Suuri ektenia opettaa hyödyllisiä asioita. Sovintosunnuntaina on hyvä pysähtyä ektenia äärelle, koska se kulkee mukanamme läpi kirkkovuoden ja on siten joka päivä muistuttamassa anteeksiantamisesta ja katumuksesta.

Suurta ekteniaa sanotaan myös rauhan ekteniaksi, koska se alkaa ”Rukoilkaamme rauhassa Herraa” ja myös kahdessa seuraavassa lauselmassa pyydetään rauhaa. Ajatelkaamme, mitä olisi rukous, joka luettaisiin ”ei-rauhassa”.

Edelleen rukoilemme kirkossa kävijöiden, papiston ja maallisen esivallan puolesta. Neuvostoaikana joku saattoi sanoa, ettei Neuvostoliitossa pitäisi rukoilla maan jumalattoman esivallan puolesta. Kuitenkin mitä pahempi esivalta, sitä enemmän pitää rukoilla. Sama pätee papistoon ja muihin seurakuntalaisiin.

Sitten muistamme merelläkulkijoita, matkustavia, sairaita ja vangittuja; niitä ihmisryhmiä, jotka eivät voi itsestään riippumattomista syistä osallistua seurakunnan jumalanpalveluksiin. ”Uskonsa tähden vainotut” –lisäys on siinä mielessä väärässä kohdassa. Toisaalta ”vainottuja” voi olla joka seurakunnassa ja usein he kokevat, etteivät voi osallistua tuon seurakunnan palveluksiin. Vaikka virallisesti puhutaan matalasta kynnyksestä, voi ilmapiiri olla hyvinkin suvaitsematon ja ahdas.
Sakinhivutus pitää yllä pelon ilmapiiriä, mutta esittelee näennäisen leppoisaa julkisivua. Rauhaisa seurakunta voi olla sisäisesti kuollut tai sitten pelolla vaiennettu. Siellä ”anteeksiantaminenkin” tapahtuu omien, sairaiden pelisääntöjen puitteissa. ”Katumus” on surua ryhmäkurista lipeämisestä ja ”paluu” on palaamista takaisin ruotuun.

Uusin lisäys ”ja antaisi rauhantahtoa ja sovintomieltä eri puolilla maailmaa (keskenään) sotiville” on varmaan aiheellinen. Sana ”keskenään” on ongelmallinen, kosk siihen sisältyy ajatus kahden osapuolen osallistumisesta konfliktiin. Sotimista niin fyysisesti kuin henkisestikin voi pitää yllä yksikin ihminen, ryhmä tai kansa. Sana ”keskenään” olettaa vähintään kahta osapuolta. Lähellä on ajatus, että siinä toisessakin osapuolessa on oltava jotakin vikaa. Samalla logiikalla syyllistetään raiskauksen uhreja, työpaikkakiusattuja ja perheväkivallan kohteeksi joutuneita. Ahdistava pahuus saa jonkinlaisen selityksen silloin, kun uskottelemme, että ”syytä on niin sysissä kuin sepissäkin”. Aina ei ole. Vai oikeuttiko Vapahtajan opetus ja muu toiminta Hänen kuolemantuomionsa?

Suuri ektenia päättyy lauselmaan ”Muisteltuamme…ainaista Neitsyttä Mariaa ja kaikkia pyhiä, antakaamme itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen, Jumalan haltuun”. Tässä on kaksi teologista riskiä. Neitsyt Maria ei ole ainainen, koska vain Jumala on iankaikkisuudesta ollut. Teksti tarkoittaakin ”muisteltuamme Mariaa, ainaista Neitsyttä…”, koska Maria on neitsyt ennen synnytystä, sen aikana ja jälkeen. Toiseksi Jumala ei ole Kristuksen omistama eli välissä olevan pilkun tulee kuulua myös luetussa tekstissä: ”Kristuksen, Jumalan haltuun”.

Kyseinen rukous paljastaa anteeksiantamisen luonteen: annamme itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Jumalan haltuun. Rakkaus on juuri tätä. Anteeksiantamus on pohjimmiltaan toisen ihmisen antamista ja kantamista Jumalan huomaan.