Taanilastako Suomen ensimmäinen houkka?(# 2)

Kirjoitan sinulle nyt lyhyen lehtikatsauksen iltani iloksi.

Uusimmassa Aamun Koitossa (23-24/2007) oli Hannu Taanilan kirjoitus Isä Mitron sanakirjasta. Se oli niin uskomattoman hauska, että täten annan anteeksi Taanilalle, että sanoi täällä Lapinlahdella minun olevan höpöhöpönainen. Jospa sitä sellainen olen, mutta pää pystyssä, totta vie.

Vahvistuu nyt sellainen kuva, että Taanila on todella Kristuksen tähden houkka, joka tahtoo ainoastaan, että häntä kuunnellaan ja hänen sanomisensa herättäisivät.

Muutoin Taanila itsepintaisesti pitää kiinni siitä, että sanojaa itseään sanomisten taustalla inhotaan. Jotta itseään Taanilaa inhottaisiin, mies on valmis sitomaan jalkaansa vaikka koiranraadon - tai teeskentelemään krapulaista, kuten täällä Lapinlahdella.

Täkäläiset olivat valmiita murhaamaan Taanilan Vasemmistoliiton järjestämässä tilaisuudessa ennen viime eduskuntavaaleja - paitsi tietysti toverit Varpaisjärven pojat, jotka varmaankin olivat mukana juonessa. Mukamas krapulaisen Taanilan kanssa edellisiltana saunoneena ja juoneena.

Osallistuin tilaisuuden juontajana tahtomattani johonkin postmoderniin leikkiin. Toisena alustajana tilaisuudessa oli piispa Arseni enkä nyt tiedä, tiesikö hän Taanilan todellisen luonnon. Ilmeisesti tiesi ja meikäpolo oli estradilla ainoa, joka oli pihalla tilaisuudesta kuin lumiukko tai tässä tapauksessa -akka.

Kirjoituksessa isä Mitron sanakirjasta Taanila suomii ortodoksista kirkkoa seuraavin sanoin:

“Ortodoksinen kirkko on laulava ja soiva kirkko… mutta mikä kanta meidän pitää ottaa Italian, Espanjan, Englannin, Ranskan ja Saksan kirkkoihin, jotka ovat tuottaneet ihmiskunnan musiikin historian loistavimmat aarteet ja joihin verrattuna idän katolisen kirkon musiikit ovat musiikkina samaa luokkaa kuin George W. Bushin ns. ajattelu”

“Olisi isänmaalle suureksi hyväksi, jos Helsingin metropoliitta Ambrosius ja Suomenn isä Mitro rupeaisivatkin diakonissoiksi. Mutta siihen toimeen heillä ei ole pääsyä; he kun ovat miehiä.

“Aina meitä miehiä sorretaan.”

Huimaa, huimaa.

ystäväsi

Pia

höpöhöpönainen Lapinlahdelta

12 kommenttia >> “ Taanilastako Suomen ensimmäinen houkka?(# 2) ”

  1. Paulina G. Kirjoittaa:

    Hieno blogi! Räväkkä ja hauska aloitus. Toivottavasti jaksat pitkään ilahduttaa kirjoituksillasi.

  2. Pia Valkonen Kirjoittaa:

    Kiitti Paulina, en meinaa saada yöllä unta, kun mietin, että siitä pitäisi kirjoittaa, siitä ja SIITÄKIN.
    t. Pia

  3. Paulina G. Kirjoittaa:

    Sehän on toisaalta hyvä, jos asiaa riittää. :) Sitten ei blogi varmaan jää lyhytikäiseksi, vaan siitä on meille lukijoille iloa pitkän aikaa.

  4. Pia Valkonen Kirjoittaa:

    Lupaa sinä ainakin pysyä kuulolla. Koetan varoa sitä, että tyhjentäisin koko sanaisen arkkuni kerralla ja sitten vaikenisin niin kuin Väinö Linna… Öh, anteeksi ontuva kielikuva, mutta koetan kuitenkin jakaa oman Tuntemattomani ja Pohjantähteni useampaan kolumniin.
    Kävin muuten äsken kirjakaupassa ostamassa itselleni lisää kirjoittamisen aihetta…. Piti ostaa Pentinpeijaiset - kirjan Pentti Saarikoskesta, mutten löytänyt sitä hyllyjen ensiplaraamisella. Silmä sen sijaan osui Isä Mitron ortodoksiseen sanakirjaan.
    Tämän illan vietän sohvalla sitä ruotimassa - het´kun saan tyttäret ruokittua ja naulattua Salattujen eläimien ääreen:) Ehkä tosin aukaisen kirjan jo velliä hämmentäessäni….

  5. Anne Kirjoittaa:

    Heippa
    löysin sivusi juuri. Näitä on mukava lukea samoin kommenttejasi äiti Kristodulin sivuilta. (oletan että olet sama henkilö :) ) jatka samaan malliin ne antavat minulle ainakin ajattelamisen aiheita ja pohdintoja omassa pienessä päässäni.

  6. Pia Valkonen Kirjoittaa:

    Kiitos, kiitos, olen sama henkilö. Sanokaa hyvät naiset mulle sitten vastaankin, jos kirjoitan typeryyksiä tai olette muuten vain eri mieltä. Meikä ei nimittäin itse tiedä, mitä mieltä on, ellei jostain syystä huomaa olevansa eri mieltä.

    terveisin
    nurinkurinnuutinen lokisti

  7. Pia Valkonen Kirjoittaa:

    Ai niin. nyt tulee äitipuhetta. Kun katsoimme eilen tyttärieni (iät 7 v. ja 8 v.) Karjalan Kunnaita, messusi sarjassa se kauppiaan Etelä-Suomesta löytynyt rouva. Ei halunnut vauvaa, kun sen jälkeen ELÄMÄ ei ole enää sama. Ja samaan hengenvetoon rusikoi vetäytyvää miesparkaansa - milloin alkaa remontti …. blaablaa.
    Jostain kumman syystä juuri siinä kohtaa kunnaiden katsomista minua tuijotti merkitsevästi pöydän takaa kolme silmäparia: tyttöjen sekä aviomiehen.
    Asuukohan meidän talossakin kiljuva jalopeura, joka etäisesti joskus muistuttaa äitiä?
    Nyt on kyllä tosiaan Jumalanäidillä tekemistä.

    terveisin
    lokisti

  8. Rauno Räsänen Kirjoittaa:

    Hannu Taanila: houkka vai moukka - kas siinä pulma?

    Tuo siteeraamasi pätkä oli journalistisesti helpointa mahdollista ivaa, jonka hallitsevat koska tahansa myös Suomen tunnetuimmat paskanheittäjät Jyrki Lehtola ja Matti-Esko Hytönen.

    Alkaako Hannu-Kertulta olla paras terä kulunut jo..?

  9. Pia Valkonen Kirjoittaa:

    Huomenta, tietokoneemme olivat tässä talossa kiinni joulun ajan. Nyt vasta luin Rauno kommenttisi. Juu-u, Taanila Hannu-Kerttu ivaa kovin, mutta on ihan jo koukussa.
    Paras sanomisen terä on varmaan kulunut, mutta eikös sellaista voisi ajatella kypsymisenä. Itse asiassa naurusuin panin merkille Savon Sanomien Sunnuntaisuomalaisen haastattelusta viime keväänä, että myös paskanheittäjä Jyrki Lehtola on pehmentynyt. Oma syvällinen lukukokemukseni Lehtolasta taitaa olla ajalta Sianhoito-opas ja niinpä meinasin pudottaa silmät päästäni, kun Lehtola haastattelussaan kertoi tyttärestään ja siitä, ettei panettele kirjoituksissaan uskovaisia.

  10. Pia Valkonen Kirjoittaa:

    … Höpsistä, kommenttien pituudessa näyttää olevan raja. Joten kirjoitan sinulle Raunoseni tähän Taanila-kohtaan toisen erillisen kommentin jatkoksi: Taanilan avulla pääsen ihmettelemään, miksi uskonnollisten - tai ylipäätänsä positiivisten tunteiden - ilmaiseminen näyttää nimenomaan olevan miehille niin vaikeaa? Miksi arvostamme Suomen Parhaiksi Journalisteiksi juuri Lehtolan tai Hytösen tapaisia p…nheittäjiä?
    Miksi ivan, ahdistuksen ja vihan ilmaukset ovat jotenkin hienompia tai poliittisesti korrektimpia kuin Tommy Tabermannin rakkausrunot?
    Itsekin olet kirjoittanut toisaalle täällä netissä (huima arvaus, taisin kuitenkin googlata sinut): “Olen mies, joka silti yhä vielä haikailee suurten tunteitten perään.” Olet kirjoittanut myös, että kaikkea ymmärrät paitsi omia tekojasi ja naisten logiikkaa.
    Taidatte miehiset miehet pelätä jotain?

  11. Pia Valkonen Kirjoittaa:

    Silläkin uhalla, että menee lörpöttelyn puolelle, jatkan kommenttiani kolmannessa ja neljännessä osassa: Oli sangen virkistävää lukea nuoren Tuomas Enbusken haastattelu Kodin Kuvalehdestä. Enbuskesta sanotaan siinä, ettei tämä tunne omakseen ironiaa, jota nykyään viljellään journalismin tyylilajina.
    Pikemminkin sanoisin, että iva ja ironia oli journalismissa jo ammoin, kun meidän 60-luvulla syntyneiden polvi, Lehtola mukaan lukien, kansoitti tiedostusvälineet. Meikäläisen pahimmalta säästi ehkä agraaritausta, sillä esimerkiksi Lehtolan ja Eskelisen Sianhoito-opasta lukiessani en millään käsittänyt, miten esimerkiksi Heikki Turusen tuotannosta pitäminen voisi olla uhkaksi älylliselle elämälle.

  12. Pia Valkonen Kirjoittaa:

    Viimein takaisin Taanilaan. Miekkonen hymähti alentuvasti Lapinlahden tilaisuudessa, kun mainitsin hyväksi yritykseksi kansainvälisen kapitalismin ymmärtämiseen Timo Harakan 90-luvulla kirjoittamaa Image-lehden juttua, jossa markkinavoimat sijoittajien hahmossa käpertyy lounastunnilla lontoolaisessa puistossa sikiöasentoon - päivätorkuille.
    Jutun juuri oli mielestäni siinä, että kansainvälinen kapitalismikaan tai markkinavoimat ei ole itse Jumalasta - ihmisten luomusta vain.
    Harakan synti kuitenkin lienee pateettisuus, tunteet, taanilaksi tyhmyys. No, nyt saan kommentteihin ortodoksisenkin elementin. Runoilija Risto Ahti piispa Arsenin vieraana kuuluu sanoneen, että tunne on tyhmää, suorastaan yksinkertaista - ja kaiketi hyvä niin.

Jätä kommenttisi