Käyttöehdot yksityisille blogeille
Käyttöehdot Ortodoksi.net blogeille
Määritelmät:
Blogi on usein päivitettävä sivusto, joihin liittyy runsas linkittäminen muihin lähteisiin verkossa ja tekstien kommentointimahdollisuus.
Sisällön julkaisijana toimii käyttöehdot hyväksynyt henkilö, jonka tulee olla yli 18-vuotias Suomen kansalainen.
Palvelun tarjoajana toimii Ortodoksi.net -sivusto ja sen ylläpitäjät.
Käyttöehdot yksityisille blogeille:
Yksityinen blogi on tarkoitettu vain yksityisten henkilöiden omaan julkaisutoimintaan.
Yksityisen blogin perustamismaksu on 50 euroa. Vuosittaisia maksuja ei ole.
Yksityisessä blogissa on 20 Mb levytilaa. Sen täyttyessä uuden materiaalin lisääminen on mahdollista vain vanhojen materiaalien poistamisella tai niiden koon pienentämisellä. 20 Mb riittää oikein käytettynä satojen pieneen tiedostokokoon muokattujen kuvien tai satojen tekstien esittämiseen.
Ortodoksi.netin yksityiset blogit ovat tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttöön blogien avoimessa ja keskustelevassa ilmapiirissä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi ortodoksisiin teemoihin liittyvä tiedon julkaiseminen, koostaminen ja kommentoiminen sekä omien muistiinpanojen, päiväkirjamerkintöjen, ajatusten ja mielipiteiden tuottaminen.
Yksityisen blogin sisällön julkaisija vastaa siitä, että kaikki blogissa julkaistu materiaali on hänen omaansa tai hänellä on tarvittavat oikeudet materiaalin julkaisemiseen. Sisällön julkaisija vastaa esimerkiksi siitä, että muilta internetsivuilta kopioitua materiaalia ei esitetä blogissa ilman tekijänoikeuksia. Materiaalia voi linkittää blogiin niin, että linkki vie aina alkuperäiselle sivustolle. Sisällön julkaisija vastaa yksityisessä blogissa julkaisemastaan materiaalista ja sen sisällöstä. Palvelun tarjoaja ei ole vastuussa yksityisessä blogissa julkaistusta materiaalista.
Yksityisen blogin sisällön julkaisija hyväksyy kaikki blogissa olevat kommentit ennen niiden julkaisua ja on vastuussa niistä ja niiden sisällöstä. Palvelun tarjoaja ei ole vastuussa kommenteista tai niiden ylläpidosta tai niiden sisällöstä. Yksityisen blogin sisällön julkaisija on vastuussa siitä ettei blogissa tai sen kommenteissa julkaista mitään epäasiallista, loukkaavaa tai muutoin hyvien tapojen vastaista sisältöä.
Yksityisessä blogissa julkaistu materiaali ei saa olla ristiriidassa ortodoksisen uskonnon kanssa, eikä se saa loukata ortodoksisia arvoja. Ristiriitaisuuden, loukkaavuuden ja hyvien tapojen vastaisuuden määrittelee palvelun tarjoaja. Yksityisessä blogissa julkaistava materiaali ei saa loukata muita henkilöitä tai ortodoksista kirkkoa tai muita uskontoja. Yksityisessä blogissa ei saa harjoittaa käännyttämistä toiseen uskontoon.
Yksityisessä blogissa ei saa ilmoittaa yritysten tai yhteisöjen asioista. Yksityisellä blogilla ei saa myydä tai mainostaa mitään, eikä niitä saa käyttää ansaintatarkoitukseen. Yksityisessä blogissa ei saa julkaista poliittista tai poliittiseksi luokiteltavaa materiaalia.
Yksityisessä blogissa julkaistava materiaali ei saa rikkoa Suomen lakia. Kaikki laiton toiminta blogissa on kielletty.
Ortodoksi.net -sivuston ylläpitäjillä on oikeus lopettaa palvelu ja poistaa blogi ilman varoitusta, mikäli jotakin käyttöoikeuksien ehtoa on rikottu. Ortodoksi.net -sivustolla ja sen ylläpitäjillä on oikeus lopettaa palvelu ja poistaa blogi, mikäli Ortodoksi.net -sivusto lopettaa toimintansa. Tämän sopimuksen rikkomisesta aiheutuvat oikeudenkäynnit ratkotaan Mikkelin käräjäoikeudessa.