Maanantai, Heinäkuu 20, 2015

Profeetta Elia kutsuu meitä palvelemaan Jumalaa

Heinäkuun 20. päivänä juhlimme profeetta Eliaa. Ilomantsin pyhän Elian kirkko on itselleni tärkeä, koska olin siellä ponomarina vuodesta 1962 isä Kauko Salmisen ja myöhemmin isä Hannu Loiman opissa. Vuosina 1988-2001 sain palvella siellä pappina. Profeetta tuli tutuksi - lähes 10 vuoden aikana päivittäisissä aamu- ja ehtoopalveluksissa.

 

Kun nuorena pappina eräässä seurakunnassa sijaisena toimiessani ehdotin päivittäisiä palveluksia, totesi esimieheni, ettei tämä ole mikään luostari. Profeetta Elian kirkossa sain sitten toimittaa joka päivä, vaikka jotkut luottamushenkilöt arvelivatkin lämmityskulujen kasvavan liikaa.

 

Profeetta Elia vaatii meiltä lujaa uskollisuutta Jumalan palvelemisessa. Elia oli Vanhan  testamentin ensimmäinen neitseelliseen elämään sitoutunut. Vaikka Eliaan usein liitetään sellaisia käsitteitä kuin tuli, voima tai vuori, liittyy hänen varsinainen perintönsä juuri ehdottomuuteen ja askeesiin. Hän on Vanhassa testamentissa se eskatologinen l. lopunajallinen ääni, jota uudessa liitossa edustaa Johannes Kastaja ja lopulta luostarilaitos. Luostarienhan kuuluisi olla jo läsnäolevan, mutta vielä täyteydessään tulevan Jumalan valtakunnan todistajia tässä ajassa. Kilvoittelijat elävät köyhyydessä, kuuliaisuudessa ja naimattomuudessa – ei siksi, että omistaminen, itsellisyys tai avioliitto olisivat sinänsä pahoja asioita – vaan siksi, että nuo asiat eivät kuulu taivasten valtakuntaan. Joidenkin kutsumuksena on elää jo nyt Jumalan valtakunnan elämää ja olla täysin immuuneja rahalle, vallalle, kunnialle, jotka lopulta jäävät saman mullan alle kuin ruumiskin.

 

Myös meille maailmassa asuville profeetta Elia muistuttaa ehdottomuudesta. Ei ole varaa vääriin kompromisseihin. Jumalan valtakuntaan hyökätään ja se on temmattava itselle. Uskollisuus Kristukselle merkitsee yrittämistä ja myös rajalinjojen vetämistä ja niiden noudattamista. Kaikki ei vaan käy. Rajoista kiinnipitämisen ei tarvitse merkitä toisten tuomitsemista. Tuomiota ei voi julistaa, koska se seuraa Jumalan läsnäolosta.

 

Uskon jämäkkyys ilmenee jumalanpalveluselämän toteuttamisessa. Tänään suuri profeetta kutsuisi meitä toimittamaan enemmän jumalanpalveluksia, koska niiden hengellinen hyötysuhde on lyömätön. Jumala kehotti Eliaa menemään vuorelle ja seisomaan siellä Herran edessä. Tänään Jumala kutsuu meitä alttarin eteen, missä Hän puhuu meillekin hiljaisessa (ihanassa) valkeudessa, kuten Ehtooveisussa laulamme. Elia oli myös Taaborin vuorella. Mooses ja Elia – laki ja profetia – yhdessä Jumalan Karitsan kanssa. Laki on Jumalan valtakunnan likiarvo. Profetia on saman valtakunnan vaikutusten julistus tässä maailmassa. Ja meille se valtakunta on läsnä jokaisessa liturgiassa.

Sunnuntai, Helmikuu 22, 2015

Ortodoksisuuden sunnuntaina palaamme ortodoksiseen kirkkoon

Oikean uskon kunniaksi vietettävä sunnuntai osoittaa meille paaston suunnan. Se on kohti ortodoksista uskoa ja niin muodoin kohti ortodoksista ylistystä. Emme luovu uskon keskeisistä opeista vaikka ne julistettaisiin laittomiksi, vaikka meitä uhattaisiin vankilalla tai kuolemalla. Totuudesta luopuminen olisi Kristuksesta luopumista. Mitä meille jäisikään jäljelle, jos Jumalasta luopuisimme!

Pääsiäistä kohti kulkiessamme olemme paaston keskellä. Täälläkin on hyvä muistaa, että ”minä, minä, minä” -tyylinen kilvottelu on paitsi hyödytöntä, myös vahingollista. Omien heikkouksien kanssa nykertäminen voi saada aikaan hengellisesti sairasta itsesääliä ja -ihailua. Jos kohta sellainen on pahasta, niin hyvästä on ajatella millä tavoin elän jäsenyyttäni kirkossa, Kristuksen ruumiissa. Sitä on katuminen, että olen laiminlyönyt kirkon tarjoamat hyvyydet, osallisuuden Jumalan valtakuntaan tässä ja nyt. Voi kyllä sitäkin surra, että söi taimenta, vaikka se Lapissa onkin melkein arkiruokaa. Suuri suru on kuitenkin nimenomaan siinä, että ”minä” ja ”me” menevät sekaisin. ”Minä, minä, minä” paastossakin tehdään parannusta, mutta perusvirhe jää elämään ja parannuksen tarjoama paluu ei suuntaudu mihinkään. 

Lähdetään paaston aikana oikeaan kotiin. Palataan sinne, mihin meidät on liitetty ja minne kuulumme. Se suuri tukirakennelma sisältää Jumalan sanan, ortodoksisen uskon, pyhät ihmiset rukouksineen ja opetuksineen, ikonit ja sakramentit. Sama rakennelma kantaa itsessään kauneuden ja totuuden, jumalallisen valon ja ilon.

Paasto on sellaisen elämäntavan harjoittelua, jonka pitäisi olla vallitseva elämäntapamme. Siis nyt lopettakaamme lopultakin poukkoilu kirkollisen ja arkisen elämän välillä. Kristuksen kirkko, hänen ruumiinsa on se suuri tukirakennelma, joka lepää vain ja ainoastaan tuon ”arkisen” elämän päällä pyhittäen sen ja antaen sille Hengen, sisällön ja merkityksen.

 

Maanantai, Helmikuu 16, 2015

Mitä Lappiin kuuluu: paastoa!

Pohjoisessa Lapissakin on alkanut suuri paasto. Sovintosunnuntain liturgia oli Sodankylässä ja ehtoopalvelus Ivalossa. Katumuskanonia luetaan tällä viikolla Nellimissä, Sevettijärvellä ja Ivalossa - toki myös etelässä Rovaniemellä.

Moneen pyhäkköön jakautuvat suuren paaston palvelukset ajavat asiansa, koska paaston (triodion-) tekstit ovat niin tehokkaita, että jo yhteen palvelukseen osallistuminen avaa kirkon paasto-opetuksen oven. Tämä tietysti edellyttäen, että paaston palveluksia myös viikolla toimitetaan ja triodion-tekstejä lauletaan ja luetaan. Ei mikään lääkekään auta, jos sitä kaapissa pidetään. Tietysti on aina parempi, jos on mahdollisuus osallistua mahdollisimman moneen jumalanpalvelukseen paaston aikana ja myös osallistua katumuksen sakramenttiin.

Paasto on suurten linjojen remontin aikaa. Ruokapaasto on osa kokonaisuutta, johon kuuluu paljon enemmän. Nyt sopii jokaisen kirkon jäsenen, piispojen, pappien, kanttorien, kuorolaisten, tiistaiseuralaisten, luottamusnaisten jne. pohtia kokonaisuutta.

Jos paasto on vain ”minun hengellisyyteni” kohentelua, saattaa se pahimmillaan kääntyä itsekkääksi harjoitukseksi. Paasto on kuitenkin koko Jumalan kansan ponnistus kohti Jumalan valtakunnan mukaista elämää. Se on perustavaa laatua oleva paluu siihen joukkoon, mihin olemme kasteessa liittyneet. Tämä merkitsee papin kohdalla paluuta pappina, uhrin kantajana olemiseen, ei ainoastaan ostoslistan tarkkailua. Kanttori paneutuu hyväksi luodun, mutta langeenneen ja Kristuksessa lunastetun maailman täyttämiseen enkelten veisulla. Ja jokainen seurakuntalainen järjestää hiljaisen maanjäristyksen, joka palauttaa raiteiltaan luiskahtaneen elämän Jumalan valtakunnan linjalle. Ei paasto ole mitään papureseptien viilausta vaan valintaa elämän ja kuoleman, vapauden ja orjuuden väliltä. Se on uudelleen sitoutumista Jumalan valtakunnan kansalaisuuteen, kirkon elävään jäsenyyteen.

 

Paasto on kirkastumista. Lapissa moni käy näinä viikkoina jäällä hiihtelemässä tai kalastamassa. Inarin kunnassa on liki 10.000 järveä. Niitten jäällä kevätauringossa elelemme kirkkauden lapsina.

Keskiviikko, Helmikuu 11, 2015

Mitä sinne Lappiin kuuluu?

Otsikon mukaisen kysymyksen kuulen tämän tästä. Vastausta on aina yhtä väkinäistä tapailla. Kerron nyt kuitenkin jotakin ja sitten seuraavalla kerralla taas jotakin muuta.

Sain hiljattain köhän, kun matkustin Eskelisellä (=linja-autolla) Rovaniemeltä Ivaloon. Autossa kävi kova veto ja pysähtyessämme Sodankylässä pyysin kuljettajaa katsomaan ilmanvaihtoa. Hän kertoikin pian korjanneensa asian. Sodankylästä eteenpäin viima oli kaksinverroin voimakkaampi, joten siirryin toiseen paikkaan istumaan. Vuorokautta myöhemmin olin sairaana. Tänne kuuluu samaa kuin muuallekin – flunssaa on pitänyt.

Olimme hiljattain Sevettijärvellä. Perjantaina oli kolttien uuden luottamusmiehen siunaaminen tehtäväänsä. Hän on myös Sevettijärven kirkon isännöitsijä ja nimeltään Tanja Sanila. Valinnasta on valitettu, mutta Tanja hoitaa tehtävää nyt toistaiseksi. Siis luottamusmiehen tehtävää. Kirkonisännöitsijän valinnasta ei ole valitettu.

Sevettijärvellä liitettiin kirkkoon kaksi aikuista miestä. Se oli mielestäni hienoa ja rohkaisevaa. Muutama muukin kirkkoon liittyminen on vaiheessa täällä ihan pohjoisessa. Yhden suorittaa metropoliitta Elia paimenmatkallaan loppukuusta.

Äskettäin kävin tekemässä Ivalon kirkolla lumityöt. Siellä on uusi linko ja yritän ehtiä sillä ajelemaan  ennen staarostaa. Linkoa on mukava käyttää. Sitten lähdin kaverini J:n kanssa Inarijärvelle panemaan verkot veteen. Paasto lähenee ja siiat alkavat olla pakasteessa vähissä. Reissu ei onnistunut. Viikonlopun myrsky oli kinostanut lunta siten, että telkkusimme moottorikelkan kanssa yhdessä saaressa liki tunnin. Lunta oli napaan asti ja takaisin jäälle päästyämme päätimme olla oikaisematta yhdenkään saaren kautta. Sitten syttyi polttoaineen merkkivalo, vaikka tankin piti olla täynnä. Käännyimme takaisin, koska mahdollinen 10 km:n kahlaaminen rantaan auton luo ei tuntunut kumpaakaan kiinnostavan. Päättelimme, että joku ei ollut viitsinyt ajaa Raja-Jooseppiin Venäjän tankille vaan oli imuttanut bensaa J:n kelkasta. Toivottavasti oli vetäisssyt bensaa suuhunsakin, se varas.

Iltapuhteina päätin viedä roskapussit. Kalan perkkuutähteet tuoksuvat ikävästi lämpimässä jo parin päivän jälkeen. Meillä ei ole omaa jäteastiaa, vaan maksamme kunnalle molokkien käytöstä. Ne on sijoitettu kätevästi melkein takapihallemme, joten kävelymatkaa on vain 80 metriä. Sama myrsky oli kinostanut suurimman osan polusta muun hangen tasalle. Kaivoin lapiolla 70 cm syvän polun molokkien tykö ja sain kätevästi vietyä roskapussit perille.

 

 

Valoa on kaamoksen jälkeen jo ruhtinaallisesti. Nyt on pohjoisessa hyvä olla.

Torstai, Tammikuu 8, 2015

Teofanian jälkeinen sunnuntai, 11.1.2015

Kun Jeesus sai kuulla, että Johannes oli vangittu, hän siirtyi Galileaan. Nasaretiin hän ei enää jäänyt, vaan hän asettui Kapernaumiin, joka on järven rannalla Sebulonin ja Naftalin heimojen alueella. Näin tapahtui, jotta toteutuisi profeetta Jesajan sana:

– Sebulonin maa ja Naftalin maa, Meren tie, Jordanin takainen maa ja muukalaisten Galilea –  kansa, joka asui pimeydessä, näki suuren valon. Niille, jotka asuivat kuoleman varjon maassa, loisti kirkkaus. 

Tästä lähtien Jeesus julisti: “Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!”

Matt 4:12-17

Kasteensa jälkeen Kristus vetäytyi erämaahan, missä paholainen kiusasi häntä. Jumala oli Jordanilla ilmoittanut läsnäolostaan maailmassa ja pimeyden voimat säikähtivät. Ne janosivat pimeyttä eivätkä voineet kestää suurta valoa, joka päivän evankeliumin mukaan loistaa pimeydessä asuvalle kansalle - meille.

Nyt jumalallinen valo säteilee Galileassa, minne Jeesus on juuri saapunut, ja pian suuri valkeus leviää koko maailmaan. Tämä on se kirkkaus, jonka näemme ikonien sädekehässä, Jumalan valtakunnan illattoman päivän valo, luomaton valo. Kristus totinen valkeus, joka valaisee jokaisen ihmisen, tulee maailmaan (Joh 1,9).

Jeesus alkaa saarnata. Hänen ensimmäinen saarnansa on melkein kuin Johannes Kastajan, joka sanoi: ”Katukaa, taivasten valtakunta on tulossa”. Jeesus sanoo taivasten valtakunnan ”olevan käsillä”. Tästä lähtien Vapahtaja kulki kaikkialla saarnaten Valtakunnan evankeliumia (Matt. 4,23).

Missä Kristus on, siellä on Jumalan valtakunta – ja siellä on valo. Hänen ruumiinsa on Kirkko, jonka jäseninä meidät on kutsuttu valon lapsiksi. Kristuksen syntymän ja kasteen jälkeen seuraava suuri juhla onkin Herran temppeliintuominen, missä vanhus Simeon sanoo meidän lopultakin pääsevän rauhaan. Nyt olemme nähneet kirkkauden, joka on annettu uudelle Israelille,  Kristuksen kirkolle.

Vanhassa testamentissa Jumalan laki ja käskyt hahmottelivat Jumalan valtakunnan ääriviivat. Niinpä psalmi 119 julistaa rakkautta Jumalan käskyjä kohtaan. Se kertoo, kuinka käskyt – eli niiden taustalla häämöttävä Jumalan valtakunta – ovat ”minun iloni”(Ps.119,16) ja siksi ”tahdon tutkistella sinun lakisi ihmeitä” (Ps. 119,27). Ihminen rakastaa luonnostaan paratiisin kauneutta ja hänen sielunsa halajaa takaisin sinne. Syntiinlankeemuksen jälkeisessä pimeydessä hän kaipaa valoa aivan kuten kuivalla maalla oleva kala kaipaa vettä. Nyt tuo valo on lopulta tullut maailmaan. Jumalan valtakunta on käsillä, tässä aivan lähellä. Se ei ole aikojen lopussa sitten joskus tai jossakin muualla, kaukana eksoottisissa paikoissa, vaan juuri täällä tänään.

Entä sitten pimeyden ja valon raja? Jumalan valtakunnan keskeinen ominaisuus on totuus. Siitä keskusteltaessa päädytään helposti keskinäiseen ”ohi-puhumiseen”. Meiltä kysytään, mikä oikeus meillä on omistaa ainoa totuus ja eikö jokaisen oma totuus ole yhtä arvokas.

”Mikä on totuus?” Näin kysyi Pilatus Kristukselta, ehkä ivallisesti tai vain uteliaisuudesta. Mutta Vapahtaja vaikeni. Kuinka hän olisi voinutkaan selittää totuuden ihmiselle, joka ei usko totuuden olemassaoloon vaan ainoastaan tämän maailman järkeilyyn.

Kristus on totuus. Hänen valtakuntansa on totuuden valtakunta, joka tekee meidät vapaiksi. Jordanilta loistava jumalallinen valo osoittaa väärän vääräksi ja oikean oikeaksi. Kirkon jäseninä etsimme totuutta hakemalla yhä suurempaa yhteyttä Kristukseen. Rakkauden polttamina emme tuomitse yhtäkään heistä, jotka ovat erossa Kristuksesta ja totuudesta, mutta emme myöskään tahdo poiketa totuudesta, sillä se olisi samalla ero Kristuksesta.

Myös kirkon sisällä käydään välillä kiivasta vääntöä siitä, mikä on kirkolle parasta. Näin on aina ollut ja tulee olemaan. Hyvä niin, sillä hiljaisuus kielisi vain välinpitämättömyydestä ja kuolleesta kirkosta. Kirkon hallinnossa, suunnitelmissa ja päätöksissä tulee aina hakea totuutta, Jumalan valtakunnan kuvaa tähän aikaan ja tähän kirkkoon. Voi hyvin ajatella, että kirkkojärjestys ja muut säädöksemme ovat luostarisääntöjen tavoin taivaallisen valtakunnan hahmotelma. Ne näyttävät tämän maailman teksteiltä, mutta niiden perimmäinen tarkoitus on säilyttää kirkko rakkauden yhteisönä, joka toteuttaa Jumalan pelastussuunnitelmaa. Jokainen totuuteen sidottu päätös lisää valoa pimeyteen ja toivoa toivottomuuteen. Kirkkomme saa tänään (11.1.2015) uuden piispan Oulun hiippakuntaan. Häneltä odotamme Kristukseen sitoutunutta johtajuutta. Piispa varjelee hiippakuntaansa niin, että se säilyy rakkauden yhteisönä ja ankkuroituu aina vain totuuteen. Papisto ja kirkkokansa vastaa esipaimenen rakkauteen rakkaudella ja esirukouksiin esirukouksilla.

Eläkäämme siis valon lapsina, Kristukseen ja hänen totuuteensa kiinnittyneinä. Etsikäämme ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muu meille annetaan. Ja todellakin: jokaisessa liturgiassa olemme Jumalan valtakunnassa, koska eukaristiaa toimittaessamme ”ylennämme sydämemme Herran puoleen”. Leipä ja viini muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi vain Jumalan valtakunnassa,  missä meistä heikoista ja vajavaisista tulee pyhäin yhteys, valon lapsia ja totuuden kantajia, joille Kristus on kaikki kaikessa.

”Me näimme totisen valkeuden, otimme vastaan taivaallisen Hengen, löysimme totisen uskon…”

(Helluntain avuksihuutostikiira)

« Edelliset kirjoitukset Project-Id-Version: WordPress 1.3 POT-Creation-Date: PO-Revision-Date: 2005-02-20 09:13+0200 Last-Translator: Teuvo Väisänen Language-Team: Stedi MIME-Version: 1.0 Content-Type: text/plain; charset=utf-8 Content-Transfer-Encoding: 8bit X-Poedit-Language: Finnish X-Poedit-Country: FINLAND X-Poedit-SourceCharset: utf-8 Project-Id-Version: WordPress 1.3 POT-Creation-Date: PO-Revision-Date: 2005-02-20 09:13+0200 Last-Translator: Teuvo Väisänen Language-Team: Stedi MIME-Version: 1.0 Content-Type: text/plain; charset=utf-8 Content-Transfer-Encoding: 8bit X-Poedit-Language: Finnish X-Poedit-Country: FINLAND X-Poedit-SourceCharset: utf-8