Tiistai, Joulukuu 11, 2007
Oikea jumalanpalvelus
Joillekin ortodokseille jumalanpalveluksen oikeellisuuden mitaksi on tullut sen pituus. Edelleen on alettu ajatella, että Suomen kirkossa toimitettavat palvelukset eivät olisi yhtä oikeita kuin jossakin toisessa maassa toimitettavat palvelukset. Perusteluna on esitetty, julkisestikin, että Suomessa palveluksia lyhennetään liikaa.
Tässä on ilmeinen väärinkäsitys. “Ohjeen mukaan” toimittamisessa on ensin kysyttävä mistä ohjeesta puhutaan. Aivan niin, typikonista, nimenomaan venäläisestä typikonista. Siitä kirjasta, joka määrää mm. joulupaaston aikana luettavaksi Efraim Syyrialaisen paastorukoukset ja toimitettavaksi muutenkin palvelukset kuten suuressa paastossa. Näin ei kuitenkaan tehdä, ei myöskään muissa maissa.
No sitten se vigilia; siinähän me suomalaiset muka lyhennämme aivan hervottomasti ja epäortodoksisesti. Olen seurannut vigilioita toisen ja kolmannenkin maan seurakunnissa. Kyllä, ne kestävät 2-3 tuntia, mutta eivät sen takia, että siellä otettaisiin kaikki tekstit vaan siksi, että siellä luetaan ja lauletaan niin hitaasti. Nyt voi kysyäkin, onko palveluksen pituudella sellainen itseisarvo, että sisällöstä riippumatta se riittää tekemään vigiliasta “oikean” ? Liturgisen teologian kannalta ei ole vaikea perustella miksi runsaan tunnin pituinen vigilia voi olla jopa “oikeampi” palvelus kuin kaksinkertaiseen pituuteen venytetty jumalallinen teatteriesitys. Ilman mahtipontisuutta toimitettu ja perustellusti lyhennetty vigilia on aivan hyvä palvelus. Ja aivan oikea.
isä Rauno
Jopi Harri kirjoittaa,
Sunnuntai, Joulukuu 16, 2007 @ 0:57
On varmaankin epätarkkaa ilmaista, että Suomessa jumalanpalveluksia lyhennetään liikaa; ehkä mieluummin: Suomessa jumalanpalvelukset monesti toimitetaan sillä tavoin epätäydellisinä, että niistä jää puuttumaan se vaihtelevuus, joka niihin ortodoksisen perinteen mukaan kuuluisi. Kirkkovuoden kiertoa ja pyhien muistopäiviä ei meillä huomioida asiaankuuluvalla tavalla (suurimpia juhlia ja eräitä suuren paaston jumalanpalveluksia ehkä lukuunottamatta). Käytännölliseksi syyksi tähän voidaan otaksua se, että minean tekstit eivät ole käyttöön hyväksyttyinä suomennoksina saatavilla (nykykreikkalaisesta mineasta laadittu käsikirjoituksena leviävä suomennos on sisältönsä puolesta vajavainen ja rubriikkiensa osalta harhaanjohtava), mutta on myös aiheellista kysyä, miksi ne eivät ole saatavilla, ja jos olisivat, miten niitä siinä tapauksessa haluttaisiin tai osattaisiin käyttää, kun traditio jo on tältä osin päässyt köyhtymään.
Ohjeen mukaan toimittamisesta ei varmaankaan vallitse väärinkäsityksiä siellä, missä asia ymmärretään. Ortodoksinen jumalanpalvelusjärjestys kuvataan jerusalemilaisessa typikonissa ja muissa klassisissa jumalanpalveluskirjoissa, jotka ikävä kyllä eivät ole saatavissa suomeksi. Se, että lähinnä ehkä vain Venäjän kirkko pitää niiden lyhentämättömiä ja sormeilemattomia editioita saatavilla, ei tee näistä kirjoista venäläisiä.
Klassisten jumalanpalveluskirjojen “ohjeenmukainen” soveltaminen tietenkin edellyttää jumalanpalveluskirjojen sisällön tuntemista sekä liturgista tietämystä, joka - mieluummin kuin kuulopuheista - on omaksuttavissa aihetta käsittelevästä peruskirjallisuudesta (sekin ikävä kyllä suomentamatta). Jos jossakin ei jotakin toimiteta niin kuin perinteen mukaan tulisi (joulupaastossa tai muulloin), näin arvattavasti tehdään joko harkiten tai vastoin parempaa tietoa.
Blogin pitäjän kysymykseen, onko jumalanpalveluksen kesto jokin itseisarvo, tuskin voidaan vastata kuin kieltävästi. Palveluksen venyttäminen kaikista mahdollisista ja mahdottomista lyhennyksistä huolimatta ei voine kertoa kuin henkilökunnan taitamattomuudesta tai suhteellisuudentajun puutteesta.
Blogin pitäjän kokemuksista poiketen en ole ollut läsnä muiden jurisdiktioiden vigilioissa, jotka kestäisivät 2-3 tuntia siten, että sisältöä ei olisi paljon enemmän kuin Suomessa keskimäärin on tapana. Neljään tuntiin taas jo saadaan mahtumaan jokseenkin kaikki, mikä tradition mukaan vigiliaan kuuluu (Krysostomoksen evankeliumikommentaareja ja vastaavia lukuunottamatta), joskin tämä edellyttää rubriikkien mukaisten toistojen eliminoimista ja rivakkaa toimitusvauhtia. (Vanhassa Valamossa ennen toista maailmansotaa pääkirkon vigilian tyypillinen kesto oli aikalaistodistajien mukaan 6 tuntia, eikä se johtunut vetkuttelusta.)
Luonnollisesti jumalanpalveluksen laajuus ja muoto on aiheellista suhteuttaa paikallisiin oloihin ja henkilöresursseihin. Vigilian toimittaminen ilman merkittäviä lyhennyksiä edellyttänee tältä osin vähintään sitä, että käytettävissä on useampijäsenisen papiston ohella riittävä määrä asiansa osaavia lukijoita sekä kaksi kanttoria ja kuoroa (yhdelle lukijalle ja kuorolle tehtävä on fyysisesti liian uuvuttava).
Suomessa ehkä maakuntatsasounassa on perusteltua toimittaa vigilia siinä määrin riisuttuna kuin täkäläiseen tapaan kuuluu, mutta kaupunkiseurakuntien pääkirkoilta tulee voida odottaa hieman enemmän.
nikodimos kurki kirjoittaa,
Sunnuntai, Joulukuu 16, 2007 @ 16:56
Jatkuva kopleksi
Rauno Pietarinen kirjoittaa,
Maanantai, Joulukuu 17, 2007 @ 15:27
Olen toimittanut 1992-2001 Ilomantsin seurakunnassa ja vuodesta 2001 seminaarilla arkipäivän palvelukset käyttäen JH:n mainitsemia “sisältönsä puolesta vajavaisia ja rubriikkiensa osalta harhaanjohtavia” minean, triodionin ja oktoehoksen tekstejä. Eipä olisi tullut toimitettua ilman noita tekstejä, jotka kyllä varsin hyvin ajavat asiansa. Koko tuon tekstimateriaalin lopullisen ja hiotun version odottamiseen voi vielä mennä vuosikymmeniä.
Ortodoksinen seminaari ja Joensuun yliopiston kirkkomusiikkikoulutus tekevät lujasti töitä, jotta jumalanpalvelustekstien käytössä löydettäisiin oikeat urat. Uskon, että kirkkomme tärkeä tulevaisuuden kysymys liittyy kanttorikoulutukseen: arkipäivän palveluksia voidaan tulevaisuudessa lisätä. Koulutuksella on varmistettava, että tulevat kanttorit hallitsevat paitsi musiikin, myös palvelusten rakenteet niihin kuuluvine kaavoineen. Opetus perustuu “sormeilemattomiin” editioihin, mutta niiden mekaaninen seuraaminen ei edellytä yliopistotasoista koulutusta - siihen riittää po. kielen sisälukutaito. Tavoitteena on teologisesti perusteltu lyhentäminen sattumanvaraisen tai mielivaltaisen lyhemtämisen asemesta.
Jopi Harri kirjoittaa,
Perjantai, Joulukuu 21, 2007 @ 19:42
Kyllä tietenkin nämä julkaisemattomat tekstit ovat käyttökelpoisia siihen verrattuna, että niitä ei ensinkään olisi. Odotan kovasti, että ne tulisivat yleisemmin saataville edes siinä muodossa, jossa ne nyt ovat.
Mitä tulee arkipäivän jumalanpalveluksiin, on varmaankin edullista, että kanttoreilla on kokemusta niistä. Seurakunnissa kuitenkin tilanne on yleensä sellainen, ettei arkipäivän palvelusten toimittamiseen ole resursseja (maassamme on kirkkoja, joissa viikonloppuinakin toimitetaan hyvin epäsäännöllisesti). Niinpä käytännön tarpeita voisi vastata paremmin sunnuntaiden ja juhlapäivien palvelusten kulun opetteleminen siinä muodossa kuin ne jumalanpalveluskirjoissa esitetään, ilman moderneja kreikkalaisperäisiä kummallisuuksia ja kotoista harppomista. Mutta tätä ehkä on ongelmallista järjestää oppilaitoksessa, jossa viikonloput ovat vapaat. (Mielestäni ei olisi ollenkaan pahitteeksi sisällyttää tutkintoon useamman viikon mittainen pakollinen harjoittelu luostarissa.)
Mihin editioihin opetus muuten varsinaisesti perustuu?
Olen samaa mieltä siitä, että keskimäärin kanttorin työssä on vähän sellaista, mikä oikeasti edellyttää yliopistotasoista koulutusta. Olisi kuitenkin eduksi, jos yliopisto voisi huolehtia koulutuksesta tältä osin, sen sijaan, että annetaan koulutusta, jolle on vain vähän käyttöä kanttorin työssä.
Mitä tulee perusteltuun lyhentämiseen, lienee samantekevää, ovatko perusteet teologiset vai käytännölliset. Jos teologia on oikein oivallettu, on siitä tullut käytäntöä, jolloin lopputulos on sama.
Lili Kallio kirjoittaa,
Lauantai, Joulukuu 22, 2007 @ 14:09
Hei, tässä kommenttini. Kuusi tuntia jumalanpalvelusta…se olisi ylivoimaista ainakin lapsille. Suurina juhlapäivinä palvelus voisi olla lyhentämätön, kunhan kirkkoon voisi tulla kesken palveluksenkin. Venäjän kirkko siis jaksaa toimittaa nuo pitkät palvelukset…olisiko tämä selityksenä jonkinlaisen ortodoksisuuden henkisen painopisteen siirtymiselle Venäjälle? Voisiko syy olla näin yksinkertainen? Kuin urheilussa-se joka jaksaa harjoitella eniten, voittaa?
Terveisiä ja hyvää joulua kaikille, Lili.