Vihainen puhuu nyt ahneudesta

Vatikaani on kuulemma pannut uusiksi kuolemansynnit. Hyvä juttu, vaikka oikeastaan, miksi uusia mitään niin hyvää ja käyttökelpoista kuin vanhat kunnon synnit?

Veikkaisin, että geenimanipulaation taustalla on ahneus, ympäristönriiston taustalla on ahneus, yltiömäisten rikkauksien keräämisen taustalla on ahneus, pörssikeinottelun taustalla on ahneus, köyhyyden aiheuttamisen sekä ihmisten perusoikeuksien rikkomisen taustalla on ahneus.

Siis mitä?

Syntejä on seitsemän. Alkuperäiseen listaan kuuluvat ahneuden lisäksi ylpeys, kateus, viha, laiskuus, kohtuuttomuus ja himo.

Voimme varmaan nyt uskaltautua sanomaan ääneen, että koska elämme nyt porvarillisen hegemonian aikoja, jolloin uusliberalismin erilaisista mantroista on tullut miltei Jumalan sanaan verrattavissa oleva totuus, on ahneus aikamme päävitsaus. Wikipedianhan mukaan Danten jumalaisessa näytelmässä ahneutta pidettiin etupäässä porvariston vaivana.

Ortodoksinen tietokirjailija Ari Ojapelto puuttuu Suomen valtiokirkkojen hampaattomuuteen ajan pääsynnin edessä (Kansan Uutisten Viikkolehti pe 30.5.08). Ojapelto kysyy, miksi esimerkiksi arkkipiispa Jukka Paarma ja metropoliitta Ambrosius ovat olleet aivan hiljaa, kun pääomasijoittajat ovat lahdanneet terveitä yrityksiä, puhdistaneet ne varallisuudesta, pumpanneet yhtiön täyteen velkaa, pilkkoneet sen ja myyneet markkinaosuuden ja asiakassuhteet jollekin monikansalliselle yritykselle.

Ojapellon kysymys on hyvä. Toivottavasti siihen joku vastaa.

Eihän tässä ole kulunut kuin jokunen vuosi, kun luterilaisen kirkon piispat ottivat kantaa hyvinvointivaltion puolesta. Veto oli rohkea – semminkin kun Turun Sanomissa ilmestyi kohta turkulaisen taloustieteilijän Matti Virenin vastaveto otsikolla: ”Piispoilla Vasemmistoliiton talousohjelma.”

Nyt vain kaikki yhdessä potkimaan ortodoksista tietokirjailija Ari Ojapeltoa siitä, että vetäisi kipeät ja aiheelliset kysymykset esiin vasemmistolaisessa lehdessä. Sillä lailla saadaan taas keskustelu sivuraiteille.

Antakaas, kun annan teille lisää aseita kirkossa käytävän köyhyyskeskustelun torppaamiseksi. Asiasta ei saa puhua, sillä asiasta on nyt puhuttu vasemmistossa. Asiasta ei saa puhua, sillä se viittaa yhteiskunnan vaikeisiin vuosiin 1960- ja 70-lukuun, jolloin kuulemma kaikki ylipolitisoitui. Asiasta ei saa puhua, sillä köyhyydestä puhuja varmasti haluaa suorastaan demonista tai ainakin tasapäistävää Neuvostoliittoa takaisin.

Asiasta ei saa puhua, sillä asiasta ei saa puhua.

2 kommenttia >> “ Vihainen puhuu nyt ahneudesta ”

  1. Paulina G. Kirjoittaa:

    Voisin _kuvitella_ muutamia syitä, miksi köyhyydestä ei puhuta. Siis: nämä ovat OMIA käsityksiäni, miksi asiasta ei puhuta - oikaiskoot ne, jotka paremmin tietävät.

    Evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat vakiintuneita, yhteiskunnan sisällä vaikuttavia organisaatioita ja niiden johtavat henkilöt saattavat itse olla mukana suuryritysten hallituksissa, tai muuten vain pääomapiireissä. Tietysti se vaikuttaa - olisi mieletöntä (ts. ristiriitaista) olla moittimassa sellaista politiikkaa, jota itse ollaan mukana tekemässä..? Voi silti olla, että asia on näille “kirkkoruhtinaille” kipeä - en tahdo heitä alkaa viskoa kivillä - ehkä he eivät haluaisi yritysten menettelevän näin, mutta painostuksen ja ylivoiman edessä antavat perään?

    Toinen syy saattaa olla aito halu keskittyä hengelliseen. Sosiaaliset ongelmat täällä Ajassa ovat vakavia, mutta voihan olla, että ajatellaan niiden olevan vähemmän tärkeitä kuin sielun asiat, Ikuisuusasiat. Mikään kirkkohan ei voi tuoda taloudellista oikeudenmukaisuutta maan päälle, se voi vain yrittää puhua oikeudenmukaiseMMAN arvomaailman puolesta, rehellisyydestä, armeliaisuudesta et cetera. Asioiden politisoitumista voidaan pelätä, koska pitäisihän kirkon tietysti olla puoluepolitiikan ynnä muun ylä- ja ulkopuolella.

    Ehkä ihmiset yksilötasolla pohtivat paljonkin köyhyyttä ja muita ongelmia, mutta julkilausumiksi asti ne pohdinnat eivät muotoudu. Onneksi me yksilöinä voimme tietysti tehdä paljonkin esimerkiksi hyväntekeväisyyttä erilaisissa järjestöissä. Nämä ovat vaikeita asioita.

  2. Liisu Kirjoittaa:

    Onko jokin oire ajastamme tämäkin, että ahneutta ja köyhyyttä käsittelevään artikkeliin on tullut vain yksi kommentti?

    Käsittääkseni kristinusko (ortodoksinen ainakin) antaa selkeän - ja aikamme henkeen nähden ankarankin - ohjeen omistamiseen: ei yli sen mikä on kohtuullista ja tarpeellista elämää varten. Tämän mukaan me lähes kaikki elämme väärin samaan aikaan, kun puoli maailmaa näkee nälkää ja täällä Suomessakin on tuhansia perheitä, joilla ei ole varaa vaatimattomaankaan “kohtuuteen”.

    Tiedän että tämä kuulostaa naiivilta ja yksioikoiselta, mutta tämä on pelottavan totta: jos kristittyinä itseään pitävät ihmiset (kaikki me) eläisimme Kristuksen ja pyhien isien opetuksen mukaan, niin moni asia olisi toisin… Ja jos muistaisimme, että kenelle on paljon annettu, siltä vaaditaan myös paljon… Jos muistaisimme, että rikkaus ja menestys ovat Jumalan lahjaa ja armoa. Entä jos olisit syntynyt toiseen perheeseen, toiseen paikkaan, toisiin olosuhteisiin… - et ehkä olisi lainkaan siinä asemassa kuin nyt. Ajattellaan sitä ja muistetaan, että olemme saaneet kaiken Jumalan armosta!

    Jos edes joskus pienen hetken ajan jokainen meistä muistaisi, että joudumme kerran vastaamaan Luojallemme kaikesta siitä hyvästä mitä olemme saaneet, niin ehkä jokainen meistä tekisi silloin tällöin edes jonkin pienen teon jakaakseen hyvää eteenpäin…

Jätä kommenttisi