Kohta pääsiäisen jälkeen vietettiin Tuomaan sunnuntaita, jonka teema jatkui koko viime viikon aina lauantaihin saakka. Toinen pääsiäisen jälkeinen sunnuntai on mirhantuojanaisten sunnuntai, joka on nyt käsillä. Tämän sunnuntain ikoni on vanhin ylösnousemusikoni ja se lienee ollut jo Dura Europoksen kirkossa (232). Vielä vanhempi ylösnousemuksen kuvaus on tosin Vanhan testamentin Joona tulossa ulos valaan vatsasta. Tuonelaan laskeutuminen puolestaan löytyy ensimmäisen kerran 500-luvulla, p. Markuksen kirkosta Venetsiasta.

Mirhankantajien esimerkki tarjoaa meille osviittaa omaan vaellukseemme. Kun lähdemme kohtaamiseen Herramme kanssa, ei meidänkään sovi lähteä tyhjin käsin. Mitä sitten voimme Hänelle tuoda?  Ainakin pyrkimyksen hyvään, sillä Jumala hyväksyy aikomuksenkin. Niinhän p. Johannes Krystostomoksen pääsiäissaarnassa kuulimme kaksi viikkoa sitten luvattavan.

Mutta jos ei ole voimia edes aikomukseen… Nämä viime hetkellä tyhjin käsin, epäröiden ja epäillen, tyhjinä, särkyvinä ja jo rikkonaisina Kristuksen luo raahautuvat - siis me, joille ei ole suotu voimaa, suosituimmuusasemia, tyyntä kaiken kestävää uskoa. Kannattaako meidän edes lähteä Kaikkivaltiaan haudalle?

Olisikohan niin, että mirhankantajien kärsivällinen odotus Ristiinnaulitun ristin äärellä oli yhtä paljon neuvottomuutta ja voimattomuutta paeta, kuin hiljaista, odottavaa uskoa Herraan. Ja heidän haudalle lähtönsä voi olla enemmänkin ikimuistoista vainajasta huolehtimista kuin tietoista kiiruhtamista kohti ylösnousemusta.

Siis oma liikkeelle lähtömmekin voi aivan hyvin perustua ikiaikaiseen tapaan tai myös havahtumiseemme siihen, että kuljemme joka tapauksessa kohti hautaa. Tai sitten saatamme huomata käsissämme olevan jotakin sellaista, mikä on niin arvokasta, että sen voi kantaa vain Jumalalle. Voi olla myös niin, että meille on annettu jotakin sellaista, mitä kukaan muu ei tahdo eikä edes voi ottaa päälleen kuin yksin Kristus. Ja vielä on jollekin annettu niin paljon sellaista, mikä on pakko jakaa muun kanssa. Olipa se mitä tahansa, aina suunta on Kristuksen hauta, jonka äärellä enkeli on odottamassa meitä. Eikä enkeli ole vain Kristuksen haudalla, vaan jokaisen haudan äärellä se huutaa: Kristus on noussut kuolleista!

 

Isä Rauno Pietarinen