Saavuin Pietariin vanhan helluntain alla, torstaina (12.6.) ja majoituin Optina-Pustin –luostarin edustustoon.

Perjantaina aamupäivällä lähdin Aleksanteri Nevskin lavraan. Portilla kysyin isä Nasaria (luostarin johtaja) ja minut ohjattiin erääseen rakennukseen. Siellä vanhempi henkilö kertoi, ettei hän voi mitenkään tietää isä Nasarin olinpaikkaa tai puhelinnumeroa. Paikalle tullut nuorempi mies vei minut kerroksen ylemmäs isä Nasarin luo. Kävimme veljestön kahviossa maistelemassa luostarin leipomon kaalipiiraita. Isä Nasari kertoi lavran remontin edistymisestä ja kutsui minut helluntain palveluksiin.

Matkustin metrolla Sennajalle ja kävelin pyhän Nikolaoksen kirkolle. Kysyin kirkkomummolta isä Bogdan Soikoa ja hän ohjasi minut vahtimestarin luo. Isä Bogdanille soittaminen oli vahtimestarin mukaan ehdottomasti mahdotonta – aivan kiellettyä. Aikani intettyäni pääsin protodiakonin pakeille. Onneksi hän oli tuttu ja vei minut viereisen rakennuksen toiseen kerrokseen, missä isä Bogdan lopetteli yksin lounasta suurehkossa ruokasalissa. Söin ja keskustelimme mm. arkkipiispa Paavalista. Isä Bogdan on tulossa arkkipiispan elämää käsittelevään seminaariin Suomeen loppuvuodesta. Hän kutsui minut seuraavaksi aamuksi vainajien muistoliturgiaan.

Aamulla palasin kahdeksaksi p. Nikolaoksen kirkolle. Liturgia oli juhlava ja vainajien nimiä luettiin paljon. Väkeä ei ollut kovin runsaasti, koska monet olivat maalla tai kaupungin hautausmailla. Kuoro lauloi hyvin, ja opin, että vain esimies saa pitää käsikirjaa alttaripöydällä, muut eivät. Söimme liturgian jälkeen minulle jo tutussa ruokasalissa. Mukana oli kolme henkeä Ukrainan Pietarin konsulaatista. Heille isä Bogdan kehui Suomea, erityisesti sen puhtautta, ekologisuutta ja kansan rehellisyyttä. Ilmassa oli entisaikojen ystävyyden tunnelmaa.

Ehdin käydä puoli tuntia majapaikassa vaihtamassa paidan ja lähdin Lavraan helluntaivigiliaan. Siellä oli metropoliitta Vladimirin lisäksi hengellisen akatemian rehtori arkkipiispa Konstantin ja Pietarhovin piispa Markell. Pappeja oli yli 20. Lähdin kahden ja puolen tunnin jälkeen nukkumaan palatakseni aamulla liturgiaan. Se kesti kolme tuntia, sitten ehtoopalvelus polvirukouksin reilusti lyhenneltynä ja lounas. Isä Nasari antoi siunauskirjan amerikkalaiselle suklaatehtailijalle (Jali?), joka on lahjoittanut luostarille paljon suklaata.

Illalla tapasin igumeni Rostilavin, joka johtaa Optina-Pustin –luostarin edustustoa Pietarissa. Hän on taitava valokuvaaja ja organisaattori. Valtava kirkko, joka neuvostoaikana toimi jäähallina, näyttää taas kirkolta. Pietarin ja Viipurin väliltä on ostettu 300 hehtaarin maatila, minne rakennetaan kirkkoa ja kunnollisia majoitustiloja. Sinne tulee munkkeja ja mm. suomalaisille tarjotaan mahdollisuutta järjestää siellä leirejä. Kyllä, siellä on myös järvi. Kaupungissa edustustolla on oma kirkollinen korkeakoulu, jossa on 800 opiskelijaa. Juuri tätä isä Arkadi johtaa. Kaikkiaan edustustolla on 300 palkattua työntekijää. Pääluostari kaukana Moskovan takana ei tue edustustoa, vaan tuki kulkee Pietarista pääluostariin. Isä Rostislav löi edustuston leiman maahantulokorttiini ja hyvin tuntui kotimatkalla rajalla kelpaavan.

Maanantaina oli Pyhän Hengen päivä ja liturgia hengellisen akatemian alakerran käytävän kappelissa, koska kirkko on ollut jo vuoden remontissa. Arkkipiispa Konstantin pyysi minua puhumaan juhlassa. Aikaisemmin olin kyllä puhunut venäjäksi, mutta vain paperista. Lounaalla pyysin erästä pappia kirjoittamaan muutamat ajatukseni paperille ja näin saatoin pitää juhlan alussa lyhyen puheen. Olin saanut luvan poistua kesken juhlan ja lähdimme isä Arkadin kanssa Tsarskoje Seloon, missä tahdoin nähdä Fedorovskin katedraalin ja ”linnoituksen”, jonka entisöinti oli edennyt vain hieman 10 vuodessa. Piispa Markellia emme löytäneet, vaikka etsimme. Sen sijaan katedraali oli kohonnut raunioista loistokkaaksi pyhäköksi.

Tiistaina palasin junalla Suomeen. Olin nauttinut mahdollisuudesta olla palveluksissa ajattomasti. En antautunut arvioimaan musiikkia, kirkkopolitiikkaa tai yhteiskuntajärjestelmien keskinäistä paremmuutta. Olin kylässä, vieraana ja silti kotona. Tarkkailin kiinnostuneena ja hengitin vapaasti liturgisesti tutussa miljöössä (tosin tarkkana, ettei jää yhtään piispallisen palveluksen kumarrusta väliin). Näin elävää uskoa ja uskollisuutta perinteelle. Ja kolmessa liturgiassa uskovan kansan kanssa me yhdessä ”näimme totisen valkeuden, otimme vastaan taivaallisen Hengen, löysimme totisen uskon…” (kiitosveisu pyhän Ehtoollisen jälkeen).

Isä Rauno Pietarinen