Myös kirkon piirissä kuulee usein sanottavan, että ”ihmiset puhuvat” sellaista tai tällaista. Saatetaan myös kysellä, että mitähän ihmiset tuostakin sanovat. Edelleen esiintyy ilmauksia, kuten ”ihmisten mielestä sellainen ei sovi”. Kysymyksessä ei ole vain kirkollinen ilmiö, vaan ainakin maaseudulla tuttu anonyymin hiillostuksen muoto.

Kirkkomme tarjoaa ”ihmisten puheille” otollisen maaperän siksi, että traditio on meille niin tärkeä. On kuitenkin huomattava, että tradition ja Tradition erottaminen edellyttää teologista tietämystä ja hengellistä kokemusta. Langenneen maailman todellisuudessa traditio pyrkii aina tallaamaan Tradition alleen. Niinpä harva kummasteli liturgioita silloin, kun pääsääntöisesti kukaan kirkkokansasta ei osallistunut ehtoolliseen. Toisaalta Herran rukouksen lukeminen yhteisesti (kuten nuorten leireillä usein tehdään) seminaarin kirkossa saa vierailijat joskus ihmettelemään asiaa.

Papit saavat eri kanavia pitkin näitä ”ihmiset puhuvat” -viestejä. Toki niitä on kuunneltava eräänlaisina hiljaisina signaaleina, mutta vain tiettyyn rajaan saakka. Kun ihmisten puheet vaativat Vapahtajan ristille, ei näistä puhujista lopulta yksikään ollut vastuuta kantamassa. Kun kunnalliset päättäjät lähtevät syyttämään kunnanjohtajaansa lukuisista rikoksista ja kun tämä sitten kaikissa oikeusasteissa vuosien kuluttua todetaan syyttömäksi, ei löydy enää yhtään ”ihmistä” ottamaan vastuuta siitä mittaamattomasta kärsimyksestä, jota syyttömälle ja hänen perheelleen on aiheutettu. (Tarkoittamassani konkreettisessa tapauksessa vielä seurakuntakin antoi todistuksensa oman jäsenensä ”kelvottomuudesta”.) Tai jos jonkin seurakunnan toiminta alkaa vilkastua, alkaa kohta kuulua ihmisten puheita, että nyt on kaikkea liikaa, kun ei ole ennenkään tarvittu. Tai lasten äänet kirkossa, mistä ”nuo toiset ihmiset” närkästyvät; ja vielä kun ihmiset puhuvat, että seurakunnan kaikki rahat tuhlataan… Loputonta kaiken tavallisuudesta poikkeavan nostattamaa valitusta, närkästystä ja hämmästelyä.

Yhteistä tälle kaikelle on se, että kun joku vaivautuu selvittämään asiaa, ei niitä ihmisiä enää löydykään. Asia olisi aivan toinen, jos todistajia löytyisi ja oikeisiin vääryyksiin puututtaisiin. Mutta uudelleen ja uudelleen he haihtuvat kuin savuna ilmaan, jolloin herää kysymys: oliko heitä lainkaan olemassa? Mihin katosi tuo syyttäjä, joka kylvi niin paljon pahaa, mutta jota ei sitten oikeasti ollutkaan? Kuka tai mikä voisi olla se, mikä paitsi ei tunne totuutta, ei myöskään tahdo kohdata Totuutta? Sitä ei ole, mutta sen toiminta aiheuttaa suurta surua ja kärsimystä. On vain pyydettävä, että taivaallinen Isämme päästäisi meidät pahasta.

 

Isä Rauno Pietarinen