Sunnuntai, Elokuu 29, 2010
Tyhjät sanat
En ole vähään aikaan kirjoittanut blogia, koska pelkään tyhjiä sanoja. Olen kuulevinani paljon sellaisia juuri kirkollisissa ympyröissä. Sanoja, joita toistetaan, koska se kuuluu asiaan, mutta samalla sanoja, jotka eivät ole tulleet puhujan/kirjoittajan omiksi.
Saako sitten opettaa sellaista, mihin itse ei yllä? Kyllä saa ja pitääkin, sillä meillä ei ole oikeutta pudottaa evankeliumin maksimalismia omalle tasollemme. Kysymys on enemmänkin tosissaan olemisesta niin, että lapsikin sen huomaa. Oikeasteen lapsi sen huomaakin, koska aikuinen on usein yhtä mielellään kuuntelevinaan kuin puhuja puhuvinaan. Ja juuri tämä “ollaan tekevinään” uhkaa meitä kaikkia. Se näyttää hyvältä, täyttää toimintakertomusten sivuja, vaientaa arvostelijat ja antaa aktiivisen kuvan ulospäin. Todellisuudessa moottorin huminasta ei ole hyötyä, jos kulkuneuvo ei liiku. Ihmiset vaihtuvat, mutta uusien, raikkaitten tuulten asemesta koemme sitkeästi paikallaan pysyvää muuttumattomuutta.
Jos emme puhu ja työskentele tosissaan, emme voi myöskään saa työstä tyydytystä. Sanan levittäminen tulee enemmän kuin iholle. Sana tulee meissä lihaksi ja me emme olekaan vain Kristuksen asialla vaan olemme kristuksia: me Hänessä ja Hän meissä. Siitä tulee sanan palo ja samalla uskottavuus. Joskus sanotaa, että jumalanpalvelukset elävät aina, vaikka niitä toimitettaisiin välillä aneemisestikin. Kyllä kirkossa kävijä senkin huomaa. Monet vaikenevat, koska on hengellisesti vähemmän vaativaa olla osahengellä läsnä toimituksissa, joita toimitetaan osahengellä.
Jumala rakastaa kaikkia, niin heikkoja kuin vahvoja; sammuneita ja palavia. Tähän hokemaan sisältyy kuitenkin vaara. Vaikka Jumala rakastaa kaikkia, pyhyydessä kasvavat vain ne, jotka itse tahtovat rakastaa Jumalaa. Innoton, osahenkinen, hädin tuskin kytevä on haudannut talenttinsa maahan. Hän on antanut periksi maalaisjärjelle, joka on kaiken uudistumisen este. Hän on ilmoittautunut niiden joukkoon, jotka vannovat ettei mikään muutu tai jos muuttuu, niin enintään sellaiseksi, kuin asiat ennen vanhaan olivat.
Pelkään siis tyhjiä sanoja. En halua pelätä niitä, jotka kohta kyselevät “mikä tuokin luulee olevansa”. En pelkää nimettömiä nettikirjoittelijoita, pappeja tai maallikoita, koska en enää lue heidän palstojaan. Pelkään sitä, että alan kirjoittaa tyhjiä sanoja.
isä Rauno Pietarinen