Taas on tapahtunut kauhea ja selittämätön nuoren ihmisen tekemä rikos. Seuratessani sitä koskevaa keskustelua olen kiinnittänyt huomioni siihen, kuinka niin sen tekijä kuin kommentoijatkin tuntuvat panevan kaiken toivonsa psykologiaan. Kaikki johtuu muka siitä, etteivät nuoret saa psykologista tukea! Tällainen luottamus psykologiaan on jotenkin tragikoomista. Psykologia ei pysty antamaan elämään sen enempää arvoja kuin tarkoitusta ja toivoa, eikä se ole sen tehtäväkään. Psykologia auttaa yksinkertaisesti ymmärtämään mielenliikkeitä ja niiden taustoja eikä mitään sen enempää. Kuinka moni on saanut vuosikausia psykologista tukea ja päätynyt silti itsemurhaan ja rikoksiin. Annetaanhan tällaista tukea vankiloissakin, mutta silti rikoksen uusinta on tavallista.

Nuoret tarvitsevat elämäänsä ennen kaikkea arvopohjan, mutta arvoja ei voi eristää niiden synnyttäjästä. Suurimmalla osalla ihmiskuntaa on arvopohjana kristinusko. Nyt usko tahdotaan romuttaa mutta tietyt arvot silti säilyttää. Katsokaa vaikka esimerkiksi Helsingin Sanomien uutisointia! Löytyykö sieltä koskaan myönteisiä artikkeleita kristinuskosta? Täytyy sanoa, että en ole lehden perusteellinen lukija, mutta oma huomioni on, että kristinuskoon liittyvät skandaalit kyllä uutisoidaan, mutta siitä mittaamattomasta hyvästä, jota kirkot saavat aikaan yhteiskunnassa ei näy uutisotsikkoja. Hyvä esimerkki on hiljattain ollut iso uutinen Helsingin seurakunnan tapahtumista, jonka alla oli sitten artikkeli ”nimiäisistä”, siis nimen antamisesta ilman kastetta, aivan kuin vihjeenä siihen, että tällaisiin ”mätiin” kristillisiin laitoksiin ei kannata kuulua… (Pitäisi muuten varoa, mitä lehdistölle syötetään. Helsingissäkään ei varmaan kummankaan osapuolen intresseihin kuulu erottaa ihmisiä kirkosta.)

Nuoria yritetään monin tavoin vieroittaa kristillisestä elämäntavasta, mutta silti heidän pitäisi käyttäytyä kristillisesti. Se ei tietenkään ole mahdollista eivätkä he tähän lankaan mene. Luin kerran yhdestä ulkomaalaisesta perheestä – muistaakseni he olivat ranskalaisia. Siinä vanhemmat sanoivat, että he tahtovat antaa lapsilleen kristillisen kasvatuksen, vaikka he eivät itse olleet tunnustavia kristittyjä. He katsoivat, että sitä kautta lapset saavat parhaat eväät elämään. Viisaita ihmisiä! He antavat lapsilleen elämäntarkoituksen, toivon ja arvot. Lasten oma asia on sitten myöhemmin, mitä he niillä tekevät, mutta lapsuudessa saatu luja kristillinen perusta jää kuitenkin vaikuttamaan. Niinhän se täällä meilläkin vielä vaikuttaa vanhemmassa polvessa esiintyivät he kuinka ateistisina tahansa.

Jumalan kymmeneen käskyyn perustuva yhteiskunta on sekä turvallinen että oikeudenmukainen – se on syytä muistaa. Kun niihin lisätään Kristuksen antamat rakkauden, laupeuden ja tuomitsemattomuuden ihanteet, ollaan jo melkein paratiisissa. Kukapa ei haluaisi elää sellaisessa ilmapiirissä! Se ei kuitenkaan ole mahdollista, jos käsitteet erotetaan niiden luojasta eli Kristuksesta itsestään. Hänen kauttaan elämäkin saa tarkoituksen, kun tulevaisuudessa odottaa ei suinkaan haudan pimeys vaan iankaikkinen ilo.

Nunna Kristoduli