piian loki

Olen jo pitkään halunnut kysyä vantaalaiselta teologian maisterilta ja uskonnon opettajalta Marita Sjöbergiltä, mitä hän käytännössä tarkoitti Aamun Koitossa 17/2007 olleessa takasivun kolumnissaan otsikolla Kuka määrää kaapin paikan?

Kirjoitus oli ajatuksia herättävä, mutta seuraavaa lausetta en ymmärtänyt:

”Tasapainottuisiko tilanne, jos me suomalaiset naiset luopuisimme jo saavutetuista eduista parisuhteemme onnellisuuden vuoksi?”

Tasa-arvon saavutettuna etuna pidän sitä, että esimerkiksi jaamme kotityöt tasan aviopuolisoiden kesken ja että minullakin olisi mahdollisuus olla kodin ulkopuolisissa töissä, jos niin haluaisin.

Itse olen niin onnellisessa asemassa, että työskentelen pääosin kotona eikä pikku koululaisteni tarvitse olla järjestetyssä iltapäivähoidossa ihan joka päivä.

En vain ymmärrä, miksei täällä kotona voisi vallan hyvin olla mies. Vinkkinä kerron, että esimerkiksi kuopiolaisen runoilijan ja sarjakuvapiirtäjän Jyrki Heikkisen kotona näin onkin.

Enkä myöskään usko, että aviopuolisoni olisi sen onnellisempi, jos nyt pesuhuoneellisen pyykkiä pestyäni myös ripustaisin pyykit kuivumaan tai nöyrästi katseeni maahan luoden poimisin omenankannat pöydän kulmalta, mihin taannoin viittasi Jaakko Heinimäki Anna-lehden haastattelussaan. Heinimäki pohti lehdessä mieheyttä sekä naiseutta. - Ja tunnusti loppujen lopuksi olevansa naisten hemmottelema.

Meillä on perheessä selkeä työnjako, joka tarkoittaa sitä, että myös mies osallistuu kotitöihin ilman, että minä vaimona alkaisin halveksia miestäni ”tissien kasvattamisesta”. Olen lisäksi mieheni rinnalla perheyrityksessämme ja valmis tarttumaan vuolurautaan kaadetun puun äärellä.

Pari kertaa sitä olen nielaissut todella tyhjää lukiessani ortodoksisia kirjoituksia naiseudesta tai naisen asemasta. Tuntuu siltä kuin feministi Susan Faludin vuonna 1994 ennustama Takaisku – julistamaton sota naisia vastaan olisi saavuttanut lopulta Suomen ortodoksisen kirkonkin.

Mitä ihmeen kummallista, pelottavaa tai kamalaa on feminismissä tai feministiteologiassa?

Olenko ymmärtänyt feministiteologian täysin väärin, kun tajuan sen uudenlaiseksi näkökulmaksi esimerkiksi lähestyä Raamattua?

Itseäni esimerkiksi suuresti elähdyttää evankeliumin kohta, jossa Jumalansynnyttäjä Maria Jeesuslasta odottaessaan kääntyi Johannes Kastajan äidin Elisabetin puoleen. Tästä en ole kuullut miesteologien suurestikaan elämöineen.

Itse kaipaan rippi-isän sijaan rippiäitiä, jonka kanssa voisin paremmin jakaa esimerkiksi kuukautiset ja ehtoollinen –problematiikan. En taatusti kiusaa omaa rippi-isääni keltarauhashormonihäiriöilläni.

Samalla naurattaa, kun muistelen jonkin aikaa sitten ollutta ortodoksi.netin keskustelupalstalla käytyä vääntöä naiseudesta. Siellä muuan teräväsanainen nuori naisihminen muistaakseni kirjoitti, että naisten välinen yhteys ei ole mitään mystistä kurkkunaamioreseptien vaihtamista tai muita noitamenoja.

Väliin oululainen aktiivikeskustelija Reijo Kinnunen kummasteli naisten välistä yhteyttä, joka näkyy kirkossa muun muassa siinä, että seurakunnan naiset kristottavat toisiaan.

Tässä sanon sinulle hyvä Reijo K, olet minua tuntuvasti nuorempi, sen olen ymmärtänyt, että jos minä vaihdevuosiviiksissäni ja kymmenen kilon ylipainossani lähestyisin ehtoollisen jälkeen sinua kristottamismielessä, voisi olla, että pinkoisit hyvin nopeasti kirkon ovesta karkuun.