Isä Raunon blogi

Valamon kansanopisto tarjoaa ensi vuonna kanttorikoulua. Koulutuksen kestosta voi päätellä  opiston varustautuvan jo PTS:n mainitsemiin ”vastuulaulajiin”, jotka hoitaisivat jatkossa pienissä seurakunnissa kanttorien tehtäviä.

Yhdysvalloissa oli 1950-luvulla keskusteltu siitä tarvitseeko ortodoksinen kirkko ”paimenia vai tiedemiehiä”. Voittaneen kannan mukaan tarvitaan hyvin koulutettuja teologeja, jotka pappeina ja muina kirkon työntekijöinä kykenevät etsimään luovia ratkaisuja alati muuttuvassa ympäristössä. Tuolloin alettiin ymmärtää, ettei yhtenäiskulttuurien hajottua voida enää toimia vain vanhaa toistamalla. Samalla linjalla oltiin meilläkin kun 20 vuotta sitten aloitettiin yliopistollinen teologikoulutus.

Taloushallinto ja väestörekisterin hoito siirtyvät pian Kuopioon. Kirkkoherranvirastot muuttuvat toimintakeskuksiksi ja kanslistien tilalle tulee seurakuntasihteerejä. Työssä tarvitaan vankkaa tietämystä – siis teologista koulutusta. Pienten seurakuntien arkea on kauan ollut se, että pappi ja kanttori ovat vuorollaan päivystäneet kansliassa. Näin voisi olla jatkossakin. Kanttorit saavat nykyisin myös hyvän teologisen koulutuksen ja sopivat siksikin hyvin seurakuntasihteerin tehtäviin. Kanttorit ovat avainasemassa myös arkipäivän ehtoopalvelusten maallikkotoimittajia koulutettaessa.

Kun talous kiristyy lähivuosina täytyisi kaikkien seurakuntien kyetä pitämään kaksi teologisesti koulutettua työntekijää: pappi ja kanttori. Teologisesti koulutetun maallikon (kanttori!) korvaaminen vastuulaulajalla veisi pohjaa maallikoiden lisääntyvältä osallistumiselta.

Asianmukaisesti koulutettu kanttori myös kehittää itseään ja hallitsee hyvin sekä kuoronjohdon, että äänenmuodostuksen opetuksen. Kirkkomusiikin tasosta puhuttaessa on turha viitata 1950- tai 1960-luvuille. Emmehän muutenkaan elä sen ajan maailmassa. Suurella äänellä kailottavat kuorot heijastavat vielä Suomeen varsin myöhään saapuneen mieskuorolaulun juuria: alkujaan oli huudettava, koska esiinnyttiin ulkosalla.  Tutkijoiden mukaan tuo perinne eli Suomen mieskuoroissa vielä 1950-luvulla. Sen murtaminen onnistuu vain ammattilaisilta!

isä Rauno Pietarinen

Herran rukouksen tutun lauseen voisi vapaasti tulkita pyynnöksi, ettei joutuisi kiusatuksi koulussa, työpaikalla tai seurakunnassa. Samaan osoittaa jatko: ”vaan päästä meidät pahasta”.

Kiusaaminen kirkon piirissä on vaiettu asia, vaikka sitä on tapahtunut ja tapahtuu edelleen. Asia on niin vakava, että mm. hiippakuntaneuvostojen ja kirkon työntekijöiden muiden tapaamisten asialistalle tulisikin sisällyttää kiusaamisen tunnistamisen opettelua.

Lastenpsykiatri ja tutkimusprofessori Tytti Solantaus esittelee hyvässä lehtikirjoituksessaan (HS 4.10.2008, Mielipide) kiusaamisen salattuja muotoja. Kirjoitus koskee kouluja, mutta Solantaus toteaa ongelmien olevan samoja kaiken ikäisten keskuudessa.

”Oppilas kertoo kiusaamisesta. Opettajat seuraavat tilannetta, eivät näe mitään ja toteavat, ettei ole tarvetta toimenpiteisiin.”  Näkyvien kiusaamisen muotojen lisäksi on nimittäin salatumpaa kiusaamista, mikä tapahtuu osana yhteisöä. Silloin halutaan kertoa yhdelle jäsenelle, ettei tämä kuulu joukkoon. Omassa yhteisössä hyljeksityksi tuleminen on Solantauksen mukaan yksi vaikeimmista psyykkisistä ja sosiaalisista kokemuksista.

Savustaminen tapahtuu hienovaraisesti: kiusatulle ei puhuta, hänet keskeytetään ja suljetaan toistuvasti ulkopuolelle. Yksi haavoittavimpia muotoja on selän takana puhuminen. Solantaus kirjoittakin: ”panettelun avulla muodostetaan henkilöstä niin yksiselitteinen kuva, että uusikin tulokas tietää heti, miten toimia”.  Näin koko yhteisö kiedotaan kiusaamiseen ja myös ulkopuolelta tuleva päätyy muitta mutkitta olettamaan, että kiusattu on todella paha.   Masennus, paniikkihäiriöt tai päihdeongelmat uhkaavat kiusattua.  Myös kiusaajien ja sivusta passiivisina seuraavien tilanne pahenee. Solantaus peräänkuuluttaa opettajille ja oppilaille tietoa kiusaamisen salatuista muodoista ja kykyä tunnistaa niitä. Perustiedot ryhmädynamiikasta olisivat myös tarpeen.

Kirkon piirissä on useita kiusaamista edistäviä tekijöitä. Hierarkkisuus, pappien hengellisen ja hallinnollisen roolin toisiinsa kietoutuminen, tarve pitää julkisivu puhtaana, sellaisten asioiden siirtäminen käsittelyyn rippi-isän kanssa, jotka eivät sinne kuulu, pienille ryhmille helposti kehittyvä kaikkivoipaisuuden tuntu,  jne. Kiusaaminen voi jäytää kirkon koko elämää monin tavoin. Sitä vaan ei pitäisi sallia kuten ei muutakaan syrjintää. Kiusaaminen elää varjoissa, koska sille ei ole yhtä ilmeistä syytä. Silti se on olemassa oleva vääryys, joka tulee yhteistuumin kitkeä pois. Muussa tapauksessa kiusaaminen kitkee kirkosta kaiken hyvän pois.

Isä Rauno Pietarinen