Siunattu Karjalan kunnailla - siitähän voisi ottaa oppia!
Kaksi kylän luikuria tarpoo ristisaaton häntäpäässä ristinmerkkejä tehden. Ovat räjäyttäneet itsensä mustanaamaisiksi edellisen illan juhannusjuhlilla - ja viettäneet yönsä ties missä jorpakossa päissään kuin pelikaanit.
Oliko tämä toiveuneni toteuma? Taisinhan viime kesänä narista Aamun Koiton palstoilla, että Suomen ortodoksinen kirkko vaikuttaa pahasti pelkästään voittajien kirkolta. Oma kokemukseni valitettavasti on, että pappien vauhtiin eivät pääse huonojalkaiset, vammaiset, vanhat, alkoholistit, muut riippuvaiset tai ylipäätänsä heikot syntiset.
Valitettavasti luikurit taapersivat ristisaattoaan tällä kertaa televisiossa. Olisipa se ollut todellinen tilanne, huomasin huokaavani ruudun äärellä.
Pohjoiskarjalaisten oma Markku Pölönen on ohjannut Karjalan Kunnailla -sarjaan oivan ortodoksisen ulottuvuuden, minkä ovat huomanneet myös tämän internetalustan keskustelijat. Hyvä, että olette huomanneet. Pölösen vahvuus lienee se, että mies ei osoittele, ei alleviivaa eikä paasaa. Hän käsittelee raskaita asioita näennäisen kevyesti ja huumorilla.
Aivan kuten eilen toinen kylän luikureista sanoi - huumori auttaa, muuten tässä olisi kiikuttu yksinaruisessa kiikussa jo monta kertaa.
Pölönen myös ikään kuin kerta kerralta lisää ortodoksisen isän osuutta kylän henkisessä hyvinvoinnissa. Eilisiltaisessa jaksossa isän pakeillä kävivät varsin mutkattomalla synnintunnustuksella sekä kaikkea muuta kuin pullantuoksuinen tuleva äiti sekä kylän syntinen nainen. Jos tällainen kylä oikeasti löytyy jostain päin Suomea, ilmoittaudun heti asukkaaksi.
Täytyy tunnustaa, että pari ensimmäistä jaksoa Karjalan kunnaita hurahti tajunnan ohi ikään kuin hahmot olisivat olleet unessa. Tai sitten tuntemus johtui yksinkertaisesti siitä, että keskiviikkoisin sarja esitetään meikäläisen nukkumaanmenoaikaan.
Joko sarjan meininki on parantunut tai olen alkanut tarkastella sarjaa ortodoksisin silmälasein. Asiaan saattaa tosin vaikuttaa sekin, että osat voi katsoa uusintana lauantaisin terävimmin aivoin.
Katsoitko sinä eilen Karjalan kunnaita, ortodoksikirkkoa etsivä ystäväni?
kysyy
Pia
Torstai, Joulukuu 20, 2007 klo 14:49
Minä en katsonut Karjalan kunnaita, itse asiassa en ole yhtään jaksoa nähnyt. Mutta ehkäpä aktivoidun, jos siinä on runsaastikin ortodoksista juttua!
Näin mutu-tuntumalla sanoisin, että ortodoksisella kirkolla saattaa olla valtaväestön piirissä sallivampi & pehmeämpi maine kuin luterilaisella. Eri asia sitten onko se maine ihan kaikissa tapauksissa ansaittua, kun kuitenkin raadollisia ihmisiä olemme me kaikki.
Torstai, Joulukuu 20, 2007 klo 15:14
Juu-u, hyvä on maine ja sen synnyttämisessä me ortodoksisesta kirkosta pehmeään sävyyn valtamediassa kirjoittaneet toimittajat olemme olleet oivallisesti mukana.
Joskus vain on käynyt niin, että istuessani jossakin ortodoksisessa tilaisuudessa joukon jatkona, olen ollut vähällä marssia tyttärineni ulos. Etenkin silloin tekee mieli pinkoa pakoon, kun alkaa tiivistyä itsetyytyväinen henki - tyyliin: me olemme hyviä, kun käymme kirkossa ja nämä kyllä ovat sellaiset vähän muita parempien ihmisten bileet.
Onneksi sellaiseen törmää oikeasti harvoin.
Pia
Maanantai, Joulukuu 24, 2007 klo 23:27
Blogien gruunamaton Kuninkas - Jukka ‘Ylimieli-Besserwisser’ Kemppinen vertasi Karjalan kunnaiden ensimmäisen jakson nähtyään Miikkulan kylää Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyden Macondoon - myös eräiden henkilöhahmojen kuten Jaken osalta.
Ehkei mennyt ihan metsään se tulkinta (olin itse taipuvainen myötäilemään Mr. Elitistiä), mutta mutta…mitä yhteistä voi olla Karjalan korvella ja kolumbialaisella viidakkokylällä, jonka asukkaat eivät raadollisuudestaan huolimatta ole aina ‘tästä maailmasta’?
Onko se ‘arkipäivän sietämätön realismi’? Kutsukaamme tuota realismia - tiedollisesti, moraalisesti ja verbaalisesti vajavaisia kun olemme - maagiseksi tai peräti yliluonnolliseksi.
Isä-Anttolla on tärkeä joskin oikeastaan aika mahdoton tehtävä/rooli tässä sarjassa. Erilaisen temperamentin ja mentaliteetin omaavat ihmiset kun eivät ymmärrä itseään, toisiaan eivätkä elämäänsä, vaikka yhteen hiileen joskus puhaltavatkin.
Eihän Anttokaan ole ihmistä kummempi kutsumuksestaan huolimatta, mutta onhan hän pappina tavallaan yksityisten intressien ulkopuolella oleva henkilö, johon jokainen voi luottaa, ja joka kuuntelee ketä tahansa.
Jotain hyvin sympaattista tässä sarjassa sittenkin on - kaikesta (ilmeisen harkitusta) klisheemäisyydestä huolimatta. En tiedä, mitä se on. Ehkei minun edes tarvitse tietää. Ehkei minun edes pidäkään tietää…
Lauantai, Joulukuu 29, 2007 klo 10:52
… Tähän Savon peräkylän lokistina voi muuta sanoa kuin, että totta horiset Raunoseni. Jotain sympaattista ja ilmeisen maagista realismia Kunnaissa on. Hoitakoon Kari Väänänen sen oikean realismin Taivaan tulissaan.
Nythän voimme tarkastella, kumpi tapa pelastaa maaseudun - pölösmäinen harkittu hyvyys vai väänäsmäinen äkkiväärä barrikadeillenousu. Itse taidan olla taipuvainen kaivelemaan kaikenlaisia lippuja komerosta, joten ehkä on Kemijärvelle onni, etten asu siellä.