Köyhät ovat epämiellyttäviä
Hetkisen jo luulin, että liu´umme kivutta ahneudeksi kovettuneesta postmodernismista transmoderniin yhteisöllisyyteen ja välittämiseen.
Mutta sitten heräsinkin unesta, jossa näin vehmaita pohjoiskarjalaisia kunnaita ja turvallisissa oloissa eläviä ihmisiä, kun luin ihmisoikeusjuristin köyhyyskirjoituksen savolaisesta maakuntalehdestä.
Keskiluokkainen juristi kuvailee kirjoituksessaan todennäköisesti olemattomassa avohoidossa olevaa mielenterveyspotilasta ja päättää kuvauksensa lauseeseen: ”Hän on sanalla sanoen epämiellyttävä.”
Pahoitin lauseesta mieleni. Todella pahoitin, sillä minä olen se haiseva, lihava, nuhjuinen pullonkerääjä, joka sepalus auki unohtuneena käy haisemassa keskiluokkaisen asuinalueen lasinkeräyspisteessä.
Minä olen myös se hampaaton heroinisti, jolle sinä, kuukausipalkkainen velkaneuvoja, alentuvasti sanot, että päästäkseen velkaneuvontaan pitäisi olla myös motiivia. Sanoit niin, minua näkemättä.
Minä olen se laman murskaama työtoverisi, jota katsot säälivästi, kun jälleen aloitan uuden pätkätyön työyhteisössäsi.
Minä olen se afrikkalainen nainen, jonka kasvoissa on veitsen viilto. Tulen kirkkoosi etsimään suojaa ulkomaalaisviraston karkotuspäätökseltä.
Minä olen se vakavasta masennuksesta kärsivä akateemisesti koulutettu nainen, joka valmistuin ammattiin juuri, kun Suomi meni kiinni. Minä haen sinulta toimeentulotukea ja sinä epäät sen minulta sen vuoksi, että olen saanut sata euroa veronpalautuksia, joilla maksoin velkani hyväsydämisille ihmisille. He lainasivat minulle rahaa silloin, kun minulla ei ollut edes, mitä syödä.
Minä olen se epäonnistunut yrittäjä, joka kerää puolison tupakkarahoista senttejä, jotta voisi maksaa terveyskeskusmaksun. Meillä on perheessämme riippuvuus ja himo ja sinä hätistelet meitä pois jälkiviinipöydästä.
Minä olen se Keski-Euroopasta tullut organisoitu kerjäläinen, joka synnyttää lapsensa sinun temppelisi portaille, kun sinä purjehdit ohitseni Jumalanpalvelukseen ja jolle sinä sanot: “Pane rahaa säästöön toimeentulotuestasi.”
Terveisiä uudesta alaluokasta
Torstai, Helmikuu 28, 2008 klo 13:25
“Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti. Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa.” (Luuk. 19-21)
Tätä me ihmiset olemme jo kaksituhatta vuotta lukeneet ja lukeneet. Ja vieläkin pitää Lasaruksen maata kurjuudessaan! Onko rikas mies ja rikas nainen heränneet näkemään Lasaruksen?
Torstai, Helmikuu 28, 2008 klo 16:47
Ei-savolaisena kävin lehden nettisivulla lukemassa ko. kolumnin johon kirjoituksessasi viittaat. Olen samaa mieltä, että ihmisen sanominen ‘epämiellyttäväksi’ särähtää hieman minunkin humanistis-ortodoksiseen korvaani. Ja myönnän, kyllä se minun suustanikin välillä pääsee. Toisaalta, lauseen voi minusta lukea niinkin, että kirjoittaja vain ilmaisee siinä jotakin meidän yleisestä mielipiteestä ja mielikuvasta köyhiä ja syrjäytyneitä kohtaan. Tähän tulkintaan minut johtavat kolumnin lopetussanat: huolenpito ja välittäminen.Niiitä me kaikki tarvitsemme ja kaipaamme - lähtökohdista, varallisuudesta, iästä, kulttuurista riippumatta.
Kiitos ylipäätään raikkaasta ja kantaaottavasta blogistasi!
Torstai, Helmikuu 28, 2008 klo 23:23
Kiitos Piia, olen odottanut blogikirjoitustasi. Et pettänyt tälläkään kertaa
Perjantai, Helmikuu 29, 2008 klo 10:07
Ilkka, kyllä minäkin luin kolumnin loppuun. Mutta sitten luin sen uudelleen. Kolumni loppui toteamuksiin: “Ehkä epämiellyttävän miehen arvoitus ratkeaa jonain päivänä. Siihen asti on pärjättävä vanhoilla eväillä, joiden olennaisina aineksina ovat ainakin huolenpito ja välittäminen.”
Kolumnin loppu vaikutti itse asiassa toisella lukemalla jopa pelottavalta, sillä edellä kolumnisti oli miettinyt, että hyvinvointia ei voi kasvattaa kuin lumipalloa sekä sitä, että ihmisestä ehkä löytyy pahoinvointiin biologisia mekanismeja tai selityksiä, kuten väärä elämänasenne.
Kiinnitin huomiota sanoihin SIIHEN ASTI välitetään. Entä sen jälkeen, kun arvoitus on ratkaistu: geenimanipulaatiota - vai kaasukammio kaikille, joilla on sukurasitteena epämiellyttävyyttä, lihavuutta, köyhyyttä ja vähäosaisuutta?
Viittaan tässä edesmenneen toimittajan Toni Ervamaan huomioon. Suomi tarvitsee alaluokkaa ja kun toistaiseksi ei ole voitu avoimesti halveksia omia köyhiä, voimme halveksia vaikkapa maahanmuuttajia tai organisoituja kerjäläisiä.
Ikään kuin tässäkin juristin kolumnissa oikeutettaisiin ihmisten kahtiajakoa - selviytyjät - looserit, rikkaat - köyhät, lihavat - laihat, kauniit ja rohkeat - rumat ja epämiellyttävät.
Tämä on jatkumoa vaikkapa television viihdeohjelmille. Mitäpä muuta päähän potkittu lähihoitaja tekee tappaessaan insuliinilla cp-vammaisen tytön hoitolaitoksessa kuin toteuttaa ajan henkeä, zeitgeistia, jota meille on nyt vuosia syötetty.
Kirjoituksellani koetan sanoa myös sitä, että Kirkko voisi nyt kiireesti ottaa käyttöön ne potentiaaliset diakoniatyön voimat, joita vaikkapa Joensuun yliopistossa piilee. Huomasinhan tuolta keskustelupuolelta, että diakoniatyötä on Kirkossa koetettu vilpittömin mielin tehdä jo nyt, mutta ilman tarvittavaa ammattitaitoa.
Itsekin sillä saralla pahasti epäonnistuneena maallikkona, suositan lämpimästi ammattilaisten kouluttamista ja palkkaamista.
Tähän kevennyksenä vielä, että ystäväni, jota on siunattu isolla sosiaalisella omallatunnolla, kertoi kerran, että omassa luterilaisessa seurakunnassaan sosiaalisesta omastatunnosta vaahdonneena hermostui: “…. juuri heillä (uskovaisilla) oli ohjeet nenän edessä ja on vieläkin ja joita kyllä toistetaan ja lopotetaan, mutta ei oteta todesta (J. Nasaretilaisen opit).”
Nyt tulee aika pitkä jälkikommentti, mutta olisikohan vastakkainasettelujen ja kirkonvastainen työväenliike jäänyt 1800-luvulla syntymättä, jos kirkko olisi todella toteuttanut alkuperäisen lähimmäisenrakkauden ideaansa ja nurin päin käännetyn hierarkiakäsityksen leiviskäänsä?
Kiitos, että luitte kolumnini:) Odotinkin, että pääsen vähän jatkamaan tuosta ensin kirjoittamastani. Kyllä tässä jaksaa taas pusertaa.
Pia
Perjantai, Helmikuu 29, 2008 klo 12:19
Voisi kai tähän laittaa muillekin tiedoksi, mistä tuon alkuperäisen Pian blogikolumnin syntyyn vaikuttaneen kolumnin voi lukea (tulipas vaikea lause!). Se on internet-osoitteessa:
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/kolumnit/pit%C3%A4%C3%A4k%C3%B6-kiinni-vai-p%C3%A4%C3%A4st%C3%A4%C3%A4k%C3%B6-menem%C3%A4%C3%A4n(78130).ece
En tiedä kuinka kauan.
Hannu
Perjantai, Helmikuu 29, 2008 klo 12:24
Näyttää tuosta osoitteesta tippuvan tuossa linkissä pois tuo loppuosa
(78130).ece
Lisää se osoitteeseen, jotta pääset oikealle sivulle. Tai mene sinne osoitteen:
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/kolumnit/
kautta ja valitse listasta kolumni: Pitääkö kiinni vai päästääkö menemään? (pvm 22.2.)
Kokeilen vielä tehdä siitä linkin:
linkki
Lauantai, Maaliskuu 1, 2008 klo 0:49
Me ihmiset luemme tekstiä eri tavalla. Sanat synnyttävät meissä erilaisia mielikuvia. Minun täytyy sanoa, että minussa tuo alkuperäinen kolumni ei herättänyt mitenkään kauhean vahvoja kielteisiä tunteita.
Tietystikään en tarkoita sitä, että ihmisiä (päihderiippuvaisia, syrjäytyneitä, ongelmaisia) saisi halveksia. Minusta kolumnisti ei myöskään tehnyt niin.
Pakko on ainakin itseni myöntää, että minustakin pissanhaju ja juopuneet mölinät ovat aika epämiellyttäviä. Ei silti tarkoita sitä, etteikö pissanhajuisilla ja mölisevilläkin olisi ihmisarvoa.. äh, mitähän tässä taas yritän sanoa?
Joka tapauksessa tämä oli minusta hyvä blogikirjoitus. Omat murheet ovat sittenkin aika pieniä, vaikka ne arjessa joskus suurenteleekin vuoren kokoisiksi.
Maanantai, Maaliskuu 3, 2008 klo 11:06
Pia, kiitos kirjoituksestasi ja sen herättämistä ajatuksista. Rehellisyys meissä tunnustaa miten emme halua olla tekemisissä heidän kanssaan, jotka erilaisuudellaan häiritsevät meitä. Kolikko keräykseen rauhoittaa omantunnon.
Vasta sitten kun ja jos erilainen ihminen omaksuu meidän asettamamme normit, pelastuu kurjuudestaan huomaamattomaksi, voimme kohdata hänet- kunhan hän ei tule liian lähelle.
Diakoniatyö kirkoissa ei riitä. Sen tehtävä on etsiä ja löytää avuntarve siellä missä kukaan muu ei auta. (sanon ent. lut. diakonissana)
Köyhät monella tavalla, monella mittarilla mitattuna, meillä on aina keskuudessamme. Paradoksia lienee se, että suurimman rikkauden saisimme kohtaamalla vähimmän veljemme.
Kohtaaminen sillä tasolla, että en tunne samalla itseäni hyväntekijäksi joka ylhäältäpäin ystävällisesti huomioi köyhän, on vaikeinta ja samalla myös helpointa. Se on vain olla ihminen ihmiselle. kuka sen taitaa.
Maanantai, Maaliskuu 3, 2008 klo 11:11
Kiitos blogistasi, jälleen, Piia! Alkuperäisessä kirjoituksessa, johon Hannu laittoi linkin, viitataan, kuinkas muuten, ajankohtaisesti ihan biologiaan. Tähän liittyen mieltäni on monta päivää kaivertanut TV:n Teemassa lähetetty sarja rasismista ja sen yhteydestä Darwinismiin. Nimittäin kun 1800-luvulla erityisesti sivistyneissä piireissä innostuttiin Darwinin kehitysoppiin, lajien syntyyn, siitä tehtiin “tieteellinen” perusta sekä siirtomaiden riistoon että keskitysleirien julmuuksiin.
Kristinuskon opetus siitä, että kaikki ovat Jumalan luomia, ja siksi tasa-arvoisia, alettiin tieteen nimissä nähdä vanhentuneena, naiivina. Valkoinen rotu on kehityksen huippu, ja luonnon järjestyksen mukaan on asiaankuuluvaa, että se vahvana hävittää ja alistaa alempia, mikäli siitä on hyötyä. Valkoisten ei pidä avioitua noiden ‘huonompien’ kanssa, sillä rotu heikkenee.
Ohjelmassa kerrottiin, että esim. saksalaiset eristivät Tansaniassa mustia leireille, joiden ainoa tarkoitus oli tuhota. Intiassa britit järjestivät kuningatar Viktorian valtaistuimelle nousun kunniaksi suuret juhlat tarjoiluineen kymmenille tuhansille. Samaan aikaa osaa Intiaa oli kohdannut luonnonkatastrofi, kuivuus hävitti sadon ja valtava määrä ihmisiä kuoli nälkään. Kansa oli aiemmin keskinäisellä avunannolla selviytynyt vastaavista, heillä oli osaamista. Mutta brittihallinto oli toimenpiteillään tuhonnut systeemit. Juhlien järjestäjä oli hyvin tietoinen nälkäkuolemista, sadon tuhoutumisesta ja muusta, mutta pienintäkään apua ei valtavista ruokavarastoista ei intialaisille herunut. Sivistyneenä kehitysopin omaksuneena brittijohtaja katsoi, että tapahtui vain luonnonmukainen alemman luokan ihmisten karsinta - jotta kehittyneemmät saisivat enemmän elintilaa.
Ohjelmassa pääteltiin, ettei esim.Saksan, ja Euroopan yleensä, keskitysleirit ja joukkotuhot 1900-luvulla ole mikään satunnainen hairahdus, vaan se on seurausta siitä, mikä käsitys ihmisestä on. Ja siis minkä oppinut osa väestöstä omaksuu!!!!
Muistanpa ajan, jolloin naureskeltiin seurakuntien mummoja, jotka kutovat villasukkia kuuman Afrikan lapsille. Kuitenkin esim. Tansaniassa, niillä seuduin, juuri kristilliset lähetit puolustivat maan alkuperäisia asukkaita silloista saksalaista hallintoa vastaan.
Saksalaisten raakuudet tunnetaankin hyvin, mutta brittien teoista on vaiettu Englannin historian kirjoituksessa. Kansakunnan merkkimiesten, ja naisten, hallinnon pahoista töistä vaietaan!