Jumalanäidin come back Suomeen
En tiedä, miltä muista vaikuttaa, mutta minulla on elävä tunne, että Jumalanäiti on voimallisesti tekemässä paluuta maahamme. Erittäin usein olen viime aikoina saanut kuulla häneen liittyviä hämmästyttäviä kokemuksia. Niitä kertovat sekä ortodoksit että myös luterilaiset.
Jumalanäiti on etenkin Valamossa olevan Konevitsalaisen ikoninsa kuin myös muiden ikonien kautta on ollut ihmeellisten ja syvällisten kokemusten välittäjänä. Sairaita on parantunut, murheelliset ovat saaneet lohtua, luomaton valo on loistanut.
Joillekin Jumalanäiti on tehnyt itsensä eläväksi ja tunnetuksi Venäjän ja Kreikan matkoilla ihmeitätekevien ikoniensa edessä. Athosvuori, Jumalanäidin ikioma puutarha, on johtanut siellä käyneitä miehiä nöyrinä pyhiinvaeltajina hänen jalkojensa juureen.
Hiljattain kuulin, että jo sodan aikana monet suomalaiset sotilaat olivat nähneet suojelevan naishahmon joukkojen edessä tai ilmassa. Siitä kirjoitettiin kuulemma sodan jälkeen kirjakin, jossa yli 200 sotilasta kertoo tästä kokemuksesta. Olisi muuten mukava lukea se, jos joku tietäisi, mistä se on saatavissa. Silloin ei luterilaisessa Suomessa oikein ollut osattu selittää, kuka tämä hahmo oli.
Kun tästä kerrottiin myöhemmin eräälle Athosvuoren isälle, tämä arveli, että Suomi oli ehkä joskus asetettu Jumalanäidin suojelukseen. Onhan ainakin Viro ja yleensäkin Pohjola ollut katolisena aikana tunnettu “Terra Mariae’na” eli Marian maana. Turun tuomikirkkokin oli omistettu hänelle.
Monille niin naisille kuin miehillekin Jumalanäidistä on tullut oma suojelija, rauhan ja turvallisuuden tuoja. Hänen läheisyytensä tuo tunteen siitä, että asiat ovat hoidossa, ei tarvitse hätäillä. Ja kädellään hän osoittaa aina Kristusta, elämän Tietä.
Kunpa tuhansien järvien maasta tulisi jälleen Jumalanäidin maa
Äiti Kristoduli
Luokka Blogikolumni
Keskiviikko, Helmikuu 13, 2008 klo 9:46
Hei Äiti Kristoduli ja kiitos kirjoituksistasi nyt kysysin tapauksesta jonka mainitset jossa sotilaat olivat nähneet suojelevan naishahmon joukkojen edessä tai ilmassa “mikä mahtoi olla kirjan nimi se helpottaisi sen löytymista oliko siitä koskan puhetta”.Kirjoituksen lopussa toteat että Jumalanäidistä on tullut oma suojelija monille ja näin myös minä nykyään koen sen ja tuntuu hyvältä kääntyä Jumalanäidin puoleen rukouksessa siunattua paastonaikaa.
Frank
Keskiviikko, Helmikuu 13, 2008 klo 11:48
Hei Frank!
Valitettavasti se henkilö, joka kertoi minulle kirjasta, ei itsekään muistanut sen nimeä. Toivotaan, että joku olisi kuullut siitä ja pääsisimme sen jäljille.
Siunattua paastonaikaa Jumalanäidin suojeluksessa
t. äiti Kristoduli
äiti Kristoduli
Torstai, Helmikuu 14, 2008 klo 15:20
On mukavaa, että ajatuksiasia voi nyt lukea myös sahköisesti. Kiitos! Varsin mielenkiintoinen oli ajatuksesi siitä, että Pohjola olisi tunnettu katolisena aikana Marian maana. Nöyrästä ja vaatimattomasta suomalaisesta identiteetistä, kun ei heti ensimmäiseksi tule mieleen ortodoksisuus tai katolilaisuus. Mutta kuitenkin syvemmältä kumpuaa -sieltä mistä esimerkiksi lestadiolaisuuskin -ymmärrys Jumalanäidin varjeluksen merkitystä kohtaan. Tämä ymmärrys ja oikea usko on meiltä suomalaisilta hukassa. Ehkä arkielämässä perheissä koetut sisäiset jännitteet ovatkin pohjimmiltaan tasapainottelua rehevän ja armeliaan ortodoksisuuden sekä vaatimattoman mutta ankaran jumalauskon välillä. Uskomme kuten ortodoksit -mutta katsomme kuten lestadiolaiset.
Siunattua paastonaikaa.
Perjantai, Helmikuu 15, 2008 klo 8:32
Katolinen hiippakunta on nykyisen Helsingin ja Koko Suomen KP piispa Joosefin toimesta julistanut Suomenmaan taas Jumalanäidin suojeluksen alle. Jotkut katoliset piirit moista jopa paheksuivatkin.
Myös Birgittalaissisarten luostari ja hiippakunnan toimikatakeskus Stella Maris Lohjalla on omistettu Suomen Jumalanäidille…
Perjantai, Maaliskuu 21, 2008 klo 9:54
Pitkäperjantai. Ovatko enkelit keskuudessamme. Työskentelen sairaiden parissa ja kaksi potitasta kertoi minulle toisistaan tietämättä että enkeli kävi heitä hipaisemassa. Molemmilla potilailla oli vähän elinaikaa jäljellä ja he olivat täysissä hengen voimissa.Jäin miettimään oliko enkeli tosiaan liikkeellä ja miksi potilaat juuri minulle kertoivat samanlaisen kokemuksen.
Lauantai, Maaliskuu 22, 2008 klo 17:32
Ihmeellistä että osuin tähän blogiin tänään ensimmäistä kertaa - ja juuri Maria-kommenttiin. Eilen illalla seurasin TV:stä Ave Maria-nimistä dokumenttia. Maria on kuin “nousussa”; tämän päivän HS:n pari artikkelia todistavat jotenkin samaa. Itse jostakin käsittämättömästä syystä olen pohtinut Mariaa viime viikot. Luin myös Äiti Kristodulin opetuskirjoituksen Sielun lääke-teoksesta. Siinä konkreettisen selkeästi ohjataan tuntemaan Maria arkipäivässä. Ehkä oma kiinnostuksenikin on mikroskooppinen heijastus ja osa tätä Marian “tulemista”? En kykene sitä muuten selittämään itselleni.
Sunnuntai, Maaliskuu 23, 2008 klo 16:40
Hyvä Äiti Kristoduli
Kysymänne kirja on nimeltään “Ihmeellisiä pelastumisia sodassa - Sodissa olleiden kertomuksia ihmeellisistä varjeluksista”.
Voisitteko kertoa lisää siitä, mitä Jumalanäiti merkitsee virolaisilla ja suomalaisille. Virossahan hänet on ehkä nähty viimeksi, paikalla jonne Pühtitsan luostari perustettiin. Miksei Karjalankannakselle ole sitten perustettu luostaria, jos hänet on nähty siellä.
Sunnuntai, Maaliskuu 23, 2008 klo 18:11
… ja kirjan tekijät: Lahja Cantell & Valde Hämäläinen. Kustantaja Karisto, painovuosi 1976.
Tiistai, Marraskuu 4, 2008 klo 21:28
Hei Äiti Kristoduli!
Pitkästä aikaa kävin nettisivuilla katselemassa mitä uutta löytyisi.
Joku johdatus tässä kai oli kun löysin nettiblogisi.
Pari päivää sitten tuntui taas siltä, etten aivan yksin ollutkaan koiran kanssa kävelyllä. Oli ajatukset monissa arjen asioissa, jotkut painaviakin. Onneksi rippi-isäni on ollut hyvin voimakkaana tukena, ohjaamassa. Kävelylenkillä tuntui, että joku kyllä seuraa tarkasti menoamme ja käännyin pari kertaa taaksekin katsomaan ketähän sieltä on tulossa. Ehkä toinen koirakko, mutta ei siellä ketään näkynyt. Lähellä kotiamme taas vielä kerran käännyin ja näin naishenkilön siniseen viittaan päänyli vietynä hymyilevän ja kävelevän polun reunaa rauhallisesti. Hymyilin takaisin ja muutaman metrin käveltyäni katsoin vielä taakseni, eikä siellä ollutkaan enää ketään. Ei ollut sivupolkua minne kadota vaan orapihlaja-aitaa toisella puolella ja toisella puolella virtaava puro. Ihmeellistä! Jäin seisomaan paikalleni hämmästyksestä.
Nyt Äiti Kristoduli blogisi luettuani ymmärrän, että Jumalan Äidin suojeluksessa kuljemme joka päivä. Kiitos Jumalalle korkeuksissa.
Päivi Turusta