Hänkin eli ihmisruumiissa
Pyhä Iisak Syyrialainen rukoilee: “Kohota minut ymmärtämään sinun nöyryytesi, jossa Sinä vaelsit maailmassa meidän jäsenistämme ja elimistämme koostuneessa asumuksessa pukeuduttuasi siihen Pyhän Neitsyeen välityksellä, niin että minä voisin tätä alentumistasi lakkaamatta muistaen mielihyvin hyväksyä luontoni alhaisuuden.”
Miten paljon energiaa meiltä viekään tämä ruumis, miten paljon aikaa! Vähän väliä täytyy olla hössöttämässä sen kanssa. Se tarvitsee ruokaa, vaatteita, sitä on puhdistettava, se on pantava liikkumaan, sen on annettava levätä, milloin se on hyvässä vireessä ja milloin väsähtää. Sen tilaan ei voi koskaan täysin luottaa. Usein se ei edes pysy kohtuuden rajoissa vaan ihmisparan on taisteltava sen järjettömiä ja vahingollisia vaatimuksia vastaan - kuten esimerkiksi jouluherkkujen äärellä . Tämä kaikki jo silloin kun se on kunnossa.
Entäpä sitten kun ruumis menee epäkuntoon. Kuinka monia rajoittaa jo nuoresta pitäen jokin siinä oleva vika. Ja vanhetessa niitä tulee vastaan jokaiselle. Kokonainen armeija ihmisiä on mobilisoitu häviöön tuomittuun taisteluun sen ylläpitämiseksi, kun se kuitenkin hyväksi lopuksi romahtaa kokonaan. Lopullinen eromme siitä sen nykyisessä olomuodossa tapahtuu sekin useimmiten tuskan ja kärsimyksen kautta.
Varmaan pyhä Iisak oli joskus mietiskellyt näitä asioita murheissaan etenkin siitä, etteivät suurenmoisimmatkaan hengelliset tilat voineet kestää pysyvästi. Ruumis muistutti aina lopulta olemassaolostaan ja veti alas maallisiin tarpeisiin. Mutta hän löysi lohdun ajatellessaan, että itse Herra maan päälle tullessaan otti meidän ruumiimme ja tietää, millaista sen kanssa on elää. Kun kerran Hän, jolla ei ollut mitään tarvetta rajoittaa itseään siihen, otti sen itseensä, eikö meidänkin pidä kärsivällisesti ja mielihyvin kestää sen meille asettamat rajoitukset. Herramme Jeesus Kristus tietää meidän rajamme, tietää että asumme katoavassa ruumiissa ja ottaa sen huomioon.
Hyvää Kristuksen syntymäjuhlaa - Hän tietää mitä on elää ihmisenä!
Äiti Kristoduli
Luokka Blogikolumni
Tiistai, Joulukuu 18, 2007 klo 21:40
Kiitos! Kaunis ja lohdullinen kirjoitus rajallisuudesta ja todellisuudesta.
Keskiviikko, Joulukuu 19, 2007 klo 11:56
Tämä oli hieno kirjoitus. Itse joskus mietin jouluherkkuja yliarvostettuani, kuinka silloin on olo kuin olisi pelkkää ruumista. Tuntuu kuin ei niin täyteen ihmiseen (ruumiiseen) edes sielua mahtuisi.
Ikävä tunne. Siksi kai kohtuus olisikin todellista viisautta.
Tuosta Kristuksen tulemisesta ihmiseksi: joskus flunssassa tms. pikku sairaudessa oikein säälii itseään. Ajatus ristiinnaulitsemisen tuskista katkaisee itsesäälin kuin veitsellä leikaten. Sellainen antaa perspektiiviä, suhteellisuudentajua.
Torstai, Joulukuu 20, 2007 klo 15:28
Kiitos, äiti Kristoduli, kirjoituksestasi! Tämä blogisi tuli ihan joululahjana meille!
Torstai, Joulukuu 20, 2007 klo 15:30
Kiitos kirjoituksesta - se sai miettimään ruumiin ja sielun (tai ruumiillisen ja hengellisen) suhdetta. Luin kirjoituksen uudelleen niin että vaihdoin sanan ‘ruumis’ tilalle sanan ‘mieli’ ja kas kummaa: oikeastaan samat asiat ja ongelmat pätevät siihenkin.
Toinen asia mitä mietin luettuani: voiko nämä kaksi erottaa toisistaan täysin, niin että jokin meissä on VAIN ruumiillista tai VAIN hengellistä/sielullista? Rukouskin on osaksi ruumiin toimintaa ja eikö kilvoittelussa yhtenä päämääränä ole myös ruumiin pyhittyminen? Ilman ruumista tässä ajassa/maailmassa olisi vaikeaa ellei peräti mahdotonta toteuttaa ortodoksista kilvoituselämää, vai mitä ajattelette?
Perjantai, Joulukuu 21, 2007 klo 11:45
Kiitos tästä mahdollisuudesta lukea kirjoituksia ajatuksistasi, se antaa täällä maailmassa arjelle pienen tuulahduksen luostarin terveisiä. Kiitos, että jaksatte rukoilla siellä myös meidän puolesta.
Rauhaisaa ja lämmintä Kristuksen syntymä juhlaa!!
Lauantai, Tammikuu 5, 2008 klo 23:21
Tämän blogin löytyminen on varmaankin yksi parhaimpia asioita tälle uudelle vuodelle! Joskus löytäneenä, nyt kadottaneena ja etsivänä näiden ajatusten myötä herää minussakin toivoa paremmasta ja tunnen tuulahduksen toisesta Maasta. Kiitos, Äiti Kristotudi!
Sunnuntai, Tammikuu 13, 2008 klo 19:48
Säännöt: “Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times.”
Käännös: “Jaa palkinto eteenpäin 10 henkilölle, joiden blogit tuovat sinulle hyvää mieltä ja inspiraatiota ja tekevät elosi blogistaniassa onnelliseksi. Ilmoita palkinnosta heille kommentilla, jotta he voivat jakaa sitä eteenpäin. Varaudu siihen, että voit saada palkinnon useita kertoja.”
Tämän annan seuraaville henkilöille:
Laura,
Venla,
Korvenkulkija,
Iida,
Janika99,
Kujalat,
Sheila,
Äiti Kristoduli,
Helmiina
Perjantai, Tammikuu 25, 2008 klo 18:25
“Kokonainen armeija ihmisiä on mobilisoitu häviöön tuomittuun taisteluun sen (ihmisruumiin) ylläpitämiseksi, kun se kuitenkin hyväksi lopuksi romahtaa kokonaan.”
Äiti Kristodulin näkökulma ihmisruumiin katoavaisuuteen on mitä realistisin ja hyvin hyödyllinen.
Itsekin kuulun lääkärinä tuohon touhukkaaseen armeijaan. Onhan se tavallaan surkuhupaisaa, kun merkittävä osa rikkaiden teollisuusmaiden ihmisten sairauksista liittyy korkean elintason mukanaan tuomiin ongelmiin: Ylensyöntiin, liikkumattomuuteen, alkoholin käyttöön ja tupakointiin. Toisaalta koko ajan lisääntyvä henkinen pahoinvointi on myöskin yhteydessä liialliseen materialismiin,elintasokilpaan, ylpeyteen sekä itsekeskeisyyteen joiden pohjalle paljolti rakentuvat muut syntimme kuten katkeruus, kateus, viha jne. Nykyisin ihmiset ovat kyllä kiinnostuneita esimerkiksi siitä, mitä laboratorioarvot ja verenpainelukemat näyttävät, mutta elintapojen muuttamiseksi on vaikea löytää itsekuria. Helpompi ratkaisu on syödä lääkettä ja jatkaa elämäänsä entiseen tapaan. Hyvin usein mielessään ajattelee varsinkin erilaisten psyykkisten vaivojen kohdalla, että sielunhoito auttaisi paremmin kuin minun hoitoni.Melko harvalla potilaalla vaan on selkeää kristillistä elämänkatsomusta ja rippi-isää tai muuta kokenutta sielunhoitajaa.
Lauantai, Tammikuu 26, 2008 klo 1:59
Minä olen harrastanut henkisen kasvun piiriin (ei pois sulje hengellisyyttä) kuuluvia asioita useiden vuosien ajan ja koen sitä kautta saaneeni ymmärrystä paljon siihen miten kohdata kehonsa oireita ja mitä ne voivat viestittää minulle. Olen myös kokennut, että jonkun tunnelukon auki saaminen ja asian näkyväksi tekeminen on saattanut joitakin oireita (esim. allergiatyyppisiä) tarpeettomiksi…. näin ajattelen, koska oireet ovat hävinneet tai vähentyneet… tai esim. joku lääke onkin auttanut vaikka astman tyyppisiin oireisiin paremmin kuin ennen… eli Ilkan ajatukseen sielunhoidosta - olen pitkälle samaa mieltä, mutta niin, että yhdistettynä lääkärin hoidon kanssa…
Keskiviikko, Tammikuu 30, 2008 klo 9:50
Pitkästä aikaa pääsin lukemaan. kohta alkaa jo taas paaston aika!
Mutta kiitos silti kirjoituksestasi näin myöhään lukeneena. Se herätti paljon ajatuksia. Minä jolla keho on jo epäkunnossa, sain siitä paljon lohtua. Tässä tapauksessa se lääkäri armeija voi tällä hetkellä tarjota vain tyydyttävää ratkaisua hoitomuotona, eli lääketide ei vielä tunne parannus keinoa. Mutta on Lohduttava ajatus siitä, että Kristus suostui ottamaan ihmisen ruumiin.Hän tosian tietää mitä sen kanssa on elää. Sen tarpeineen ja haluineen. Ehkä hän ymmärtää myös sen, että kun se ruumis on epäkunnossa mitä kaikkea se vaatii sitten.