Feministi ja ortodoksi – vai ortodoksifeministi, sula mahdottomuusko?
Olen jo pitkään halunnut kysyä vantaalaiselta teologian maisterilta ja uskonnon opettajalta Marita Sjöbergiltä, mitä hän käytännössä tarkoitti Aamun Koitossa 17/2007 olleessa takasivun kolumnissaan otsikolla Kuka määrää kaapin paikan?
Kirjoitus oli ajatuksia herättävä, mutta seuraavaa lausetta en ymmärtänyt:
”Tasapainottuisiko tilanne, jos me suomalaiset naiset luopuisimme jo saavutetuista eduista parisuhteemme onnellisuuden vuoksi?”
Tasa-arvon saavutettuna etuna pidän sitä, että esimerkiksi jaamme kotityöt tasan aviopuolisoiden kesken ja että minullakin olisi mahdollisuus olla kodin ulkopuolisissa töissä, jos niin haluaisin.
Itse olen niin onnellisessa asemassa, että työskentelen pääosin kotona eikä pikku koululaisteni tarvitse olla järjestetyssä iltapäivähoidossa ihan joka päivä.
En vain ymmärrä, miksei täällä kotona voisi vallan hyvin olla mies. Vinkkinä kerron, että esimerkiksi kuopiolaisen runoilijan ja sarjakuvapiirtäjän Jyrki Heikkisen kotona näin onkin.
Enkä myöskään usko, että aviopuolisoni olisi sen onnellisempi, jos nyt pesuhuoneellisen pyykkiä pestyäni myös ripustaisin pyykit kuivumaan tai nöyrästi katseeni maahan luoden poimisin omenankannat pöydän kulmalta, mihin taannoin viittasi Jaakko Heinimäki Anna-lehden haastattelussaan. Heinimäki pohti lehdessä mieheyttä sekä naiseutta. - Ja tunnusti loppujen lopuksi olevansa naisten hemmottelema.
Meillä on perheessä selkeä työnjako, joka tarkoittaa sitä, että myös mies osallistuu kotitöihin ilman, että minä vaimona alkaisin halveksia miestäni ”tissien kasvattamisesta”. Olen lisäksi mieheni rinnalla perheyrityksessämme ja valmis tarttumaan vuolurautaan kaadetun puun äärellä.
Pari kertaa sitä olen nielaissut todella tyhjää lukiessani ortodoksisia kirjoituksia naiseudesta tai naisen asemasta. Tuntuu siltä kuin feministi Susan Faludin vuonna 1994 ennustama Takaisku – julistamaton sota naisia vastaan olisi saavuttanut lopulta Suomen ortodoksisen kirkonkin.
Mitä ihmeen kummallista, pelottavaa tai kamalaa on feminismissä tai feministiteologiassa?
Olenko ymmärtänyt feministiteologian täysin väärin, kun tajuan sen uudenlaiseksi näkökulmaksi esimerkiksi lähestyä Raamattua?
Itseäni esimerkiksi suuresti elähdyttää evankeliumin kohta, jossa Jumalansynnyttäjä Maria Jeesuslasta odottaessaan kääntyi Johannes Kastajan äidin Elisabetin puoleen. Tästä en ole kuullut miesteologien suurestikaan elämöineen.
Itse kaipaan rippi-isän sijaan rippiäitiä, jonka kanssa voisin paremmin jakaa esimerkiksi kuukautiset ja ehtoollinen –problematiikan. En taatusti kiusaa omaa rippi-isääni keltarauhashormonihäiriöilläni.
Samalla naurattaa, kun muistelen jonkin aikaa sitten ollutta ortodoksi.netin keskustelupalstalla käytyä vääntöä naiseudesta. Siellä muuan teräväsanainen nuori naisihminen muistaakseni kirjoitti, että naisten välinen yhteys ei ole mitään mystistä kurkkunaamioreseptien vaihtamista tai muita noitamenoja.
Väliin oululainen aktiivikeskustelija Reijo Kinnunen kummasteli naisten välistä yhteyttä, joka näkyy kirkossa muun muassa siinä, että seurakunnan naiset kristottavat toisiaan.
Tässä sanon sinulle hyvä Reijo K, olet minua tuntuvasti nuorempi, sen olen ymmärtänyt, että jos minä vaihdevuosiviiksissäni ja kymmenen kilon ylipainossani lähestyisin ehtoollisen jälkeen sinua kristottamismielessä, voisi olla, että pinkoisit hyvin nopeasti kirkon ovesta karkuun.
Lauantai, Huhtikuu 19, 2008 klo 12:41
Kristottamisesta vain: Kuulema joissain kirkoissa vanhemmat miehet ovat ylen innokkaita kristottamaan nuoria naisia - kysymättä lupaa.
Henk.koht.en pidä siitä, että iso joukko kristottajia alkaa hääriä heti ehtoollisen jälkeen niin että kiitoslauluihin ja teksteihin keskittyminen on mahdotonta. Varmaan vaikutankin tylyltä…
Lauantai, Huhtikuu 19, 2008 klo 14:10
Äläs nyt Piia! Voisi se olla toisinkin päin. Minulla on nyt sellainen parta että monet katsovat minua kuin maantierosvoa ;)))
Lauantai, Huhtikuu 19, 2008 klo 17:49
Tässä oli paljon asiaa. Kyllä minusta sukupuolten on oltava tasa-arvoisia, vaikka erilaisia olisivatkin. Onhan - ja olihan - kristinuskokin pohjimmiltaan tasa-arvon uskontoa siinä mielessä, ettei ole herraa eikä orjaa, ei miestä eikä naista.. jne..
Noista hormonihommeleista: tietysti jos asiat olisivat niin ihanteellisesti, että naisilla olisi ortodoksiset kummitädit ja miehillä mieskummit, niin ehkä heiltä voisi kysyä näistä intiimeistä asioista? Mutta useinhan näin ei ole, tai kummi itsekin voi olla asiaa tuntematon etenkin kun elämme näitä maallistuneita aikoja.
Lauantai, Huhtikuu 19, 2008 klo 20:15
Itse kaipaan rippi-isän sijaan rippiäitiä, jonka kanssa voisin paremmin jakaa esimerkiksi kuukautiset ja ehtoollinen –problematiikan. En taatusti kiusaa omaa rippi-isääni keltarauhashormonihäiriöilläni.
en missään muodossa halua `rippiäitiä` ajatuskin on kammottava. kyllä ystävättärien kanssa tulee ne naiselliset ongelmat puitua perinpohjaisesti ja kynekologilla ne loput. mitä ihmettä keltarauhashormonin tasapaino ongelmat rippi- isälle kuuluvat?
Lauantai, Huhtikuu 19, 2008 klo 21:32
Tässä ei nyt kannata unohtaa sitäkään hengellistä aarretta mikä luostareissa on. Luostareista on aina haettu apua ja neuvoa, ja niin tulisi tehdä nykyäänkin. Myös nunnat voivat auttaa hengellisen elämän ongelmissa. He eivät tietenkään ole “rippiäitejä” - he eivät voi toimittaa katumuksen mysteeriota - mutta he voivat olla hengellisiä ohjaajia ja neuvojia ja kuunnella sekä neuvoa ongelmissa. Jos nainen ei koe muualta löytävänsä luontevaa kuuntelijaa tai neuvojaa niin nunnaluostarista sellainen löytyy. Uskon että nunnilla on vaitiolovelvollisuuskin - Jumalan edessä.
Lauantai, Huhtikuu 19, 2008 klo 22:13
Hyvä ajatus Reijolta tuo - en tullut ajatelleeksi luostaria tämän ongelman ratkaisuna!
Sietää panna korvan taakse tämä neuvo.
Niin tuosta rippi-äidistä: minä käsitin asian niin, että Pia ei niinkään kai tarkoittanut varsinaista katumuksen mysteeriota toimittavaa rippi-”äitiä”, vaan ihan sellaista toista naista vain, jonka kanssa puhua naisen biologiasta & sen vaikutuksesta ortodoksiseen uskonelämään. Korjatkoon Pia jos käsitin väärin, näin olin ymmärtäväni kuitenkin.
Sunnuntai, Huhtikuu 20, 2008 klo 6:13
Millä lailla selibaattiin sitoutuneet, omassa yhteisössään elävät, ehkä jo kauan eläneet, osaisivat neuvoa perheen äitiä, työelämän kurimuksessa kamppailevaa, tai pienellä eläkkeellä sinnittelevää naista?
Ei mielestäni tule ihannoida luostariväkeä, ei heillä ole sen kummempia eväitä kuin maailmassa kirkon elämää elävillä tai siinä kilvoittelevilla. Luostarit ovat myös aika kaukana.
Sunnuntai, Huhtikuu 20, 2008 klo 9:55
Liisa: Valamon vanhuksen kirjeet ovat ainakin minusta hyviä neuvoja maailmassa eläville, vaikka neuvoja on itse luostarissa elänyt pitkään.
Sunnuntai, Huhtikuu 20, 2008 klo 10:11
Kyllä kyllä, mutta tuo kirja on valikoima runsaasta aineistosta. Totta kai myös luostariväestä voi olla apua, mutta ei pidä kuitenkaan joidenkin yksittäisten, armoitettujen perusteella ihannoida tai nostaa jalustalle luostariväkeä. Luulen, etteivät luostarien kilvoittelijat itsekään siitä pidä, eikä se ole hengelliseksi hyödyksi kenellekään.
Näin ajattelen.
Sunnuntai, Huhtikuu 20, 2008 klo 13:17
No, tässä keskustelussa ei ainakaan minun mielestäni ole kukaan nostanut jalustalle/ihannoinut oikeastaan ketään tai mitään.
Maanantai, Huhtikuu 21, 2008 klo 13:16
Tuo oli vain ehdotus. Kenenkään ei tarvitse kääntyä luostariväen puoleen. Mutta jostain syystä näin tehtiin ennen ja tehdään vieläkin vanhoissa ortodoksisissa maissa. Kyllä luostarieläjillä on kuitenkin jotain annettavaa myös maailman ihmisille: hengellisyys. Se on sama luostarissa ja maailmassa. Maailmassa se vaan unohtuu ja katoaa hengellisestä näköpiiristä ja siksi me tarvitsemme muistutusta.
Maanantai, Huhtikuu 21, 2008 klo 13:28
Kiitoksia kommenteista!
Nyt vähän hajanaisessa järjestyksessä kommentoin. Marja P, jos nyt olen oikein ymmärtänyt, että koska kanonien mukaan nainen ei voisi periaatteessa osallistua ehtoolliselle kuukautisten aikaan, olisi asiasta syytä jutella rippi-isän kanssa. Jossain seurakunnassa oli käynyt niin, että eräältä usein ehtoollisella käyneeltä naisimmeiseltä oli kysytty, eikö tällä ole kuukautisia ollenkaan, kun niin usein voi ehdoollisella käydä.
Itselläni on kirjahyllyssä Valamon vanhuksen kirjeet. Olen ne lukenut yli kymmen vuotta sitten, joten nyt lienee kertauksen paikka. Kiitos muistutuksesta.
Pauliina, eijuuvaarinhousut. Tarkoitan, että jotenkin mieluummin keskustelisin naisena olemisen arjen ongelmista hengellisestä näkökulmasta jonkin hengelliseen puoleen sekä arjen ongelmiin vihkiytyneen naispuolisen sielunhoitajan kanssa. Tottahan tiedän, että katumuksen sakramentin voi toimittaa vain pappi - siis mies.
Reijo K, senkin maantierosvo, nyt löytyi yhteistä kanssasi! Voisimme vertailla eri parranhoitotekniikoita:)
Ja sitten tämä äiti lähtee hakemaan pyörätuolissa olevaa esikoistani iltapäivähoidosta. Tänään piti kasaamani kahden firman tilit kirjanpitäjälle, mutta ennättäähän sen tehdä huomennakin, vaikka esikoisella ei huomenna ole iltapäivähoitopäivä….
Maanantai, Huhtikuu 21, 2008 klo 14:24
Luostarikutsumuksessa ja kutsumuksessa elää perheenäitinä (työssäkäyvänäkin) on paljonkin yhteistä: kutsumus elää hengellistä elämää rakkaudessa ja palvellen. Luostarikutsumuksen saaneita ei tarvitse eikä pidä nostaa jalustalle, mutta heillä voi olla annettavaa, jonka voi soveltaa suoraan perheenäidin elämään, esimerkkinä vaikka äiti Kristodulin kirjoittamat kirjat ja hänen opetuksensa Jumalanäidistä, jota minulla oli tilaisuus kuulla “livenä” viime lauantaina.
Maanantai, Huhtikuu 21, 2008 klo 14:38
Totta ihmeessä luostariväellä voi olla annettavaa yhdelle sun toiselle. (Kamalan vaikea sanoa asioita niin yksiselitteisesti, ettei lausuma kuulostaisi joko-tai). Siis: ajattelen, että myöskään luostariväeltä ei voi odottaa mitä tahansa valmiuksia ratkoa mitä tahansa asioita. Joillakin ilmeisesti on sellainen armolahja, mutta ei kenellä tahansa luostarissa(kaan).
Oman kokemukseni mukaan he itse eivät niin ajattelekaan.
Olen oppinut varovaiseksi, siinä kaikki.
Maanantai, Huhtikuu 21, 2008 klo 18:46
Mielestäni nainen ei ole saastainen kuukautisten aikana, eikä näin ole ajatelleet myöskään kukaan niistä papeista, jotka ovat asiaa kommentoineet. Nämä ovat vanhatestamentillisia tarpeettomia puhtaussääntöjä, samoin kuin se, että nainen olisi synnytettyään saastainen. Itse en kaipaa rippiäitejä, onneksi on ortodoksinaisia joiden kanssa on voinut vaihtaa ajatuksia naiseudesta nimenomaan ortodoksisesta näkökulmasta, seurakunnan jäsenenä. Hormoneista voin keskustella kaikenlaisten naisten kanssa, ei vaan ortodoksien…(-: Mieluiten viisaan naisgynegologin kanssa.
Tiistai, Huhtikuu 22, 2008 klo 10:17
Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita. Jos nainen esim. käy töissä ja siellä on rakentavia ihmissuhteita ja voi jakaa naiseuteen, työhön ja äitiyteen liittyviä asioita toisten naisten kanssa, niin kirkosta ja seurakunnasta tai vaikka luostareista odottaa sitten ehkä eniten juuri hengellistä antia - näin on itseni kohdalla, mutta ymmärrän että on muunkinlaisia elämäntilanteita.
Sunnuntai, Huhtikuu 27, 2008 klo 19:18
kirjoitettua:
“”Tasapainottuisiko tilanne, jos me suomalaiset naiset luopuisimme jo saavutetuista eduista parisuhteemme onnellisuuden vuoksi?”
Tasa-arvon saavutettuna etuna pidän sitä, että esimerkiksi jaamme kotityöt tasan aviopuolisoiden kesken ja että minullakin olisi mahdollisuus olla kodin ulkopuolisissa töissä, jos niin haluaisin.”
Minäkin ihmettelen tätä lausetta.
Jos suhde on onneton siksi että, kotityöt menevät tasan (??), niin olisikos se onnellisempi kun nainen tekisi siitä suurimman osan tai kaikki? Olisitkos sinä, nainen, onnellisempi tällöin?
Lauantai, Kesäkuu 28, 2008 klo 17:31
Kiitos omapäisestä tervejärkisestä kirjoituksesta. Kun sinua lukee, tulee taas mieleen, että voisi sitä sittenkin seurakuntaa vaihtaa.