Tunnettu ihmisoikeusaktivisti kehotti heti uuden patriarkan valinnan jälkeen Venäjän kirkkoa lisäämään hyväntekeväisyystoimintojaan. Pyyntö tulee aikaan, jolloin myös Venäjällä kärsitään talouden lamasta. Tähän asti uutiset ovatkin kertoneet kirkon saaman taloudellisen tuen hiipuneen niin Karjalan tasavallassa kuin Pietarissa ja Moskovassakin.

Talouden alamäen vaikutus kirkkoon näyttää siis ensimmäiseksi olleen kirkon rakennus- ja korjaustoiminnan väheneminen. Mutta aivan oikein Moskovan Helsinki-ryhmän johtaja Lyudmila Alexeyeva korottaa äänensä sen puolesta, että olojen kovetessa kirkon tulee rientää kärsivien avuksi. Suurella Venäjän kirkolla voi olettaa olevan sen verran aineellisia ja muita reservejä, että nykytilanteessa se kykenee supistamisen asemesta lisäämään toimintaansa diakonian alalla.

Sama koskee meitä Suomessa. Molemmat kansalliset kirkkomme toimivat vakaalla perustalla. Toki verotulot pienenevät, mutta eikö meilläkin nimenomaan kirkon tule uida vastavirtaan tavalla, joka toisi apua nyt kun hätä on suurin. Vaikka aineellinen apukin on tärkeää, on kirkoilla suoranainen velvollisuus taata riittävät hengellisen työn resurssit myös laman aikana.

Läsnäoleminen, kuunteleminen, rohkaiseminen ja tukeminen ovat pastoraalisen työn ydintä. Kun Suomi ei ole ihmissuhteiden mallimaa muutoinkaan, voi olettaa että talouden tiukentuessa ihmissuhteet joutuvat erityisen kovalle koetukselle. Liian monta tragediaa on jo nähty. Nyt tarvitaan lähimmäisistä huolehtimista ja lähimmäisrakkautta; tarvitaan paljon lähimmäisiä, keskinäistä välittämistä ja paljon uskoa, toivoa ja rakkautta.

Isä Rauno Pietarinen