Kuurous
Huulilta lukien
hiljentyi rukoukseen
sisällämme asuva hiljaisuus
täytyy löytyä uudelleen
Saatamme tahattoman kevytmielisesti vitsailla kuuroudesta, paitsi jos se iskee meihin. Mutta ei kuurous vie huumorintajua. Se voi jopa saada uusia ulottuvuuksia. Näin olen huomannut monesta ihmisestä, että huumori kukkii, kun ihminen kokee että häntä arvostetaan ja että hän saa olla yksi meistä. Yhdessä oppilaitoksessa, jossa opiskelin, otin viittomakielen tunteja, ystävystyin kahden kuuron kanssa, mutta häpeäkseni tunnustan, että en muista siitä kielestä juurikaan paljoa, koska se tuntuu vaikealta ja sitä ei tule käytettyä. Hetkeksi syntyi yhteys. Ja olen siitä iloinen. Mietin kun katsoin erästä ohjelmaa, jossa ihminen sokeutui ratsastusonnettomuudessa. Tämä tarina ei ollut tosi, vaan saksalainen telenovela Lemmen viemää. Siinä kuitenkin käsiteltiin aika hyvällä painopisteellä sokean elämää. Pysytään siinä kuuroudessa. Emme tiedä miltä kuurosta tuntuu, vaikka koittaisimme kuvitella. Mutta se on pienoinen puute siihen verrattuna, millainen on asennevamma. Meillä ei ole oikeutta suhtautua toisiimme nenänvartta katsoen milloinkaan. Vaan ajatella itsemme samaan tilanteeseen ja mitä itse tekisimme. Toisia ihmisiä pitää kunnioittaa, vaikka heillä olisi liikuntarajoitteinen vamma, aistielinvamma tai mikään muu. Samoin mielenterveyspotilaat tarvitsevat ihmisarvonsa ja tukea ystäviltä. Ihminen tarvitsee sosiaalisia kontakteja. Annetaan heille mahdollisuus tulla kuulluksi eri tavoin ja että he saisivat kokea olevansa samalla viivalla. Olemme kuitenkin samassa maailmanlaajuisessa veneessä.