Torstai, Tammikuu 8, 2015

Teofanian jälkeinen sunnuntai, 11.1.2015

Kun Jeesus sai kuulla, että Johannes oli vangittu, hän siirtyi Galileaan. Nasaretiin hän ei enää jäänyt, vaan hän asettui Kapernaumiin, joka on järven rannalla Sebulonin ja Naftalin heimojen alueella. Näin tapahtui, jotta toteutuisi profeetta Jesajan sana:

– Sebulonin maa ja Naftalin maa, Meren tie, Jordanin takainen maa ja muukalaisten Galilea –  kansa, joka asui pimeydessä, näki suuren valon. Niille, jotka asuivat kuoleman varjon maassa, loisti kirkkaus. 

Tästä lähtien Jeesus julisti: “Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!”

Matt 4:12-17

Kasteensa jälkeen Kristus vetäytyi erämaahan, missä paholainen kiusasi häntä. Jumala oli Jordanilla ilmoittanut läsnäolostaan maailmassa ja pimeyden voimat säikähtivät. Ne janosivat pimeyttä eivätkä voineet kestää suurta valoa, joka päivän evankeliumin mukaan loistaa pimeydessä asuvalle kansalle - meille.

Nyt jumalallinen valo säteilee Galileassa, minne Jeesus on juuri saapunut, ja pian suuri valkeus leviää koko maailmaan. Tämä on se kirkkaus, jonka näemme ikonien sädekehässä, Jumalan valtakunnan illattoman päivän valo, luomaton valo. Kristus totinen valkeus, joka valaisee jokaisen ihmisen, tulee maailmaan (Joh 1,9).

Jeesus alkaa saarnata. Hänen ensimmäinen saarnansa on melkein kuin Johannes Kastajan, joka sanoi: ”Katukaa, taivasten valtakunta on tulossa”. Jeesus sanoo taivasten valtakunnan ”olevan käsillä”. Tästä lähtien Vapahtaja kulki kaikkialla saarnaten Valtakunnan evankeliumia (Matt. 4,23).

Missä Kristus on, siellä on Jumalan valtakunta – ja siellä on valo. Hänen ruumiinsa on Kirkko, jonka jäseninä meidät on kutsuttu valon lapsiksi. Kristuksen syntymän ja kasteen jälkeen seuraava suuri juhla onkin Herran temppeliintuominen, missä vanhus Simeon sanoo meidän lopultakin pääsevän rauhaan. Nyt olemme nähneet kirkkauden, joka on annettu uudelle Israelille,  Kristuksen kirkolle.

Vanhassa testamentissa Jumalan laki ja käskyt hahmottelivat Jumalan valtakunnan ääriviivat. Niinpä psalmi 119 julistaa rakkautta Jumalan käskyjä kohtaan. Se kertoo, kuinka käskyt – eli niiden taustalla häämöttävä Jumalan valtakunta – ovat ”minun iloni”(Ps.119,16) ja siksi ”tahdon tutkistella sinun lakisi ihmeitä” (Ps. 119,27). Ihminen rakastaa luonnostaan paratiisin kauneutta ja hänen sielunsa halajaa takaisin sinne. Syntiinlankeemuksen jälkeisessä pimeydessä hän kaipaa valoa aivan kuten kuivalla maalla oleva kala kaipaa vettä. Nyt tuo valo on lopulta tullut maailmaan. Jumalan valtakunta on käsillä, tässä aivan lähellä. Se ei ole aikojen lopussa sitten joskus tai jossakin muualla, kaukana eksoottisissa paikoissa, vaan juuri täällä tänään.

Entä sitten pimeyden ja valon raja? Jumalan valtakunnan keskeinen ominaisuus on totuus. Siitä keskusteltaessa päädytään helposti keskinäiseen ”ohi-puhumiseen”. Meiltä kysytään, mikä oikeus meillä on omistaa ainoa totuus ja eikö jokaisen oma totuus ole yhtä arvokas.

”Mikä on totuus?” Näin kysyi Pilatus Kristukselta, ehkä ivallisesti tai vain uteliaisuudesta. Mutta Vapahtaja vaikeni. Kuinka hän olisi voinutkaan selittää totuuden ihmiselle, joka ei usko totuuden olemassaoloon vaan ainoastaan tämän maailman järkeilyyn.

Kristus on totuus. Hänen valtakuntansa on totuuden valtakunta, joka tekee meidät vapaiksi. Jordanilta loistava jumalallinen valo osoittaa väärän vääräksi ja oikean oikeaksi. Kirkon jäseninä etsimme totuutta hakemalla yhä suurempaa yhteyttä Kristukseen. Rakkauden polttamina emme tuomitse yhtäkään heistä, jotka ovat erossa Kristuksesta ja totuudesta, mutta emme myöskään tahdo poiketa totuudesta, sillä se olisi samalla ero Kristuksesta.

Myös kirkon sisällä käydään välillä kiivasta vääntöä siitä, mikä on kirkolle parasta. Näin on aina ollut ja tulee olemaan. Hyvä niin, sillä hiljaisuus kielisi vain välinpitämättömyydestä ja kuolleesta kirkosta. Kirkon hallinnossa, suunnitelmissa ja päätöksissä tulee aina hakea totuutta, Jumalan valtakunnan kuvaa tähän aikaan ja tähän kirkkoon. Voi hyvin ajatella, että kirkkojärjestys ja muut säädöksemme ovat luostarisääntöjen tavoin taivaallisen valtakunnan hahmotelma. Ne näyttävät tämän maailman teksteiltä, mutta niiden perimmäinen tarkoitus on säilyttää kirkko rakkauden yhteisönä, joka toteuttaa Jumalan pelastussuunnitelmaa. Jokainen totuuteen sidottu päätös lisää valoa pimeyteen ja toivoa toivottomuuteen. Kirkkomme saa tänään (11.1.2015) uuden piispan Oulun hiippakuntaan. Häneltä odotamme Kristukseen sitoutunutta johtajuutta. Piispa varjelee hiippakuntaansa niin, että se säilyy rakkauden yhteisönä ja ankkuroituu aina vain totuuteen. Papisto ja kirkkokansa vastaa esipaimenen rakkauteen rakkaudella ja esirukouksiin esirukouksilla.

Eläkäämme siis valon lapsina, Kristukseen ja hänen totuuteensa kiinnittyneinä. Etsikäämme ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muu meille annetaan. Ja todellakin: jokaisessa liturgiassa olemme Jumalan valtakunnassa, koska eukaristiaa toimittaessamme ”ylennämme sydämemme Herran puoleen”. Leipä ja viini muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi vain Jumalan valtakunnassa,  missä meistä heikoista ja vajavaisista tulee pyhäin yhteys, valon lapsia ja totuuden kantajia, joille Kristus on kaikki kaikessa.

”Me näimme totisen valkeuden, otimme vastaan taivaallisen Hengen, löysimme totisen uskon…”

(Helluntain avuksihuutostikiira)

Tiistai, Syyskuu 9, 2014

Rukoilenko oikein?

 

Esirukous on tärkeä. Sitä pyydetään usein, jopa rutiininomaisesti. Harvoin kuitenkin mietimme, mitä toisen puolesta rukoileminen oikeastaan tarkoittaa.

Se tarkoittaa, että meillä on muistelukirja, jossa on muisteltavien elävien ja edesmenneitten nimet. Nimi paikallistaa rukouksen, koska kyse on jostakin nimenomaisesta, ainutkertaisesta ihmisestä. Emme siis normaalisti rukoile vaikkapa ”kaikkien sukulaisten puolesta”.

Tämä ei kuitenkaan ole tarpeeksi. Kun luemme muita rukouksia, kannamme muistamiamme ihmisiä silloinkin mukanamme. ”Taivaallinen Kuningas… tule ja asu meissä”; tai ”Isä meidän…” tai ” Armahda meitä, Herra, armahda meitä…”. Useimmat rukoukset ovatkin monikossa. Jos meillä ei ole esirukoiltavia, jää muukin rukoileminen vajanaiseksi. Silloin on kysyttävä: ketkä me? Vastaus ei jälleen ole epämääräinen ”kaikki läheiset”.

Tietenkään emme voi koko nimilistaa lukea kaikkien rukousten yhteydessä, eikä tarvitsekaan. Kuitenkin meillä on mielessämme koko se läheisten, kärsivien, sorrettujen joukko, joiden muistamisen olemme ottaneet tehtäväksemme. Jumalanpalvelusten ektenioissa muistetaan vesilläkulkijoita, matkustavia, sairaita, kärsiviä jne. Nämäkin rukoukset saavat siivet alleen, kun kirkossa rukoilijoilla on ikäänkuin ”varastossaan” nimet näihin eri ryhmiin kuuluville. Kirkossa kannettavat ja muualla lukemamme rukoukset avautuvat koko laajuuteensa vasta, kun rukouselämämme avautuu minä-keskeisestä pyytämisestä ja kiittämisestä laajempaan näkyvän ja näkymättömän kirkon sisältävään muistamiseen. Esiukoilijan kautta moni uskossaan heikko, unohdettu ja kauas erkaantunut pysyy kuitenkin Jumalan läheisyydessä. Kukaan ei pelastu yksin.

Kun sitten osallistumme pyhään ehtoolliseen, nousemme Taaborin vuorelle Jumalan kirkkauteen, emme mitenkään voi jättää rakkaudella muistamiamme alas laaksoon. Vaikka ehtoolliseen osallistuminen onkin henkilökohtainen asia, on siinä aina mukana vahva yhteisöllinen elementti. Kun esirukous koko laajuudessaan on toisten ihmisten tuomista Jumalan valtakuntaan, on ehtoollinen aivan erityisesti sitä. Esirukous ilman ehtoollisyhteyttä jää aina puolitiehen.

Perjantai, Elokuu 8, 2014

Uskontojen vaino

 

Opiskeluaikanani p. Vladimirin seminaarissa USA:ssa lauloimme päivittäin pyhän Vladimirin troparin, jonka loppuosa oli muutettu 1970-luvun tilanteeseen sopivaksi. Siinä pyydettiin ”pelasta Venäjän kärsivät kristityt”. Moni on jo unohtanut ahdingon, jossa Neuvostoliiton kristityt elivät. Erityisen vaikeaa oli 1980-luvulla, jolloin ikääntyneen Leonid Breznevin valtakoneisto suhtautui epäluuloisesti paitsi uskontoon, myös kaikkeen Neuvostoliiton ulkopuolella olevaan. Maa eli omassa suljetussa todellisuudessaan, ja valtion omistuksessa ja hallinnassa olevat tiedotusvälineet loivat kuvaa auvoisesta kotimaasta ja pahoista muista maista.

Myös ortodoksisen kirkon jäsenet saivat tuntea paineen. Kirkon johtoa pidettiin tiukassa komennossa ja kuuluisa 1970-luvun salainen raportti piispojen uskollisuudesta esivaltaa kohtaan määritteli heistä kolmanneksen uskollisiksi, kolmanneksen neutraaleiksi ja kolmanneksi neuvostojärjestelmän vastaisiksi. Tavallisia uskovia vainottiin salaisen poliisin ja mielisairaaloiden kautta. Virallisen valtio-opin vastustaminen nähtiin järjettömänä ja siten mielen häiriönä. Terveiden ihmisten odotettiin hyväksyvän Kremlin ilosanoma empimättä.

Papiston kohdalla tilanne oli toinen. Kirkon johdon edellytettiin puuttuvan pappien poliittisiin hairahduksiin. Kirkon tuli myös kartuttaa valtion rauhanrahastoja, joilla silloinen supervalta teki ”rauhantyötä” eri puolilla maailmaa. Evankeliumin totuutta julistavia pappeja siirrettiin kaupungeista pikkukyliin tai erotettiin pappeudesta kokonaan. Afganistanin sotaretkeä ei sopinut arvostella ja isänmaallisuuden nimissä piti vaieta ilmeisistäkin valheista, joita valtio esitti. Olihan Neuvostoliitolla ainoa todellinen ”demokratia”, jota länsimaiden ei sallittu pilata. Vihollisia nähtiin kaikkialla ja ulkomaanmatkan sijasta kansalle tarjottiin lomia Mustanmeren rannalla. Valuutan ei haluttu menevän ulkomaille, joten läntisiä elintarvikkeita ei kaupoista löytynyt.

Valtio painosti kirkkoa myös taloudellisesti. Kirkkorakennukset ja niiden irtaimisto kuuluivat valtiolle. Epämiellyttävä seurakunta saattoi menettää oikeuden tilojen käyttöön ja joutua siten suljetuksi. Kirkko vaikeni säilyttääkseen rakennukset ja saadakseen ehkä jonkun lisääkin. Kyllä siinä oppi varomaan sanojaan. Kirkon ja muun yhteiskunnan suhdetta ei käsitelty sen enempää saarnoissa kuin luennoissakaan.

Lännessä todellisuus kuitenkin tiedettiin. Kirkolliset piirit yrittivät helpottaa uskovien ahdinkoa pitämällä yllä yhteyksiä Neuvostoliitossa toimiviin kirkkoihin. Ulkomainen delegaatio pääsiäisyön palveluksessa hillitsi miliisin ja uniformuttomien häiritsijöiden toimintaa. Monet korkea-arvoiset kirkon johtajat myönsivät yksityisesti tilanteen vaikeuden, mutta kuittasivat julkisuudessa lännen vastalauseet neuvostovastaisena propagandana. Joka paikan aseena yleistynyt “neuvostovastaisuus” on sittemmin vaipunut unholaan, mutta samaan asemaan on nostettu “russofobia”, joka edeltäjänsä tavoin lopettaa keskustelun alkuunsa.

Miljoonien ihmisten rukoukset kohosivat päivästä toiseen anoen Venälälle vapautta ja uutta huomista. Nyt kun vapautta on kestänyt jo liki 25 vuotta, alkaa olla aika arvioida tilannetta uudelleen.

 

Torstai, Huhtikuu 3, 2014

Suuren paaston viides sunnuntai

Mark 10, 32-45

Usein sanomme, että suuri paasto vaihtuu Suureksi viikoksi Palmusunnuntaina, viikon kuluttua nyt vietettävästä Maria Egyptiläisen sunnuntaista. Kuitenkin suuri muutos on jo nyt edessä. Sen takia Jeesus ottaa opetuslapsensa - myös meidät - erilleen ja opettaa henkilökohtaisesti. Maria Egyptiläisen esimerkissä kirkko korostaa totaalisen muutoksen tärkeyttä. Päivän evankeliumissa Herra kiteyttää Jumalan valtakunnan ajattelua: joka tahtoo tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija; joka tahtoo ensimmäiseksi, olkoon kaikkien orja.

Jo ensimmäisen paastosunnuntain evankeliumissa Jeesus lupasi, että saamme nähdä taivaat avoimina ja Jumalan enkelit. Ristin sunnuntaina Hän sanoi, että joukossanne on ihmisiä, jotka eivät maista kuolemaa ennen kuin näkevät Jumalan valtakunnan tulevan kirkkaudessaan. Viime sunnuntain evankeliumi päättyi Jeesuksen ennustukseen, että ihmisen Poika nousee kuolleista kolmantena päivänä. Näissä kaikissa tapauksissa kasteeseen valmistautuville - ja meille - muistutetaan Jumalan valtakunnan todellisuudesta ja läheisyydestä. Ottaessaan meidät nyt sivuun ennen kärsimyksiään, Kristus taas alleviivaa Valtakuntansa erilaisuutta tämän maailmanajan suhteen. Ei siis tämän maailman, joka alkujaan on ollut hyvä ja hyvään pyrkivä, vaan lankeemuksen jälkeisen ajan suhteen. Ja Hänen vastauksensa on rakkaus. Se on palveleva, nöyrä rakkaus. Siitä ihmiset tuntevat meidät Hänen omikseen, että meillä on keskinäinen rakkaus; ei kaikkea hyväksyvä, mutta kaikkia rakastava. Tätä Dostojeski kuvasi suurinkvisiittori-kertomuksessaan, kun koko maailman rationaalisuuden esittänyt suurinkvisiittori jäi sanattomaksi Kristuksen vaieten suudeltua häntä ja poistuttua paikalta.

Aivan kohta paastossa alkaa erikoinen tapahtumasarja. Palvelusten tekstit kertovat Lasaruksen sairastuvan, Kristukselle kerrotaan asiasta ja Hän lähtee verkkaisesti kohti Betaniaa. Alkaa kuninkaallinen saatto, jossa Jumalan Poika tulee ystävänsä, ihmisen luo - kuolleen ystävän luo, ja itkee. 

Betaniassa Jeesus opastaa ystäviään sanoen, että Hän itse on ylösnousemus. Ylösnousemusta ei voi antaa kenellekään, koska Kristus on ylösnousemus ja meidllä on ylösnousemus vain Hänessä. 

Sitten tuo Suuri Saatto jatkuu Jerusalemiin hurraavien ihmisjoukkojen keskitse, edelleen Juudaksen petoksen kautta Herramme vangitsemiseen, kiduttamiseen ja kuulusteluun. Lopulta on tie ristille, huikea yksinäisyys ihmisten kaikotessa ja kuolema, joka muutti maailmassa kaiken.

Lauantai, Maaliskuu 29, 2014

Suuren paaston neljäs sunnuntai

Mark. 9, 17-31

Evankeliumin sairaassa pojassa oli mykkä henki, joka paiskasi pojan aina udelleen maahan. Isä toi poikansa opetuslasten ja sitten Jeesuksen luo. Toinen ihminen saattoi oman rakkaansa Jumalan eteen. Juuri näin esirukous toimii. Jälleen rakkaus ja sääli saivat jonkun hakemaan Jumalalta apua heikolle, mutta itselle niin rakkaalle läheiselle.

Syntiinlankeemuksen jälkeinen tila on ”mykkä henki”, joka painaa meitä maahan niin, ettemme kohoaisi kohti taivaan korkeutta. Henki panee meidät kieriskelemään maassa, itsesäälissä, jopa saastassa – ja niin kuolaamme milloin minkin asia perään. Tuli ja vesi ovat myös tuhon lähteet. Pahat henget lopulta pyrkivät tuohoamaan meidät, kuten näemme kertomuksesta Gerasan riivatusta. Siellä Herra karkotti pahat henget sikalaumaan, joka syöksyi jurkänteeltä veteen ja hukkui. Mutta tuli ja vesi eivät itsessään ole tuho. Ne on tarkoitettu pyhittymiseen. Kasteessa vesi kuolettaa vanhan ihmisen, joka vain kieriskelee maassa. Niin syntyy uusi, Jumalan kuvan mukainen ihminen. Tuli kuvaa Pyhän Hengen voimaa. Se on voima, joka heikot vahvistaa ja tekee puutteelliset täydellisiksi. Suuren paaston alkuperäinen kasteopetuksellinen luonne tulee jälleen näkyviin.

Taas kerran näemme, kuinka maailma suhtautuu uuteen ihmisyyteen. Ihmisten mielestä parannettu poika kuoli. Heille ihminen on ”kuollut”, jos hän ei mene muiden mukana, kieriskele maassa ja kuolaa kaiken mahdollisen perään. Ihminen vailla markkina-arvoa on maailmalle turhake, ikävä poikkeus, harmillinen todistus ihmisen korkeammasta kutsumuksesta.

Vapahtajan sanojen mukaan tätä lajia ei voi parantaa kuin rukouksella ja paastolla. Sillä tiellä olemme nyt. Vaikka meidät useimmat on jo tehty kirkon jäseniksi, on meidän joka vuosi suuressa paastossa käytävä tämä kurssi uudelleen. On aloitettava nousu kohti sitä korkeutta, johon kuulummekin. Apuna voimme käyttää pyhän Johannes Siinailaisen opetusta hengellisistä portaista. Tuota kirjaa on jo ammoin luettu luostareissa suuren paaston aikana ja siksi neljäs paaston sunnuntai on omistettu Johannes Siinailaiselle. Tänä vuonna hänen muistopäivänsäkin (30.3.) sattuu juuri samalle sunnuntaille. Näin sekä paastotriodionin, että kuukausiminean tekstit liittyvät pyhään Johannekseen. Minean katismatroparin mukaan:

Sinä pystytit selvästi hyveet nousuksi taivaaseen ja kohosit jumalisesti näkemisen suunnattomaan syvyyteen…

Minean teksti 30.3.

« Edelliset kirjoitukset Project-Id-Version: WordPress 1.3 POT-Creation-Date: PO-Revision-Date: 2005-02-20 09:13+0200 Last-Translator: Teuvo Väisänen Language-Team: Stedi MIME-Version: 1.0 Content-Type: text/plain; charset=utf-8 Content-Transfer-Encoding: 8bit X-Poedit-Language: Finnish X-Poedit-Country: FINLAND X-Poedit-SourceCharset: utf-8 Project-Id-Version: WordPress 1.3 POT-Creation-Date: PO-Revision-Date: 2005-02-20 09:13+0200 Last-Translator: Teuvo Väisänen Language-Team: Stedi MIME-Version: 1.0 Content-Type: text/plain; charset=utf-8 Content-Transfer-Encoding: 8bit X-Poedit-Language: Finnish X-Poedit-Country: FINLAND X-Poedit-SourceCharset: utf-8