eri tavalla ja monessa eri tilanteessa. Noissa Jumalan puhumisissa on se yhteinen piirre, että ne puhuttelevat kaikkia ihmisiä ja kaikkina aikoina - siis myös meitä tässä ajassa.

Raamatun alkusivuilla, 1. Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa Jumala kutsuu paratiisissa ihmistä, joka piilottelee syntiinlankeemuksen jälkeen. “Missä olet?” Jumala kysyy. Ja vähän myöhemmin Jumala kysyy Kainilta - “Missä on veljesi?”.

Nämä kaksi kysymystä Jumala esittää meille jokaiselle juuri nyt: “Missä olet, mitä sinulle kuuluu?” ja “Missä veljesi on, mitä hänelle kuuluu?” Meidän on osattava vastata jotakin. Kain kierteli, koska hän oli juuri surmannut veljensä Abelin. Huojentuneina me ehkä ajattelemme, että “enpä onneksi tuota ole tehnyt”. Mutta Kristuksen mukaan se, joka sanoo veljelleen “sinä hullu” on ansainnut murhamiehen tuomion. Voinko siis sittenkään vastata Jumalalle että hyvää kuuluu sekä itselle että niille lähimmäisilleni, joista minä olen vastuussa?

Suuri paasto on kirkon meille antama vuosittainen hengellisen herätyksen kausi. Aivan kuin keittiön kaapit on joskus siivottava, on myös sielulle järjestettävä suursiivous. Nyt tuo aika lähestyy. Viikko sitten kuulimme tuhlaajapojan palaavan vieraalta maalta Isän kotiin. Jos tuhlaajapoika olisi jäänyt sikojen keskelle, hän olisi ennen pitkää alkanut pitää tuota elämäntapaa normaalina ja unohtanut isän kodin hyvyyden. Näin saattaa tapahtua, jos ihmiskunta erkaantuu Jumalasta. Normaalina aletaan pitää eläimellistä elämää, josta puuttuu korkeampi kutsumus, jalous, hyvyys ja rakkaus. Jotta niin ei kävisi, olemme nyt seurakuntana yhdessä ja turvallisesti liikkeellä kohti suurta paastoa ja edelleen kohti kadottamaamme Isän kotia, Jumalan valtakuntaa.

Tämän päivän evankeliumi (Matt 25, 31-46) vahvistaa yhteisen matkamme perustan. Oikea koti on juuri sellainen, missä nälkäiset, janoiset, alastomat, sairaat ja vankeudessa olevat saavat ravinnon, vaatetuksen, lohdutuksen ja vapauden. Eikö tuhlaajapoika saanutkin Isältään uudet vaatteet, kengät, sormuksen ja juhla-aterian; alaston vaatetettiin, nälkäinen ruokittiin, orja vapautettiin, perinnötön tuli perijäksi! Tuomiosunnuntai saattaa sanana olla pelottavan kuuloinen, mutta todellisuudessa tämä on meille lupaus taivaan valtakunnasta.

Se minkä teemme yhdelle vähimmistä, sen teemme Kristukselle. Mutta katsokaamme asiaa myös toisin päin. Kun käymme sairaan, yksinäisen, kärsivän luona, teemme Kristuksen hänelle läsnäolevaksi. Onhan meidät kasteen yhteydessä voideltu kulkemaan Kristuksen teitä ja tekemään Hänen tekojaan.

Näin toimii Kristuksen kirkko. Näin elää oikea seurakunta. Uudelleen ja uudelleen annamme ektenian sanoin “itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen, Jumalan haltuun”. Ortodoksikristittyinä meidän elämämme nivoutuu tällä tavoin toisten ihmisten elämään. Emme ole yksin eivätkä muut ole yksin.

Elävän ja toimivan seurakunnan tunnusmerkki on juuri heikoimpien muistaminen. Sairaus, yksinäisyys, ahdistus, kuoleman varjot ja lopulta kuolema; nämä kaikki on Kristuksen ylösnousemuksessa jo voitettu. Siitähän me pääsiäisenä laulamme ja iloitsemme. Tuo voitto alkaa jo nyt. Tämä voitto on julistettu päivän evankeliumissa. Ruokkikaa, juottakaa, vaatettakaa, käykää katsomassa; se on Jumalan valtakunta tässä ja nyt. Se on Kirkko, jossa meille nyt annetaan taivaallinen leipä ja elävä vesi; Kirkko, jossa meidät syntiemme takia alastomat on puettu Kristukseen.

Ja kun nyt Jumala kysyy “Missä olet, missä veljesi on, mitä teille kuuluu?” niin voimme vastata: “täällä ollaan, olemme tulossa, minäkin sinun kirkkosi kanssa, sinun seurakuntasi mukana…”

Ei tarvitse pelätä tuomiota. Tämä on meille kirkkona voiton päivä, Jumalan valtakunnan julistus, rakkauden todellisuuden täyteys.

isä Rauno Pietarinen