Lapsena en käynyt Huhuksessa usein, mutta luokallamme oli useampikin huhuslainen. Oikeastihan he olivat rajan taa jääneen Liusvaaran asukkaiden jälkeläisiä. Liusvaaralaiset oli asutettu Ilomantsin Pogostalta luoteeseen sijaitsevaan Huhukseen, 35 kilomterin päähän. Oma tsasouna rakennettiin 1950-luvulta, ensin mm. ONL:n aloitteesta ja lopulta valtion jälleenrakennusvaroilla.

Parikymmentä vuotta sitten aloin Ilomantsin pappina käydä Huhuksessa toimittamassa palveluksia. Rukoushuoneessa ei ollut sähköjä. Sodanjälkeistä katoavaa perinnettä edusti kolme asiaa: kaikki tekstiilit keltaista Tikkurilan silkkiä, tuohuksina sittemmin ”lakkautettua” ohutta tuohusta ja suitsutuspihkana hajuusteetonta peruspihkaa, jota enää aniharvoin tapaa. Karjalasta evakuoidut ikonit sahausjälkineen ja luodinreikineen muistuttivat myös sodasta.

Huhuksen/Liusvaaran ortodoksien hurskauselämässä on kauan ollut vanhauskoinen taustavire. Megrin ja Pahkalammen luostarit vaikuttivat Ilomantsin itäkyliin vielä 1800-luvulla taatusti virallista seurakuntaa voimallisemmin. Akuliinan, Irinan ja muiden Martiskaisten tarinoista oli poimittavissa palasia, jotka kertoivat erämaiden syvästä hengellisyydestä.

Törmäsin samoihin itäkyliin lukiessani joululahjaksi saamani rajakenraali Erkki Raappanan elämänkerran. Tuo Rukajärven korpisoturien päällikkö ja Ilomantsin ratkaisevien torjuntataistelujen mottimestari piti ennen sotia yhtenä lähimpänä ystävänään vuottoniemeläistä suurmetsästäjää Feodor Maksimaista. Tämä taas oli kirjan mukaan saanut oppinsa Megrin ja Pahkalammin munkeilta. Kirjan luettuani jäin miettimään Raappanaan liittyviä ristiriitaisuuksia. Hänellä oli puutteellinen koulutus noinkin vaativiin tehtäviin ja usein hän epäröi ratkaisuja tehdessään. Kun hänet sitten määrättiin hyvin nopeasti johtamaan Ilomantsin taisteluja loppukesällä 1944 hän itse sanoo taistelun perusrakenteen selvinneen hänelle ”aivan kuin salamana” lentokoneessa matkalla Ilomantsiin. Raappana puhuu Korkeimman johdatuksesta ja vähättelee omaa ansiotaan.

Uskon Raappanan saaneen Maksimaiselta opetusta nöyryydestä luonnossa (mm. karhusta oli sanottava ”hän”). Vanhauskoisilta on myös voinut periytyä varsin nykyaikainen ajatus ajan hidastamisesta, jolloin jopa omat joukot voivat toimia keskenään eri tahdissa. Näin vastustaja sekoaa. Samat ajatukset löytyvät yli 1000 vuoden takaa kiinalaisesta sodankäynnistä Sunzilta, jonka kirjan ranskankielistä käännöstä useampi suomalainen kenraali kuljetti mukanaan koko sodan ajan. On mahdollista, että Raappanan apuna Ilomantsin torjuntavoitossa olivat Maksimaiselta opitut erätaidot ja nöyryys.

isä Rauno Pietarinen

Partanen Jukka, Pohjonen Juha, Tuunainen Pasi: E.J. Raappana. Rajan ja sodan kenraali. Otava 2007, 462 s.