Muutama päivä sitten (30.12.2007) Economist.com julkaisi kirjoituksen futurologian tulevaisuudesta. Koska meidänkin kirkkomme on keskellä vuoteen 2020 ulottuvaa PTS-prosessia, on ehkä hyvä kertoa, mitä tuossa artikkelissa sanottiin.

Perinteinen futurologia kukoisti 1960- ja 70-luvuilla, jolloin kaikki oli selvää. Yhteiskunta ja teknologia eivät luvanneet suuria muutoksia. Tärkeimmät keksinnöt oli tehty jo 1800-luvulla ja niiden vaikutukset tunnettiin. Omana aikanamme taas muutostekijät ovat sellaisia, joita 99% meistä ei ymmärrä: geenimuuntelu, nanoteknologia, ilmaston muutos, kulttuurien törmäykset ja loputtomasti kasvava laskentateho. Tulevaisuuden tutkijoilla ei enää ole suuressa yleisössä kaikupohjaa pohdinnoilleen.

Vuonna 1982 puhuttiin megatrendeistä (John Naisbitt), mutta nyt puhutaan mikrotrendeistä (Mark Penn), joilla viitataan pienten ryhmien erityistarpeisiin. Tällaisia voivat olla vasenkätiset ihmiset tai nuoret vegaanit. Yhteisöllisyys tai muut suuret asiat eivät enää nouse kansanjoukkojen vaan ehkä joidenkin ryhmien ykkösarvoiksi. Avainsana on niche (eko/lokero).

Tulevaisuutta pohdittaessa kehotetaan ajattelemaan pienesti ja lyhyellä tähtäimellä. Edelleen täytyy osata sanoa ettei tiedä, sillä koskaan ennen se ei ole kuulostanut niin fiksulta kuin nyt. Näin menettelivät Kioton sopimuksen allekirjoittaneet maat kun taas USA ja Australia katsoivat ymmärtävänsä ilmastonmuutosta riittävän hyvin ollakseen allekirjoittamatta. Rahamarkkinatkin alkoivat oppia nöyryyttä vasta vuoden 2007 paniikin jälkeen. Viimeinen ohje kuuluu ” puhu vähän ja kuuntele paljon”. Monien ulottuvilla on nyt se tieto, joka oli ennen vain harvoilla. Niinpä suurten joukkojen harhakuvat ovat muuttuneet suurten joukkojen viisaudeksi. Tulevien tapahtumien todennäköisyyksiä lasketaan nyt suurilta ihmisjoukoilta kerätyistä arvioista.

Eiköhän pidetä nämä mielessä myös oman kirkkomme tulevaisuutta pohtiessamme.

Isä Rauno Pietarinen